Äitienpäivä on mulle henkilökohtaisesti tärkeä

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Jos tän kirjoituksen alottaisi ihankin niin yksinkertaisesti, että oikein ihanaa äitienpäivää kaikille teille äideille sinne ruudun taakse! Toivottavasti teillä kaikilla on ollut erittäin mukava päivä! Mitä teitte? Tuliko aamupala ja kukat sänkyyn? 

Äitienpäivä on itselle tosi tärkeä päivä. Se ehkä kumpuaa omista perhetaustoista aika paljon. Ne jotka on mua seuranneet täällä blogin puolella jo pidemmän aikaa tietääkin, että en ole ikinä asunut mun oikeiden vanhempieni kanssa, eli olen asunut kahdessa eri sijaisperheessä. Oonkin siitä joskus muinoin kirjotellutkin blogiin muistaakseni myös näin äitienpäivänä. 

Vahdoin perhettä, kun olin 10-vuotias, tosin täytin seuraavana päivä 11-vuotta. Voitteko kuvitella miltä tuntui herätä uudesta kodista synttäri toivotuksiin ja avaten suuren suurta pakettia. Muistan edelleen sen tunteen mikä mussa silloin oli. Olin tosi ahdistunut sekä myös tosi onnellinen. Niin isoja juttuja pienelle tytölle. 
Muistan fiiliksen " ketä mä nyt kutsun mun äidiksi? " Miten koulussa selitän missä asun ja miksi puhun vanhemmistani nimellä. Näin jälkikäteen aikuisena ajatellen, miksi oli niin vaikea silloin sanoa, että asun sijaisperheessä? -Ehkä siksi, koska seuraavat kysymykset luokkakavereilta olivat miksi? Häpesinkö kertoa, että miksi en asu omien vanhempieni kanssa? En ihan rehellisesti muista. 

Asiat kumminkin luonnistuis hyvin ja tiesin ketä kutsua äidiksi ja ketä en. Koulukaverit varmaan ollut hämillään, koska silti puhuin aina " äiti soittaa" ja näin jälkeenpäin on varmaan kuullostanut hullulta, koska aina äidistä puhuessa sekotin kaksi sijaisvanhempaani. Ovat varmaan ollut supereita kavereiden mielestä, koska en eritellyt niitä " nyt puhun ensimmäisestä sijaisäitistä." Kun puhuin äidistä niin puhuin molemmista, vaikka toisessa lauseessa toisesta ja toisessa toisesta. 
Musta tuntuu, että mua on aina epäilty äitinä. Ihan ensimmäisistä Olivian neuvoloista. Heti oltiin kirjaimmellisesti tyrkyttämässä muita vaihtoehtoja lapsen pitämisen sijaan. Ja tämä vain siksi, että olen asunut sijaisperheessä, automaattisestihan olen epäpätevä äidiksi, eikö? 

Sekä eihän minulla voinut olla tukiverkkoja, koska olen asunut sijaisperheessä. Ennakkoluulot mua kohtaan äitinä pisti olemaan varpaillaan. Eikä ollut mitenkään mielekästä mennä neuvolaan, koska kysymys neuvola tädiltä oli tätä luokkaa " olihan tuo vahinko lapsi? " - Öö ei ollut. 

Olo on ollut alusta lähtien sellainen, että mun pitää koko ajan todistella ja näyttää jollekkin, että kyllä mä pystyn olemaan hyvä äiti, vaikka olenkin asunut sijaisperheessä. Pikku hiljaa alan mielestäni pääsemään tästä leimasta pois, koska olen näyttänyt, että pystyn silti olemaan hyvä äiti. 

Ihan tyhmää eikö? 
Mä olen onneksi saanut kaksi hyvää äidin mallia. Olen ollut onnekas tämän asian suhteen. 

Mä olen onnekas, että olen saanut tulla äidiksi juuri tälle tytölle. Uskon, että me ollaan just hyviä toisillemme. Me kasvetaan tytön kanssa molemmat koko ajan, yhdessä! 

Mä olen kiitollinen, että nämä kaksi äitiä jotka ovat musta huolehtineet ja ottaneet kotiinsa omana lapsenaan ovat myös yhtä innokkaasti ottaneet Olivian. Olivialla on monta mummoa ja me tiedetään, että ollaan tervetulleita heidän molempien koteihin. 

Näistä äideistä mä olen ottanut ja otan jatkossakin mallia, jotta osaan kasvattaa omankin lapsen tätä mailmaa varten! 

-Tanja 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti