Saako romahtaa?

Kotona lapsen ollessa kipeä, itsellä hermo kireänä lapsen huudosta. Tuntuu ettei mikään ole hyvä. Yrität kaikkesi muttei mikään auta. En kerkeä, en halua käydä vessassa ja jättää lasta huutamaan surkeasti olohuoneeseen. Tunnen syyllisyyttä, että käyn vessassa käytän koirat nopeasti takapihalla ja jätän lapseni huutamaan sisälle. Lapsi näkee minut ikkunasta koko aika ja yritän temppuilla minkä kerkeän, ettei huutaisi perääni. Ohikulkiat katsovat, että ompas hullu akka. 

Lasken tunteja, että Kalle tulee koulusta kotiin, että saan syödä ja olla hetken vain minä yksin jossain huoneessa tekemässä jotain ilman keskeytyksiä ja itkupotkuraivareita. Kalle tulee kotiin purkaurun huudan raivoan. Asiasta syystä X. Tosin on mulla varmaan myös aihettakin sanoa asioista. En jaksa yksin pitää kotia siistinä. En jaksa yksin tehdä kaikkea. Aamut hoidan lasta, joka vaan raivoaa. Joten oletan, ettei mun tarvitse Kallen tultua kotiin hoitaa pyykkejä ja kodinsiivousta ja ruuanlaittoa yksin. Mutta miksi tämä ei mee toisen osapuolen kaaliin, ei sitten millään. Saan raivareita toisen tekemättömyydestä ja välinpitämättömyydestä. Tulee olo, ettei mua arvosteta. 

Kallen hoitovuorolla hän ei hoida muuta, kuin Oliviaa. Kysyn miks ei mitään kotihommia ole tehty. Vastaus kuuluu: hoidin Oliviaa. Ok kiva, että hoidat, mutta miten oletat, että minä teen kaiken samaan aikaan, jos sinäkään et pysty siihen. Jokapäivän riidanaiheet kodin siisteys ja kuka tekee mitä. Mun kyllä oletetaan tekemään kaikki oikealla kädellä samaan aikaan ja toisessa kädessä Olivia. Onko tosiaan näin, että ei miehet pysty kahteen asiaan samaan aikaan? 

Itse yritän ottaa tyttöä mukaan levittämään pyykkejä tai täyttämään tiskikonetta. Siihen viereen pällistelemään luulisi, ettei olisi niin vaikeaa. 

Jos räjhädän, sitten ihmetellään miksi huudan, miksi raivoan. Eilen räjähdin, eilen huusin sanoja ja lauseita sekasin ja en välttämättä tajunnut mitä huusin. Lähdettyäni kauppaan, kun en ollut koko päivänä syönyt mitään, mietin mitä tuli sanottua. Tarkotinko sanojani? Osaa tarkoitin, en jaksa enää. Multakin loppuu patterit joskus, jos kaiken joudun hoitamaan yksin ja toinen lusmuaa. Kärsivällisyys loppuu, joskus mullakin. 

Muiden mielestä olemme erittäin unelmapri ja moni oli yllättynyt silloin, kun joskus erosimme. Tottakai te luulette, että olemme unelmapari. Kun ette kaikkea tiedä. Olemmehan me unelmapari, mutta unelmaparillakin on joskus känää ja riitoja. Kaikki ei ole niin mustavalkoista. 

Hermot menee ja tulee. Mutta toivottavasti selviämme Kallen saamattomuudesta ja minun raivonpuuskista. 

Kuvat we heartista. 

-Tanja