Olivia tykkää ihan hirveesti tehdä mun kanssa samoja asioita. On kovin kiinnostunut kaikesta mitä äiti tekee ja haluaa osallistua tekmisiin. Esimerkiksi meikkaus ja hiustenlaitto on kiinnostuksien ykkös paikalla. 

Mä en meikkaa tai laita hiuksia edes joka päivä, mutta ainakun laitan meikkipussin pöydälle tulee siihen pieni utealias tyttö. Haluaa sutia äidin sudeilla omia kasvojaan ja kysyy "mihin tällä laitetaan?" Taputtelee meikkisienellä omia kasvojaan ja katsoo peilistä tarkasti mihin kohtaan sienellä tuputtaa "meikkivoidetta" - Oikeasti sienessä siis ei ole mitään. Oliviaa on äidin meikit kiinnostanut ihan pienestä lähtien. Taisi olla yhden vuoden ikäinen, kuin salaa jo suti huulipunaa pitkin kasvoja. 

Joskus juhliin Olivia haluaa, että hiukset kiharretaan ja näin olen tehnyt tytön pyynnöstä. Sekä saa laittaa hitusesti kimalettea poskiin. - Onko tämä väärin? Onko tosiaan ok kihartaa ja antaa neljävuotiaan laittaa hitusen meikkiä? 

Mä en tiedä onko se ok, mutta kyllä mä eilen ostin euron maksavan luomiväripaletin neljävuotiaalle lapselleni. Jatkossa ei tarvitse neidin tuhria äidin meikkejä. 

Mä tiedän, joidenkin kauhistelevan tätä, että olen ostanu neljävuotiaalle luomiväripaletin sekä sen lisäksi neidillä on oma huulikiilto, huulirasva ja kynsilakkoja. 

Joku varmasti myös ajattelee, että meikit eivät ole myrkyttömiä ja mun pitäisi miettiä mitä kaikke meikit sisältää. -Ei ne olekkaan, mutta neitokainen käyttää niin pienissä määrissä näitä eikä myöskään joka päivä. Sekä putsataan aina hyvin meikkileikkien päätteeksi.

Muistatte varmasti lapsena olleet meikkipäät missä oli mukana vahamaisia meikkejä ja niitä sudittiin samaan tahtiin omiin kasvoihin, kuin siihen nuken päähän. - Ajattelen itse asian näin, meillä ei vain ole sitä meikkipäätä sekä meillä on oikeat meikit, mitä käytän myös itseni kasvoihin. Henkilökohtaisesti itse en haluaisi, että lapseni sutisi niillä vahamaisilla "meikeillä" kasvojaan. Mulla ei ole tähän mitään sen kummempaa syytä, että miksi en halua. En vai koe niitä sen turvallisimksi, kuin oikeita meikkejä. Myös itsellä ne varmaan tukkisi kasvojen ihohuokoset aika äkkiä, niin miks ei lapsenkin? Pitäisi tehdä ihan tutkimus mitä ne vahamaiset väris sisältävät, kuinka turvallisia ne muka oikeasti on? 

Suomessa myytävät meikit täyttävät EU-standardit, joten uskallan lapseni antaa sutia itseensä luomivärejä. 

Haluan painottaa vielä, että en anna lapseni meikata päiväkotiin, koska mielestäni sinne se ei vielä tämän ikäisenä kuulu. Mutta en nää itse siinä pahaa, että kotona voidaan leikkiä värileikkejä meikeillä. 

Mitä mieltä te olette meikkileikestä tämän ikäisenä? 

-Tanja

Uus hiustyyli hitti vai huti?

Jotkut varmasti muistaa, kuinka tuskastelin aikasemmin mun hiusten kanssa, koska se oli yks iso takkupallo. Keksin nokkelasti, että yhedstä äitinutturasta saa kätevästi kaksi. Juurikasvu oli melkoinen ja häiritsi hirveesti, mutta en halunnut vielä lähteä niitä värjäilemään, koska en tiennyt mitä haluan hiuksilleni tehdä. 

Sairaasta palattua havahduin siihen juurikasvuun oikein kunnolla. Ehkä siihen oli myös itse toisaalta tottunut. Aina piti hiuksia kiinni, niin se ei ehkä paistanut niin kirkkaana, kuin hiukset auki. Aurinko kummiskin toi sen vielä enemmän esiin ja olin ihan, että nyt pitää tehdä päätöksiä hiuksien suhteen, kohta ei kehtaa enää ulkona liikkua. 

Otin mun kaveriin yhteyttä, joka ihanasti lupas ottaa mut samanapäivänä vastaan, kun laitoin kriisi viestiä hänelle. 

Istuin penkkiin ja kerroin mun toiveet A-linja mallista sekä siitä väristä mitä haluaisin, lause meni jotenkin näin " En halua enää tummaa, mutta en halua vaaleetakaan hirveästi." 

Aluksi mun kaveri oli, että ehdoton ei A-linjalle, koska mulla on niin luonnonkiharat ja tietää kuinka huono oon laittamaan hiuksia, koska aina nutturralla takkupallona päälaella. Vaakkuuttelin silti, että tällä kerralla mä oikeesti rupeen tekee mun hiuksille muutakin, kuin pitää nutturalla. (Vakuuttelen, joka kerta kun mun kaverit tekee mun hiuksille jotain.)

Nyt on niin lyhyet hiukset takaa, että ei saa nutturalle, paitsi nämä pisimmät hiukset edestä ja se tuo kyllä sitten taas vaihtelua arkeen, että saa puolinutturan kummiskin tehtyä. Sitä kotoisuutta, ei luovuta sentään kokonaan äitinutturasta! 

Mua jännitti ihan hirveesti, kun alettiin leikkamaan! Jotenkin se lyhyys alkoi pelottamaan ja se, että jos en osaakkaan laittaa itse näitä hiuksia hyvännäkösiksi. Mutta se pelko oli turhaa, koska ennen mulla meni hiuksien laittamiseen noin yksi tunti. 30min harjaamiseen ja 30min suoristamiseen. Nyt olen näiden molempien kanssa 10 minuutissa valmis. 

Voisin melkein sanoa, että tää oli mun elämäni paras päätös leikata A-linjaam hiukset. Nää on niin ihanan näköset! Sekä niin helpot! 

Annoin kaverilleni Heidille melkein vapaat kädet tän toteuttamiseen. Koska sanoin vaan "sähän tiiät nää jutut paremmin, mikä on hyvä ja mikä ei." -Heidi suti vähän väriä sinne tänne ja tonne. Ja lopuksi tosiaan leikkasi tosi hyvin tähän A-linjaan johon alunperin halusinkin. 

Heidi tosiaan tekee Lahden kauppakeskus Triossa Salon WesrHair:issa tukkataikoja! Suosittelen, jos haluatte ammattitaitoista palvelua sekä upean lopputuloksen! 

Heidi aina pelastaa mut näiltä mun katastrofeilta. Käyn tosi harvoin kampaajalla, että melkein hävettää, mutta niin se Heidi tälläkin kertaa taikoi sellaiset hiukset kun halusinkin. 

Tämä ei ole yhteistyöpostaus, haluan vain kertoa teille muillekkin tyytyväisenä asiakkaana mihin kannattaa suunnata, jos miettii hiuksilleen jotain uutta! 

Mitä mieltä sä olet oliko oikea päätös leikata hiukset lyhyemmäksi? 

-Tanja

Ihanan kesäisiä vaatteita uudelta lastenvaatemerkiltä POP&Co Helsinki

*Yhteistyössä POP&Co Helsinki

Kesä on kovaa vauhtia tulossa, vaikka ei siltä näytäkkään. Mutta silti voi jo alkaa hamstrailemaan kesän värejä vaatekaappiin. Mieli virkistyy, kun laittaa näin harmaana aamuna pirtsakan väriset vaatteet varsinkin, missä on syötävän hyvän näköisiä jäätelön kuvia. 

Meillä on Olivian kanssa tosiaan ilo tehdä yhteistyötä uuden vaatemerkin parissa. POP&Co Helsinki on tosiaan suht uusi vaatemerkki vain ja ainoastaan tytöille. 

Vaatemerkin valtti on söpöydestä kestävään, molemmat voivat olla samassa paketissa ja mikäs sen parempaa. Saat silmää miellyttävät vaatteet, jotka myös kestää pesua ja käyttöä. 

Olivia ihastui samantien väreihin ja jäätelön kuviin. Lapsen mielestä on varmasti parhainta se, että jäätelökuvat pyörivät päivän touhuissa mukana.

Mutta äiti itse ihastui vaateiden tuntumaan. Paksun tuntuista kangasta, joka hengittää. Vaatteet eivät mene reijille ensimmäisen pesun jälkeen. Kokemusta on myös vaatteista, jotka ovat parin käyttökerran sekä pesun jälkeen jo niin kulahtaneen näköiset ettei tosikaan. 

Me jäädään innolla odottamaan kesää tänne näin värikkäissä vaatteissa. 

POP&Co:n vaatteet tosiaan valmistetaan omassa tehtaassa Riiassa, Latviassa. Halvan massatuotannon parissa työskennellyt suunnittelija haluaa tehdä aidosti eettisiä valintoja kankaissa sekä jopa napeissa. Hintalaput on myös tehty kierrätysmateriaaleista. 

Mitäs te piditte näistä kesäistä vaatteista? 

ps. @Kauniskaruselliblogi n instagramiin on tulossa arvonta yhdestä vapaavalintaisesta asusta. (ylä-ja alaosa) 

-Tanja

Sisäleikkipaikkojen väärinkäyttäjät

Kuva Pixabay

Ilmaiset sisäleikkipaikat on kiva juttu eikö? -Mun mielestä ainakin on. Ne ovat suht pieniä ja silti niistä löytyy sadepäiville kaikki tarvittava. Ei aina ole varaa lähetä Hoploppiin tai Leos leikkimaahan ja maksaa 16e per lapsi. Joten silloin nämä ilmaiset pienet leikkipaikat ovat todella hyvä juttu. Tuntuu myös, että isommissa leikkipaikoissa pienemmät lapset jäävät jalkoihin. Vaikka paikat on ns kaiken ikäisille, mutta eihän siellä lapset välttämättä osaa katsoa ja mennä vauhdin hurmoksessa niin, että mitään ei sattuisi. 

No jos mentäisiin asiaan tämän pienen alku pohjustuksen jälkeen. Siihen miksi lähdin tälläistä postausta kirjoittamaan. 

Olemme pari kertaa käyneet Lahden Karisman uudessa ilmaisessa sisäleikkipaikassa nimeltä Papu parkki. Joka kerta, kun mä sinne menen hämmästelen todella paljon mitä ihmisillä liikkuu pääässä. Ei niinkään niillä lapsilla vaan aikuisilla. 

Lapsia ei voi aina syyttää, koska itsekkin olen äiti lapselle joka innostuu tälläisistä asioista nollasta sataan, kun pääsee esimerkiksi kyseiseen Papu parkkiin. Innostus on niin suuri, että välillä unohtuu miten siellä käyttäydytään. Mutta minä olen äiti, joka muistuttaa miten siellä tulee käyttäytyä. 

Kuva Pixabay

Eilen huomasin taas kuinka siellä ei ole aikuisia tarpeeksi kertomassa lapsilleen miten siellä tulee käyttäytyä. 

Lapsi määrä ei millään tavalla suhteutunut aikuisiin. Missä kaikkien lasten vanhemmat olivat? Kenties shoppailemassa? Haluan muistuttaa vanhempia, jotka jättää ne lapset sinne vahtimatta. että ihan nettisivuilla lukee näin: " Leikkipaikassa perheen pikkuväki puuhastelee omien vanhempien tai muun tutun aikuisen valvonnassa. "  -Joten tämä ei tarkoita sitä, että voit jättää lapsesi sinne muiden valvottavaksi. 

Tiedän, että joku ajattelee " eihän minun lapseni tai kyllä minun lapseni osaa käyttäytyä." Kyllä varmasti osaa käyttäytyä, mutta jos ja kun sattuu vahinko, vaikka toisen lapsen toimesta tai ihan vain lapsi kaatuu itse ja lyö päänsä. Miten sinä, joka jätät lapsesi sinne oletat, että me muut tiedämme kuka lapsesi on? Tiedämme soittaa apua, mutta mistä me muut vanhemmat lähdemme sinua etsimään omat lapset kainalossa, että saisimme sinulle ilmoitettua, että sinun lapsesi on lähtenyt juuri ambulanssilla sairaalaan. 

Haluan teille kertoa eilisestä sen verran, että kaksi vuotias kummityttöni jäi eilen "isojen" poikien alle vaahtomuovimereen, koska hän ei päässyt heti pois liukumäen alta ja hänen päälleen laskettiin. Ja siitä lähdettiin kiipeämään liukumäkeän pitkin ylös. - Näin myös oman lapseni kiipeävän mäkeä ylös, vaikka olin kieltänyt. Hän vain huusi " niin muutkin menee. " Menin liukumäen luo ja sanoin, että "joka ikinen lapsi joka vielä kävelee tätä mäkeä ylös tai laskee vielä jonkun päälle niin lähtee mun kanssa jäähylle istumaan tuonne sivumpaan. " Lapset olivat kuuliaisi ja tottelivat. Ei tässä, asia hoidettu, mutta missä näiden lasten vanhemmat olivat? 

Kuva Pixabay

Toinen, joka mua henkilökohtaisesti alkoi eilen hermostuttamaan ja totesin myös tästä asiasta ääneen kyseiselle henkilölle. Papu parkkiin tullessa lukee, että sisäleikkipaikan tiloissa ei syödä eikä juoda. No mitä mä näen? - Äiti juoksee taaperonsa perässä sose purkki kädessä ja lusikka täynnä sosetta. Niinkuin MITÄ? Sanoin äidille, että täällä ei saa syödä ja ihan henkilökohtaisesti en halua, että mulla tai mun lapsen sukissa on sosetta, joten voitko poistua portin toiselle puolelle syöttämään lastasi. Mikä yhtälö, että lapsi saa syödä ja juosta samalla. Ei yhtään vaarallista.. 

Lapset söivät jäätelöä ja kehotin heitäkin poistumaan, syömään sitä jäätelöä portin toiselle puolelle. Sain isot mulkoilut ja jotain papatusta. Totesin vain, että seuraavaksi soitan vartiat, jos he eivät lähde syömään jäätelöitä sinne missä niitä kuuluu syödä. Taisin saada käsimerkkeja osakseni tästä, kun kävin asiasta sanomassa. 

Tätä menoa meillä ei ole enää yhtäkään ilmaista leikkipaikkaa sisätiloissa, kun siellä ei osata käyttäytyä. Ei niitä sääntöjä huvinvuoksi sinne ole tehty. Ne samat säännöt koskevat kaikkia, jotta kaikilla lapsilla olisi mukava leikkiä siellä. 

Aikuiset ovat niin välinpitämättömiä, että nämä välinpitämättömät aikuiset vievät meiltä muilta nämä hauskat asiat. Miksi kaupunki/kauppakeskus/kuka tahansa rakentaisi tälläisiä ilmaisia sisäleikkipaikkoja enään, kun kaikki rikotaan ja sääntöjä vähätellään. 

On todella hieno juttu, että Lahteen on tullut näitä ilmaisia sisäleikkipaikkoja useampi ja ihan henkilökohtaisesti me halutaan mun lapsen kanssa nauttia näistä jatkossakin! 

Olen puhunut, mitä mieltä sinä olet tälläisestä? 

-Tanja

Oletko kiusannut lastasi huomaamattomasti? -Minä olen

Kuva Pixabay

Vanhimmat seuraajani varmasti muistavat postaukseni, jossa tiukasti kielsin että meille ei tule ikinä mitään Frozen vaatteita/leluja tai mitään muutakaan printti tavaraa. Koska itse vihaan niitä yli kaiken. 

Olivia rakastaa Frozenia sekä eläimiä. Kielsin ensimmäiset kolme vuotta kaikki printit vaatteissa. Pikkuhiljaa aloin heltymään, että jos nyt lelut ei ole niin ehdoton ei, olkoon ne Frozenia, koska lapsi rakastaa niitä. Eihän kukaan kiellä minunkaan harrastusta, bloggausta. Joten mikä oikeus minulla olisi kieltää lapseltani asioita joista hän pitää? -Ei mikään! 

Kun Frozen lelut oli tullut kuvioihin niin aloin heltymään pikkuhiljaa, että meille voi tulla sukkia, pikkareita ja yöpukuja jotka sisältävät tämän jääprinsessan kuvia. Mikä oikeus vanhemmilla olisi päättää vaatteet oman mielen mukaan? -Ei mielestäni mikään, aikuistekin pukevat tasan sitä missä tuntee olonsa hyväksi. (Toki aikuinen päättää siinä määrissä, että ne ovat ehjät ja sään mukaiset.) 

Kuva Pixabay

Olen itse äitinä syyllistynyt todella pahaan ja vakavaan tapaan. Olen haukkunut tyttäreni vaatteita ja vielä kovaan ääneen. Mutta olen tehnyt sen tahattomasti, enkä ole tarkoittanut mitään pahaa. Jälkeinpäin mietittynä olen ollut kiusaaja. 

En usko, että kukaan nauttii, jos sun mielestä ihania vaatteita haukuttaisiin kovaan ääneen. Miltä se susta tuntuisi? -Itse en siitä pitäisi, enkä todellakaan tiedä miten olen ollut näin ajattelematon tapaus, että olen esimerkiksi juuri puhelimessa puhunut, kuinka rumia Frozen vaatteet on ja Olivia on ollut vieressä. 

Kiusaaminen on tänä päivänä harmillisen yleistä. Osa ilmeisesti oppii sen jo pienestä pitäen kotoaan. Joka on todella väärin. Onneksi itse heräsin tähän tyhmyyteen ja pidän suuta soupemmalla jatkossa, enkä tule haukkumaan tyttäreni vaatteita mistä hän pitää. Neljä vuotias on jo kummiskin sen verran iso, että alkaa ymmärtämään asioita. Enkä todellakaan halua tuoda hänelle pahaa mieltä omalla tyhmyydellä, että en osaa pitää sammakoita suussani. En itsekkään nauttisi siitä, jos joku haukkuisi minun vaatteitani rumiksi, miksi lapsen pitäisi kuunnella tälläistä? 

Tyttäreni saa jatkossa pukeutua juuri niihin vaatteisiin mihin itse haluaa ja saa täyden tuen kotoaan siihen, että on sellainen kuin haluaa olla. 

Äitiys opettaa paljon ja tämä on yksi asia minkä olen oppinut äitiyden kautta. Lapsi on hetken pieni, eikä tämä Frozen fanitus kestä koko elämää ja vaikka kestäisi mitä sitten? 

Oletko sinä syyllistynyt tälläiseen nyt, kun alat miettimään tarkemmin? Oletko puhunut lapsen kuullen hänen vaatteistaan, kuinka ne eivät miellytä omaa silmääsi? 

-Tanja

Kun lähivanhempi joutuu sairalaan niin minne lapsi menee?

Mitä tapahtuu, kun lähivanhempi sairastuu pahasti ja "joutuu" sairala hoitoon useammaksi päiväksi? Tätä on tullut useamman kerran mietittyä ja todettua onneksi ei näin ole meidän perheessä vielä käynyt. 

Mulla alkoi ihan perus kuumeilulla ja niskajumilla mun oireet. Ei mitään flunssan oireita. Kävin päivystyksessa, koska en uskaltanut melkein päätä kääntää, kun tuntu siltä, että taju lähtee. Sain Olivian mun isosikolle hoitoon sekä kyydin päivystykseen. 

Tulehdusarvot näyttivät 90 ja mitään ei saatu selville mikä oli. Ehkä alkava korvatulehdus ehkä ei. Laitetaan siis varuiksi yleinen antibiottikuuri, kipulääkkeiden ja lihasrelaxanttien kera kotiin lepäilemään. Jäätiin mun siskolle yöks. Ajateltiin, että parempi niin, koska on vahvat lääkkeet ja on joku joka katsoo Oliviaa. Seuraavana iltana lähdettiin kotiin ja vakuuttelin itselleni lääkkeiden auttavan ihan kohta. 

Lääkkeet eivät alkaneet purra ja tässä vaiheessa kärsin kovasta kuumeesta, niskajumista, nivelet alkoivat turpoamaan sekä olivat todella kipeät. Illalla suihkuun mennessä huomasin, että kehooni oli alkanut tulla näppylöitä. Siitähän se riemu ratkesi ja soitin äitille, että jos oon kerran kaikki perus rokot sairastanu ni nyt on varmaan oikea aika varata saattohoito mulle, koska tilanne vaan pahenee. 

Akuuttiin lähtö ei ollut sillä hetkellä vaihtoehto, koska en halunnut ottaa Oliviaa sinne mukaan sekä olihan hän jo nukkumassakin. Äiti rauhoitteli mua, että odotetaan huomiseen ja katsotaan sitten. 

Seuraavana päivänä soitin mun siskolle taas jälleen kerran, että voiko ottaa Olivian ja viedä mut akuuttiin, koska itse en pysty ajamaan. Sanoin autosta hypätessä, että ei mee varmaan kauaa, saan uudet lääkkeet ja sillä selvä. Toisin kävi, tulehdusarvot hipoivat 200 ja kuume 40. Tuomio kävi ja osastolle oli jäätävä.

Tässä vaiheessa alkoi ajatus vilistä, mä olen yksin mun lapsen kanssa en mä voi tänne jäädä. Mulla on lapsi hoidettavana, ei mulla oo ketään kuka sitä voi päivätolkulla katsoa. Mä soitin mun siskolle itkuisena jo hyvän suunnitelman tehneenä. "Soitan mun veljelle, jos sä et voi sitä katsoa, kun oot jo niin monta päivää sitä hoitanut. Tai mä keksin kyllä jotain ku sulla on huomennakin sitä menoa. " Tähän mun sisko vastasi, "nyt rauhotu Olivia ei mene mihinkään, että hän katsoo sitä ei hätää." Aloin vaan itkemään entistä enemmän ja mietin, että enhän mä voi sellasta pyytää. 

Osastolla meni tosiaan kuusi päivää. Olivia lähti parinpäivän päästä mun äitille ja jotenkin pieni tressi laski. Mun äiti ei siis tosiaankaan asu lähimaillakaan meitä, semmoset +400km niin ei ollut itsestäänselvyyskään, että Olivia sinne pääsee. Sairaalasta kyllä sanottiin, että voi pyytää päivystävän sosialiatyönetkijän tähän keskustelemaan mitä tehdään. Mutta se ei silti tuntunut hyvältä.

Olivia oli ihan varma, että mä kuolen joten vieraan ihmisen seuraan ei ollut mun mielestä kovin hyvä asia ja onneksi mulla oli perhe siinä apuna samantien. 

Mulla tosiaan tulehdusarvot nousi koko ajan korkeammaks. Korkein taisi olla 250. Sitä sei saatu ihan helpolla laskemaan sekä kuume oli huipussaan koko ajan, laski korkeintaan puoleksi tunniksi ja taas huipussaan. 

Muutamaan päivään mä en pystynyt kävelemään ollenkaan, mut talutettiin vessaan ja pestiin. Koska mä en itse siihen pystynyt. 

Lopullinen diagnoosi mulle oli virusperänen aivokalvontulehdus ja tuntematon virustulehdus. Ikinä ei siis saatu selville mikä mulla oli. Koska nää oireet ei oikein täsmänny mihinkään. Joku oire johonkin ja toinen johonkin, kolmas oire jo kaatoi epäilyt juuri johonkin tiettyyn. 

Eilen mä pääsin kotiin ja edelleen ollaan toipilaana kotona lääkkeiden voimalla elellään. Olivia jää vielä hetkeks mummolaan, jotta saan kunnolla parannella itseäni. 

Lapsen kanssa yksin ei ole todellakaan mitenkään itsestäänselvyys lähteä sairastamaan osastolle. Vaan se on oikeasti aika iso tressin aihe, että mihin se lapsi laitetaan ja missä se on minkäkin aikaa. 

Mulla on nyt suhteellisen hyvä tilanne, että mulla kummiskin tukiverkkoa löytyy, mutta joillain ei oikeasti ole ketään.  Mä tiedän, että jopa mun ystävät olisi viimesessä hädässä mua auttanut. Joka on oikeasti niin iso asia, että meidän lähellä on niin paljon rakastavia ihmisiä, enkä oikeasti ole lapsen kanssa täysin yksin. 

Mä oon niin isosti kiitollinen mun perheelle ja ystäville tästä! 

Kiitos vielä kaikille sosiaalisessa mediassa tsemppiviestejä lähettäneille, ootte ollut myös iso tuki, kaikkiin oon pyrkinyt vastailemaan! 

Miten teillä tälläiset kuviot järjestyisi, jos olisit yksin lapsen kanssa ja sairastuisit pahasti, miten lastenhoito järjestyisi? 

-Tanja 

Kun herkkuhimo yllättää, itsetehdyt sipsit

Kaupassa käydessä olen kovana, että en varmasti osta yhtäkään sipsipussia tai muuta herkkua. Ja olen ylpeä itsestäni, koska pääsen sipsihyllyn ohi ilman, että tartun sipsi pussiin ja laittaisin sen koriin. 

Välillä vaan sitten on niitä päiviä, kuin alkaa kotona kaduttamaan, että jätin sen kyseisen sipsipussin sinne kaupan hyllylle, vaikka nyt tekisi ihan hirveesti mieli jtn suolaisen hyvää. 

Päätin kokeilla itsetehtyjä sipsejä, koska onhan aina itsetehty vähän terveellisempää, vai? Ainakin nyt voimme uskoa ja luottaa siihen, että näin mukamas olisi vaikka ei olisikaan.. 

No miten näitä sipsejä sitten valmistetaan? -Se on todella yksinkertaista ja helppoa. 

Tarvitset perunoita, ruokaöljyä, juustohöylän, pyyhe/talouspapereita, leivinpaperia, pellin sekä suolaa. 

Ensin: Perunoiden pesun jälkeen ala vain viipaloimaan perunaa samanlailla, kuin juustokimpaletta. 

Sitten laita peruna siivut paperille tai pyyhkeelle, jotta saat siivuista kuivia, eli perunatärkkelys pois. 

Toiseksi: Kun perunalastut on kuivattu voit esimerkiksi asetella lastut leivinpaperille pellille. Ja leivittää ruokaöljyä pullasudilla tai ihan vain sormin. Itse tykkäsin levitellä sormin, koska sitten ei tullut niin paljon öljyä, että ne ei ihan ui siinä. Koska molemmat puolet siivusta pitää öljytä. 

Kolmanneksi: Sirottele suolaa oman mauna mukaan ja laita uuniin. 200 asteisessa uunissa ehkä noin 15-20min riippuu varmasti uunissa, joten kannattaa olla paikalla koko ajan, kun lastut on uunissa ettei ne pala niinkuin mun lastut, jotka näkyy kuvissa.. 

Näitä voi myös tehdä mikrossa, mutta mun mielestä se on vähän työläämpää puuhaa. Ihan kummin vain itse tykkää niin kannattaa kokeilla. 

Eikö ollut yksinkertaisen helppoa? Meneekö tämä teillä testiin? 

Mulla olisi vielä taskussa lehtikaalisipsien resepti kiinnostaako se teitä? (Tämän ja lehtikaalisipsien reseptin olen saanut ystävältäni.)

-Tanja