Mistä tietää, että on masentunut?

torstai 22. maaliskuuta 2018

Noin vuosi sitten mulla ei ollut töitä eikä oikeastaan mitään muutakaan sisältöä elämässä.
Koitin kauheasti etsiä töitä, mutta tuloksetta.

Kuukaudet alkoivat kulua samalla kaavalla joka päivä viikosta toiseen, pikku neiti aamusin päiväkotiin ja itse kotiin sängynpohjalle.
Koitin toki myös pitää kotia jossain järjestyksessä. Aluksi se toimi ja oli todella siistiä, koska ei ollut muutakuin aikaa siivota. Tein ruuat aina valmiiksi sillävälin, kun neitokainen oli päiväkodissa.

Pikkuhiljaa tilanne alkoi luisumaan käsistä. Enää en siivonnut päivittäin, enkä edes joka toinen päivä. Siivous vaihtui huomaamatta viikkosiivoukseksi, jonka tein sieltä mistä aita oli matalin.

"Miten sua voi väsyttää, vaikka makaat kaiket päivät sängyssä?" -Nimen omaan!? Tätä itsekkin tuli pohdittua useasti, että miks mua väsyttää koko ajan. 
Kuva Pixabay
Kun vähän joutui jotain tekemään se tuntui urotyöltä ja sen jälkeen tarvitsi levon. Kavereiden kanssa oli vaikea lähteä mitään tekemään. Olin tekosyiden kuningatar! - En vain jaksanut alkaa ihmistäytymään ja olla sosiaalinen. 

Huomasin, että kavereitani alkoi tämä ärsyttämään suunnattomasti, koska kyllähän he tiesivät, että en tarvitse meikkiä kasvoilleni lähteväni ulos tapamaan heitä.


Pikkihiljaa asiat alkoivat kasaantumaan ja oli vaikea enää edes etsiä niitä töitä tai nousts sängystä sen koommin. Ajattelin joka päivä vain, että "olen kotona taas huomenna, teen huomenna siivouksen. Hoidan huomenna tarkeät asiat." - Harvoin niitä asioita tuli silti ikinä hoidettua, vaikka vannoin itselleni, että huomenna on muutoksen päivä. Silti sitä muutosta ei ikinä tullut.

Ennenkuin päätin lähteä työkokeiluun, joka oli pelastukseni.
Pääsin sängyn pohjalta ylös ja pääsin takaisin siihen tavalliseen arkeen. Työkokeilu tosin verotti varmaan ensimmäiset kaksi viikkoa tottua siihen tavalliseen arkeen ja olin entistä väsyneempi, mutta tiedän sen johtuvan tasan siitä, että ei ollut pitkään aikaan elämässä mitään sen säännölisempää rytmiä.

Työkokeilun loputtua päätin, että tähän kaikkeen en enää palaa. Siihen saamattomuuteen ja pahaan oloon mikä silloin oli. Mutta mä en ihan rehellisesti silloin tiedostanut tätä tilannetta mikä silloin oli. Näin jälkeempäin todellakin tiedostan ja ihmettelen, että minäkö olin masentunut? Perus terve ja iloinen nainen, joka innostuu asiasta kuin asiasta nollasta sataan sekunneissa!
Jännä näin jälkeenpäin miettiä, missä suossa sitä oikein on ollut ja mikä mietityttää, että sitä ei sillon oikeasti itse tajunnut.
Kuva Pixabay
Mutta nyt virkeämpänä kohti uusia haasteita. Sain työpaikan, jeij!

En ole käynyt toteamassa masennustani missään, mutta näin jälkeen päin pohdittuna taisin olla vähän masentunut kokoaikaisiin epäonnistumisiin ja siihen, että en saa töitä.

Onko teillä ollut masennusta? Miten tajusitte, että olette masentunut? Jälkeenpäin vai jo silloin kun itse tilanne oli päällä? Miten pääsitte takaisin normaaliin arkeen?

Masennuksiakin taitaa olla, jos jonkin näköistä sorttia, on lievempiä ja sitten vakavampia.

Ihanaa päivää teille!
-Tanja

Lukihäiriöinen bloggaaja

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Sulla on lukihäiriö, mutta silti tykkäät pitää blogia. Tykkäät kirjoittamisesta, vaikka sua ei ois ehkä siihen niin täydellisesti luotukkaan. 

Mä ymmärrän, että ihmisellä jolla ei ole lukihäiriötä on vaikea lukea tekstejäni ja todennäköisesti teksti myös jää lukematta, koska virheet alkavat ärsyttää niin suunnattomasti. 
Joka on toki harmillista, mutta aina ei kaikkia voi tosiaankaan miellyttää. 

Sain anonyymi kommentin, jossa sanottiin että "Kannattaisi ehkä ajatella lukijoita." - Ja tähän tartuin, koska onhan tämä kummiskin vain ja ainoastaan minun blogini. Kirjoitan tänne sellaista sisältöä, kuin itse haluan. 

Valehtelisin, jos sanoisin että kirjoitan blogia ainoastaan vain itseäni varten. Näin teenkin 70%, mutta se jäljelle jäävä 30% on myös lukijoita varten, että he voivat saada mm. vertaistukea postauksistani. Kirjoitan mielestäni todella rehellisesti ja aidosti tekstini. 


Anonyymin sanoin: "Ei anna bloggaajasta hyvää vaikutelmaa se ajattelutapa, että "en itse huomaa, ihan sama mulle." - En mielestäni ikinä ollut, " että ihan sama." asenteella. 

Olen paljon miettinyt tapaani kirjoittaa ja kysynyt myös neuvoja asian suhteen, että mitä joku muu tekisi tilanteessani. Olen perustellut kantani, että tämä on _minun_ blogini, itse kirjoitan rehellisesti tänne kaikenlaista, joten myös kirjoitusvirheeni kuuluvat blogiini, koska ne ovat todella paljon osa minua ihmisenä. 
Kuva Pixabay
Kirjoitusvirheet eivät tee ihmisestä sen huonompaa. Olen myös saanut paljon ihania kommentteja siitä, että ihailevat minua siinä asiassa, että en anna lukihäiriön häiritä bloggaamista ja olen aloittanut bloggaamisen pahasta lukihäiriöstä huolimatta. 

Mielestäni tälläisten pikku seikkojen takia ei pitäisi antaa häiritä jonkin asian tekemistä mistä pitää. Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen, jokaisella on ne omat "vikansa" / vaikeudet. Lukihäiriö on oma vaikeuteni. Enkä anna sen häiritä bloggaamista, koska nautin tästä. Mutta en nauti halveksivista kommenteista kommentti boxissani. Jossa sanotaan, että en piittaa asiasta. - Kyllä piittaan, mutta tämä "virhe" kuuluu minun blogiini. 

Joten vinkkinä kaikille mielensä pahoittajille kirjotusvirheistäni, että kukaan ei pakota lukemaan tekstejäni, jos ne tuo mielipahaa ja ahdistusta. Muistakaa myös, että jokainen saa harrastaa sitä mistä tykkää, vaikka ei yltäisi aina täydellisiin suorituksiin! 

Olen myös vain ihminen, niinkuin tekin ruudun takana, joten ajatelkaa myös ennenkuin kommentoitte, jossa haluatte vain pahoittaa toisten mielen. 

Ihanaa aurinkoista päivää kaikille ja kiitos kaikille ihanille lukijoilleni kommenteista ja siitä, että seuraatte blogini kehitystä! Ilman teitä tämä olisi ehkä suoraan sanottuna vähän tylsää. Tiedän, että moni on saanu paljon vertaistukea blogistani! Kiitos! 

-Tanja 

Yhdestä äitinutturasta syntyi kaksi äitinutturaa

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Olen aina ollut laiska laittamaan hiuksia millään tavalla. Mulla on luonnon kiharat hiukset, jotka pilasin teininä värjäämisellä sekä liiallisella suoristamisella ilman lämpösuihketta. 

Hiusten suoristaminen, vaikka hiuksissa oli lakkaa.. Enhän ole ainut, joka on ollut näin tyhmä?

Äidiksi tullessa loppui hiusten viimeinenkin hoitaminen. Eli hiusten harjaaminen.. Se on hiukset äiti nutturalle ja menoks. 
Äiti nuttura tarkoittaa siis mitä? -Hiukset äiti nutturalla = peset hiukset laitat ne nutturalle suihkun jälkeen, ainoa millä saat enää takut pois on kourallinen hoitoainetta hiuksiin. 

Hiukset jopa pysyvät melkein samassa asennossa, vaikka otat ponnarin pois. Heh heh.. (Ei ole hauskaa.) 
Olen asiakaspalvelu työssä, jossa pitäisi suurinpiirtein näyttää ihmiseltä jotenkin päin. Ja olisi välillä kiva näyttää vähän erilaiselta, kuin aina sama äiti nuttura päässä, kotona sekä töissä. 

Mutta silti on niin laiska tekemään mitään erilaisia toimenpiteitä, joten se on aina joka ikinen aamu se kuuluisa äiti nuttura. Tiedän, että elämä on täynnä vaihtoehtoja ja aikaa on siihen mihin sitä haluaa olevan, mutta kyllä mä nukun mielummin vähän pidempään, kun alan väkertämään hiuksia, koska taitoni myös hiusten laittamiseen on aika minimissä. 

No tänään aamulla repäsin ja tein jotain ihan uutta. Tavallisen äiti nutturan sijaan tein kaksi äiti nutturaa! Mustahan tuli ihan hurja! 

 Eli erottelin yhdestä isosta takkupallosta kaksi pienempää takkupalloa. Omaperäistä eikö? 

Mulla on tällä hetkellä ihan _JÄÄTÄVÄ_ juurikasvu ja se ei näy niin paljoa, kun hiukset ovat nutturalla. Mutta tykkään nykyään peittää vähän juurikasvua pannoilla. (Luojan kiitos töissä on myös pannat.) 
Olen pihi käyttämään rahaa itseeni ja jos värjään hiukset teen sen kotona kaupan väreillä. Kampaajalla olisi ihana käydä, mutta mullakin on niin paksut ja suht pitkät hiukset taas nykyään niin en raaski laittaa kampaaja reissuun sitä 200euroa, ei sillä että mulla mukamas edes olisi 200euroa ylimäärästä laittaakaan kampaajalle. 

Joten peitellään juurikasvua nyt erilaisilla nutturoilla ja hiuspannoilla. Ja en tiedä miksi nyt en ole värjännyt pitkään aikaan edes hiuksia? Ehkä laiskuus on siihenkin asiaan iskenyt. Pääsispä kampaajalle! 
Joten otan vastaan hiusvinkkejä! Hiukset pitävät olla töissä kiinni, joten minkälaiset kampaukset olisivat yksinkertaisen helppoja tälläiselle avuttomalle ihmiselle hiusten kanssa? 

Sekä olisi kiva kuulla minkälaiset hiukset mulle sopisi sun mielestä? Tummat, pitkät, lyhyet, vaaleat? Minkälaiset? -Uskoisin, että jos näihin hiuksiin saisi vähän uusia tuulia loppuis se ainainen äiti nutturan pitäminenkin. 

-Tanja 

FROZEN SYNTTÄRIT NELJÄ VUOTIAALLE

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Vihdoin on neljävuotis juhlat juhlittu, Frozen teemalla tietenkin. Mielestäni juhlat olivat todella onnistuneet. Olivia tosiaan toivoi paljon frozen värejä ja niitä hän sai. 

Joten kuvat kertokoot tunnelman mikä meillä oli näissä juhlissa. 




Ruokaa oli riittävästi ja  Olivia sai aivan ihania lahjoja. Kaikki lahjat tietenkin Frozen teeman mukaisesti. 

Kiitos kaikille osallistujille ja jotka auttoivat ja juhlivat meidän kanssa. Saatiin myös päivitettyä kummikuva. Josta olen erityisen tyytyväinen, koska edellinen kuva on otettu Olivian ristiäisissä. 
Minkälaisia synttäreitä teillä on vietetty tai olisi toiveissa viettää? 

-Tanja

Yh = Yhteishuoltajuus vai Yksinhuoltaja

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Mitä yhteishuoltajuus sun mielestä tarkoittaa? -Mun mielestä yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä, että molemmat lapsen vanhemmat on yhtälailla mukana lapsen arjessa. Kaikki lasta koskevat asiat hoidetaan yhdessä. MM. Pukeutuminen, opastaminen tähän elämään ja lapsen kanssa oleminen.

Mutta mites sitten, kun joskus ero yllättää lapsen vanhemmat ( jos yllättää ) niin miten tämän "paskan" pitäisi pystyä pitämään yksin kasassa? 

Mielestäni siinä ei ole mitään yhteishuoltajuutta, kun lapsi käy etävanhemmalla esimerkiksi joka toinen viikonloppu. - Mitä yhteishuoltajuutta siinä on? 

Koska automaattisesti lähivanhempi hoitaa lapsen arkiset tarpeet ja kuljettaa lääkääriin ja hoitaa niin sanotusti kaiken yksin. (Ja tämä, jos esimerkiksi etävanhempi asuu eri paikkakunnalla, joten tämän takia ei ole mahdollista osallistua.) 

Mutta tosiaan mikä tässä määritetään yhteishuoltajuudeksi, jos etävanhempi nappaa kirsikat kakun päältä? 

Yhteishuoltajuus EI ole sitä, että lähivanhempi hoitaa 98% arjesta ja etävanhempi 2% arjesta. 

Yksinhuoltaja on taas mielestäni helppo määrittää ilman sen ihmeellisimpiä mietteitä. Yksihuoltaja on yksin lapsen kanssa ja ei ole sitä etävanhempaa lapselle tukena kasvatuksessa. 

Mutta on myös yksinhuoltajia, joilla etävanhempi on kuvioissa, mutta silti hänellä on yksinhuoltajuus? -Miksi? (Tiedän, että tilanteet ja asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, kun voisi kuvitella.) 
Meillä on yhteishuoltajuus lapsesta, joka on mielestäni ihan turhaa. Mutta mitä hyötyisin yksihuoltajuudesta? Saisin "kivan" nimikkeen itselleni? -Senkö että voisin kutsua itseäni yksinhuoltajaksi? 

Oli se sitten yhteishuoltajuus, ykshuoltajuus tai joku muu niin mitä väliä sillä loppupeleissä on? 

Yksinhuoltajat vain epätoivoisempia? (Näin olen lukenut monesta ryhmästä.) Ja aikoinaan sain säälittelyä ja haukkuja siitä, että olen lapseni kanssa yksin, vaikka minulla on lapseeni yhteishuoltajuus lapsen isän kanssa. 

Ja mietin, että mikä mä olen? En mielestäni ole yksinhuoltaja enkä myöskään omaksu itselleni tätä yhteishuoltajuutta. -Mutta, jos jotain tiedän olevani niin olen onnellinen äiti! 

Joten miksi tituleeraamme vanhemman tiettyyn "kategoriaan" eikö molemmilla ole sama tavoite? - Onnellinen lapsi, joka tulee pärjäämään tässä yhteiskunnassa? 

Olisi kiva saada pohdintaa tälle asialle! Ihanaa aurinkoista päivää kaikille! 

-Tanja