Sun lapsi koski mun ostoksiin eli oot vanhempana välinpitämätön

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Joku päivä tässä taannoin luin jostain facebook ryhmästä taas jälleen kerran keskustelua aiheesta "vituttaa, kun toisen lapsi koskee mun ostoksiin." 

Luin ketjua ja aloin vaan miettimään, että hohho. Empäs oo ikinä ajatellut et joku oikeesti ottaa herneet nenään siitä, jos jonkun lapsi koskee omiin ostoksiin. Tein instastooryssä pienen kyselyn tähän liittyen, koska mä olin rehellisesti yllättynyt et niin moni oli sitä mieltä, että tuntemattomat lapset ei missään nimessä saa koskea omiin ostoksiin ja se hiiltyminen siitä oli ihan uskomatonta!  

Tähän instastooryyn vastanneet jakautui oikeesti aika fifty-fifty, niin että ne kenellä on omia lapsia niin niitä ei haitannut tämä, että toisen lapsi koskee ilman lupaa ostoksiin ja ne ketä se raivostuttaa on niitä kenellä ei ole lapsia. No eihän tää "tilasto" mua mitenkään nyt yllättänyt. 

Kyseisessä facebook ketjussa oli paljon, " vittu mä löisin sitä kakaraa kuka mun ostoksiin koskis!" Paljon puollusteltiin sitä, että se on hygenia syy, miksi heitä ärsyttää, et lapset koskee ostoksiin. -No tää ei mee mun jakeluun, koska missä kaikkialla ne ruuat onkaan pyöriny ja ollu kosketuksissa ennenkun ne on sinne kauppaan päätynyt tai kun sä olet ne ostokset maksanut. Että mun mielestä ihan turhaatta alkaa psykoosisoimaan jostain baktreereista mitä saattaa olla jauhelihapaketin päällä tai jossain hedelmässä. Mietikkää kuin moni siihen hedelmään on koskenut ennenkun sä oot sen ostanut! 

Mutta näin äitinä, kun aloin asiaa miettimään niin kyllä mä sen ymmärrän, että joku ei siitä tykkää et lapset menee sörkkimään niitä ostoksia. Ensinnäkin ihan käytöstapoihin liittyvää, se mikä ei ole sun, älä koske. Tätä itse toistan kaupassa käydessä usean kymmenen kertaa ennenkuin edes päästään kassalle asti. 

Ja eihän se ois kiva juttu, jos mun lapsi esim hajottais sen jougurtti purkin minkä joku on jo ostanut itselleen, silloin se on sen jokun toisen omaisuutta, ei meidän. Ni mitäs sit jos se purkki menis rikki? Tottakai mä siinä kohtaa pahoittelen ja tarjoudun vaikka ostamaan uuden tai antamaan rahat uuteen, kuin  vain. Mut hei niin me äiditkin ollaan vaan ihmisiä, ei mekään keretä rekisteröimään kaikkea sillä sekunnilla, kun se mun pirkkopetteri kerkee jo koskea jonkun toisen ostoksiin. 
Niitä facebookin kommentteja lukiessa olin oikeesti ihmeissäni, että eikö enää ymmärystä riitä, vaan heti ollaan somessa haukkumassa jonkun vanhenmuutta tai sitä lasta. "Kun ei ne vanhemmat sanonut mitään tai ei reagoinut, pitääkö niitä lapsia tehdä jos ei jaksa pitää niille kuria?" -Ootko ikinä miettinyt, et joku vanhempi, joka on sen lapsen kanssa siellä kaupassa niin voi olla raskas päivä takana? Ja vihdoin ja viimein sinne kauppaan on päästy lapsen raivareiden saattelemana ja oot joku sata kertaa kerennyt jo kertoa sille lapselle miten siellä kaupassa pitäisi toimia. Sanomisista huolimatta melkeimpä poikseutta ainakin meidän kauppareissulla tapahtuu jotain mistä oon ihan daahuoh, koska ei mee lapselle ymmärrykseen. 

Mutta ylivoimaisesti paraskommentti oli se, että "älä sitten mene lapsesi kanssa kauppaan, jos et osaa pitää sitä kurissa!" -Neiti mielensä pahoittaja voi sitten itse jättää kauppaan menemättä, jos ärsyttää suunnattomasti jos lapsi koskee sun ostoksiin! Kerro mulle, että käynkö mä vain joka toinen viikonloppu kaupassa, kun lapsi on isällään? Okei karrikoitu esimerkki, mutta esim me kuljemme jalan, voisin käydä kaupassa ennenkuin haen Olivian päiväkodista ja kävellä niiden kauppakassien kanssa yhden tunnin. Voin sanoa, että olen niin laiskaäiti, että en todellakaan ala kantamaan kauppakasseja toiselta puolelta kaupunkia kävellen. Plus, että eihän se lapsi ikinä voi oppaia toimimaan oikein, jos pitäisi jättää vain kotiin. Enkä kyllä neljä vuotiasta jättäisi yksin. Lapsia on myös erilaisia, muistakaa se. 

Mun täytyy nyt harmikseni myöntää, vaikka koitan lapselleni opettaa, että toisten ostoksiin EI SAA KOSKEA, niin poikkeuksetta näin silti tapahtuu melkein JOKA kerta. En ehkä ole huomannut sitä sillä sekunnilla, kun kaivan lompakkoa tai olen juuri maksamassa, mullakin on vain kaksi silmää ja kättä niinkuin sinullakin kanssa kauppailija! Mäkin olen vaan ihminen, vaikka olen äiti. Ei äitiys tarkota sitä, että mulla ois automaattisesti supervoimat ja mun lapsi käyttäytyisi aina kuin pyhä jeesus. 

Mietin vain, että pidänkö lapsesta väkisin kaksin käsin kiinni ja koitan selittää lapselle tilannetta samalla, kuin koitan maksaaa niin, että kassajono seisoo, koska tässä on meille opetustilanne. Vaiko, että lapsi menee kassanpäätyyn ja toivon hartaasti, ettei koske kenenkään tavaroihin ja saan maksettua nopeasti ja pääsemme nopeasti kaupasta pois. Instastoryssä moni vastasi, että pitäisin kaksin käsin kiinni, jolloin maksutapahtuma venyisi. Oletko sä samaa mieltä tässä? 

Mä oon sitä mieltä, että mahd nopeasti pois kaupasta ja jos se sattuu tai kun se koskee toisten ostoksiin niin siinä pakatessa on parempi tilanne muistuttaa, että ei saa koskea toisten ostoskiin. Mun mielestä olis silkkaa hulluutta alkaa lapselle selventämään siinä maksupäätteellä, kun koko muu jono seisoo. 

-Tanja 

Oppimisvaikeudet ja itsenäinen opiskelu - Tuntuu toivottomalta

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Jokaisella meistä on ollut varmasti jonkin näköinen haaveammatti. Mun haaveammatti oli lapsena kukkakauppias sekä kampaaja. Kummallekkaan tielle en heti lähtenyt vaan kokeilin ravintolapuolen opintoja peruskoulun ja ammattisarttipajan jälkeen. Koska en luonnollisesti mun tuurilla ja koulunumeroilla päässyt mihinkään kouluun ensimmäisella kerralla mihin hain. 

Jos muistan oikein niin ensimmäisenä vaihtoehtona mulla oli peruskoulussa haettassa just tuo ravintola-ala ja sen jälkeen kosmetologi. Muistan, kun opo sano et laitetaan varma vaihtoehto ykköseksi, että kosmetologiksi ja kampaajaksi on tosi vaikea päästä enkä tulisi pääsemään mun numeroilla kumpaakaan. No niinhän siinä kävi, että en päässyt edes tähän "varmaan" vaihtoehtoon. Oli oikeesti aika kova pettymys itselle, koska luulin sen olevan varma, että sinne mä menen. 

Kävin vuoden ammattistarttipajaa, jossa tutustuttiin erilaisiin aloihin, että mikä voisi kiinnostaa noiden lisäksi, mihin en ikinä tule pääsemään. 

Jatkoin kosmetologiksi hakemista viisi vuotta ja viidennellä kerralla pääsin sisään. Olin päättänyt, että minähän en tämän suhteen luovuta, kyllä ne mut joskus ottaa sisään, kun kyllästyy muhun niissä päässykokeissa vuodesta toiseen. Ne näkee, että oon tosissani! En yhtään osaa sanoa mihin kampaajan haaveet hävisivät. Ehkä ne hävis siinä, kun tiesin että sinne on vielä vaikeampi päästä, kuin kosmetologiksi. Kosmetologi oli hyvä toinen vaihtoehto tulevaksi ammatiksi. 

Koulu ei sujunut mitenkään ongelmitta. Jäin aika nopeasti äitiyslomalle. Palasin äitiyslomalta niin oli paljon kirittävää ja muisteltavaa. Opiskelu on mulle henkilökohtasesti tosi vaikeaa. Mun on vaikea keskittyä ja oppia. Mulla on tosi pahoja oppimisvaikeuksia. En osaa sisäistää oikein monivaiheisia ohjeistuksia, välillä pitää selittää rautalangasta vääntäen. Mulle matikka eikä kieletkään oo ikinä helppoja. Ammatilliset opin hyvin tekemään, koska opin tekemällä. Mutta teorian kanssa miksi jotain tehdään syystä x oli vaikea oppia ja vieläpä muistaa niitä asioita. 

No vihdoin valmistuin kosmetologiksi 01/2017. Ala ei tuntunut oikealta ja en nähnyt, että tekisin sitä työkseni, Mutta tärkeintä mulle oli kaikkien haasteiden jälkeen se, että vihdoin 24-vuotiaana mulla on se ammatti, mitä en meinannut päästä opsikelemaan. Mulla on ammatti, vaikka opiskelu on mulle tosi vaikeaa. Tietääkö joku tunteen, että uusit matikan kokeen kuuluisat viisi kertaa, etkä pääse läpi? Minä tiedän. Yhtä tuskaa. Meinasi usko loppua ja meinasin luovuttaa ja sitä en tehnyt, enkä tee nytkään, vaikka luovuttaminen tuntuisi todella hyvältä vaihtoehdolta. 
Hain tosiaan opiskelemaan hiusalaa, koska ajattelin sen täydentävän ensimmäistä ammattiani. Tiedän monia, jotka ovat käyneet molemmat kauneudenhoitoalat. Se tuntui myös omalta. 

Mutta nyt voisin oikeasti luovuttaa, koska mä en opi. Taino opin, mutta erittäin hitaasti. Ja musta tuntuu, että koulussa ei ole resusseja opettaa mua. Koska nykypäivänä opiskelu on itsenäistä opiskelua. 

Ihminen kenellä on oppimisvaikeuksia noin muutenkin ja siihen lisätään vaikea ala ei tosiaan ole hyvä yhtälö. Se on oikeesti tosi ressaavaa ja harmaita hiuksia aiheuttavaa. Vaadin myös itseltäni ehkä vähän liikoja, Haluaisin olla kerralla hyvä ja osata. Mutta en todellakaan ole tälläinen ihminen, jolta se onnistuisi. Tarvitsen toistoja toistojen perään, tarvitsen opettajaa siinä mun vieressä kannustamaan mua, tarvitsen sitä varmistelua siihen tekemiseen kokoajan. No eihän koulussa tosiaan ole resusseja nykypäivänä tähän, että jonkun hitaammin oppivan vieressä istutaan koko ajan ja ohjeistetaan. 

En myöskään pysty keskittymään pitkiä aikoja. Enkä osaa englantia ja leikkauskirja on englanniksi, sekä kaikki leikkausvideot mitä me katsotaan koulussa on englanniks. Tulee jo pelkästään voittajafiilis siitä, et oon jaksanu sinnitellä puolvuotta siellä koulussa, vaikka ykskään leikkaus ei oo ehkä mennyt niinku ois pitäny. Ne leikkaukset käydään siihen irtopäähän kerran, mulle ei kerta riitä. Nyt teen jo toista kierrosta. 

Hiusalalla tarvii paljon hahmotuskykyä ja sitä ei löydy multa pätkän vertaa. Mut uskon, että hahmottamisenkin pystyy oppimaan toistojen avulla.  Ja sitä kuuluisaa englantia, tuotteet on englanniksi myöskin. Mutta mä oon tuotteet opetellu värikoodeilla mikä on mikäkin, koska en mä muistais niitä tuotteita muuten. Onneks niissä on ne värikoodit! 


Fuckit itsenäisesta opiskelusta, koska ketä se oikeesti palvelee? Ei ainakaan niitä kenellä on oppimisvaikeuksia ja ne tarvitsee enemmän sitä tukea siihen opiskeluun. Ihan hulluttaa! 

Mut hei mä en ajatellut luovutakkaan, mä istun niin kauan tuolla koulussa opiskelemassa, että mut vaikka kannetaan ulos sieltä ja sanotaan, et ei sä et opi. Oon yritteliäs, jos mua autetaan ja annetaan oppimis mahdollisuuksia. Mut mua ei henk,koht lämmitä oppia englannin kielisestä kirjasta leikkauksia, koska osaan sanan sieltä täältä. Mutta mä aijon näyttää, että vaikka se opiskelu on hankalaa niin silti voi saavuttaa niitä omia unelmia ja onhan se kerran jo todistettu! 

Postauksen pääpointti oli ehkä antaa sitä tsemppiä niille, joille opiskelu on vaikeaa, et hei kyl me saadaan paperit käteen, kun rohkeesti vaaditaan opetusta ja apua. Vaikka kuinka koulumailma olis menossa itsenäiseenopiskeluun päin! 

Muita kenelle oppiminen on vaikeaa? 

-Tanja