Aihe josta mä en ole vielä juuri sanonut mun omaa mielipidettä täällä blogin puolella. Ystäväni toki tietävät mun mielipiteet ja nykyiset toimintatavat.
Raskaana pohdin asiaa paljolti, mutta tajusin jossain vaiheessa, että lapsi ei ole vielä edes syntynyt mun ei tarvitse mitään laittaa lukkoon. Asiat tulee vaihe vaiheelta kummiskin eteen, vaikka olisin päättänyt tehdä näin ja näin lapsen kasvettua.
Tähän asti mun päätökset aika harva on pitänyt.
Nukkuminen, en nukuta koskaan lastani meidän viereen. Nukutan aina ja vain ainoastaan pinnasänkyyn. Valhe. Olivia edelleen sillointällöin nukkuu meidän välissä, vaikka useinmiten nykyään pinniksessä.
Soseet, aina omatekemää ei koskaan kaupan. Valhe. Vaikka pääsääntöisesti yritin syöttää omatekemiä soseita kaikki ei vain sujunut niinkuin ajattelin. Yhtänopeasti siirryimme normiruokailuun, kuin soseiden syöntiin.
En anna mitää lapselleni periksi. Valhe. Vaikeina aikoina, nukumatta yöllä, päivällä eli ei siis milloinkaan on vain helpompi taipua lapsen tahtoon.
Käyn jokapäivä lapsen kanssa puistossa pyörimässä ja hyörimässä. Valhe. En halua itse lähteä sinne jäätymään ja keinuttamaan vauvakeinuun lastani. Tylsää..
Tässä muutamia asioita joista olin aivan varma, että toimin just ja tasan näin. En ole toiminut, kokeillut olen. Mutta jotenkin sitä aina eli siis minun kohdallani oli helpompi tehdä helpomman kautta kyseiset asiat. En tietenkään kaikkea ole periksi antanut, mutta aikamonen olen eritavalla joutunut tekemään, vaikki miten olen sanonut, että teen asiat näin ja näin.
Lapseni ei saa syödä sitä tätä ja tota. Meen niinkun silloisella hetkellä parhaalta tuntuu. En ole jokapäivä syöttämässä pussillista karkkia. Ajatukseni olisi, että vasta karkkia sitten kuin osaa itse pyytää. Meneeköhän näin? Milloin on edes karkin oikea aika? Onko sellaista?
Syötän lapselleni minunmielestä terveellistä ruokaa. Eli kotiruokaa. Ei mitään ylimäärästä tressiä, että pitää olla rasvatonta ja mahd tervelliistä täysjyvää. Näillä mennään tällä hetkellä, puolenvuoden päästä voi taas olla eritilanne. En ota enää tressiä tälläisitä asioista. Puolivuotta sitten pyörin ja hyörin mikä on se oikea tapa.
Entäs kun uhmaikä tulee, miten pärjään silloin, kun nyt jo yritän välillä päästä helpomalla. Ei silloin voi aina mennä, kuin koiraveräjästä tai lapsestani tulee huligaani. Joka ei piittaa säännöistä pätkän vertaa. Valmistaudunko nyt jo henkisesti uhmaikään? Vaiko en vain tee etukäteen mitään päätöksiä minkään suhteen? Uskon, että tämä toinen vaihtoehto sopisi mulle parhaiten, että menen sen mukaan mitä enemmän ikää tulee sen mukaan myös mennään. Enhän mä voi vielä edes tietää minkälainen lapseni on uhmaikäisenä, onko kovakin uhma vaiko vähän pehmeämpi uhma.
Olen paljon miettinyt teini-ikää. Pelottaa, kauhistuttaa. Mietin paljon omaa teinielämääni, en kehuisi, en ylpeilisi tekosillani tai sanoilla. Vähänkö sitä sitten ollaan pulassa, jos lapsestani tulee samanlainen teini-iässä, kuin minä olin. Vittua haistatellaan mennen tullen, paiskotaan ovia, ei kuunnella mitään. Rahaa kinutaan kerta toisensa jälkeen, vaikka ei olisi aihetta saada rahaa. Kotitöidenteko nihkeästi kiukutellen.
Lapseni täyttää 18-vuotta, sanonko syntymäpäivänä, että ovi on tuossa hyvää omaa elämää vaiko annan lapseni asua luonani niin kauankuin on tarvis.
Todetakseni älä tee hirveän isoja suunnitelmia miten toimit. Elämä yllättää ja lapsi osaa yllättää aina. Nauti nykyisestä hetkestä ja mene päiväkerrallaan. Älä tressaa teinivuosista vielä jos siis ei ole jo teini-iän kynnksyellä olevaa murkkua seinän toisellapuolella. Älä mieti uhmaiän hermoromahduksiasi ja harmaita hiuksia vaan elä siinä vauva-arjessa. Päätökset tulevat itsestään sittenkun on niiden aika. Helpommin sanottu, kuin tehty eikö?
Kyllähän niitä lapsenkasvatus oppaita löytyy tiesmistä. Miten toimit tässä ja tässä. Itse en vain niihin " luota" koska jokainen lapsi on erilainen, kaikki konstit ei käy kaikille. Itse täytyy löytää se paras vaihtoehto. Maalaisjärkeä käyttämällä.
( Puolet meni varmaan ohi aiheen, mutta vähän sinnepäin. )
.jpg)
