Oppimisvaikeudet eivät estä onnistumista

tiistai 20. joulukuuta 2016

Kahdeksan vuotiaana pääsin ensimmäiselle luokalle, mietin että miksi olin vanhempi kuin muut. Oppiminen takkusi jo heti ensimmäisiltä kouluviikoilta lähtien. Nolotti, koska en osannut asioita yhtä nopeasti kuin muut. Koulua  vaihdettua menin erityisluokalle. "kaltaisteni joukkoon" uusi koulu ja mikä sen nolompaa olla erityisluokalla? Kolmosluokkalaiselle tytölle mikään siinä tilanteessa ollut nolompaa. 

Oppimisvaikeuset toivat haasteita koulun käynnissä, koulun käynti oli todella raskasta. Sain paljon tukitoimia oppimisvaukeksiini. Mutta minua jopa nolotti käydä kaiken maailman testeissä ja saada melkeimpä omasta mielestä ainakin kerta kerran jälkeen huonompia lausuntoja. Aina löytyi joku uusi "vika" niin sanotusti.
Ylästeelle mentäessäni rukoilin pääseväni normaaliin kouluun sekä mikä oli vielä tärkeämpää niin päästä normaaliin luokkaan. Luokkaan mistä minua ei tunnisteta päällisin puolin millään tavalla erityiseksi. Toiveeni toteutui pääsi  normaaliin luokkaan. Toiveeni oli kuultu, sitä ilon määrää. Sain kyllä kaikki erityistoimet, jotta koulunkäynti sujuisi. Onni oli se, että kaikki keskittymisongelmat, lukihäiriöt yms oliviat yleistymässä koko ajan, asioista tiedettiin enemmän.

Yläaste läheni loppuaan minä kaikkeni antaneena vannoin, etten ikinä enää opiskele. Kouluvuodet ovat olleet niin rankkoja ja oppimisvaikeuksien takia.

Ala-ikäisenä silti minä hain ylästeen loputtua kouluun, haaveena oli kosmetologin opinnot, kuulin jo ennenkuin olin lauseeni kerennyt  lopettaa kesken, että eikö olisi jotain realistisempia haaveita, ei tule kuuloonkaan tuollaiset opinnot minun keski-arvolla. Vaikka olin  nostannut viimeisenä vuonna yli numerolla keski-arvoani sekä saanut todistusten jaossa vuoden tsemppari palkinnon. Silti minulla ei olisi mahdollisuuksia edes hakea kyseiselle alalle, koska kannatta laittaa varman päälle hakemukset.

Oliskohan ehkä kannattanut käydä se ylä-aste kunnialla loppuun eikä vain perseillä ja häiriköidä muita kolmevuotta. Tähänkö on nyt tultu, oppimisvaikeuksien takia en pääse haaveammattiini. Laitoimme jatkohakemukset niin sanotusti varmoihin paikkoihin eli hotelli ja ravintola-alalle oli ykkösvaihtoehto. Muita vaihtoehtoja en muista mitä olen laittanut, mutta viimeiseksi halusin laittaa kosmetologi, josko silti pääsisin. -En päässyt mihinkään kouluun, en edes niihin niin sanottuihin varmoihin paikkoihin, johon minun olisi niin sanotusti kuulunut päästä. Mitäs sitten? Pettymyksen määrä oli suuri.

Kävin vuoden ammattistarttipajaa, hain uudestaan kouluihin. Vihdoin pääsin kouluun, mutten sinne minne olisin täydestä sydämmestäni halunnut. Ajattelin kuitenkin, että koulu kun koulu. Parempi jotain, kuin ei mitään. Hotelli ja ravintola-ala ei ollut mun juttu. Asian voisin ilmaista näin, "se loppu yhtä lyhyeen kuin alkoikin."

Välillä kaivoin diagnoosi paperini esiin ja mietin, että miksi juuri minä? Miksi minä en voi olla normaali, menestyvä ja hyvä koulussa.

Viidennellä kerralla tulin valituksi, enkä voinut uskoa sitä todeksi! Pääsin kouluun, kouluun johon olin hakenut viisi kertaa! Kaivoin taas diagnoosi paperit esiin, tällä kertaa niitä katsellessa olin ylpeä itsestäni. Todella ylpeä.
Nyt on hetki, jota en olisi koskaan elämässäni uskonut tapahtuvan. Minä valmistun, valmistuin kosmetologiksi! Kaikkien näiden vaikeuksien jälkeen minä valmistun! Epäilijöitä on ollut jonoksi, myös minä itse en uskonut, että tulen valmistumaan ajallani. Sain lapsen opiskelun ohella ja silti minä valmistuin.

Olen viime kuukaudet tehnyt viimeisiä koulujuttuja, käyttänyt kaiken ylimääräisen ajan niihin. Pelottaa sekä kauhistuttaa, tätä päämäärää kohti olen mennyt laput silmillä. Mitäs nyt?

Haluan todeta kaikille samoista asioista kamppaileville, että jatkakaa yrittämistä, vaikka olisi pahoja oppimisvaikeuksia, keskittymishäiriö yms... Tai ei ensimmäisellä kerralla pääse haluaamansa kouluun, tai ihan vain usko meinaa loppua kaiken kesken, suosittelen silti vain jatkamaan unelmia kohti, viis muiden mielipiteistä!

Olen todella kiitollinen ystävilleni sekä perheelle, jotka ovat silti tukeneet kaikista vaikeuksista huolimatta minua loppuun asti! Uskokaa itseenne! 



-Tuore ja onnellinen kosmetologi

16 kommenttia:

  1. Kiitos tosi hyvästä postauksesta! Sun asenne anto kauheesti tsemppiä ja tuli sellai olo että kyllä selviin keskivaiheen lukihäiriön kanssa. Kiitos! <3 ja onnea vielä valmistumisesta :-)

    http://so-up.fi/a-whole-new-world-with-vilma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla! Ehkä tän postauksen idea oli vähän antaa vertaistukea toisille jotka kamppailevat samanlaisissa tilanteissa! <3 Tsemppiä sinulle!

      Poista
  2. Kyllä töitä teit paljon ja ihanaa oli seurata vierestä niitä onnistumisen hetkiä ja tukea kun epätoivo nosti päätään.Taistelit hienosti ja selvisit arjen pyörityksestäkin lähes yksinäsi.Helppo tie ei ole ollut mutta valmistuminen tuntuu varmasti paremmalta kun tiedät raataneesi sen eteen.

    Mutta onneksi olkoon vielä muru <3 parempi olla juhlissa hyvää kakkua tai muuten...;) ~Janina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olet ollut iso tuki! <3

      Toivoo sopii, että kakku on hyvää!! :D

      Poista
  3. Voin samaistua tuohon. Itellä lukihäiriö. Jäin luokalle kakkosella ja kannoin pitkää kaunaa vanhemmilleni, koska he yhdessä opettajan kanssa päätti niin.
    Yläaste meni miulla lähinnä päin persettä kun en jaksanu keskittyy tai nousta kouluun. Kahden eri alan opintoja kokelemana jaksoin uskoo että pääsen siihen mihin halusin ( en tosin näitä kahta alan opintoja loppuu suorittanu). Nyt opiskelen aikuispuolella alaa mihin joka vuosi yhteishaussa hain. Vuosi enää jäljellä ;)

    VastaaPoista
  4. Suuret onnen toivotukset! Hieno ja avoin postaus -kiitos siitä! :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä Tanja! 💖 edelleen isosti onnea valmistuneelle 😘

    VastaaPoista