HAPPY

Me ollaan pärjätty nyt neljäpäivää ilman Kallea. Joka on ehkä mulle aika saavutus. Mä oon yllättävän virkeä. (Toistaseks.) Katellaan viikon kahen päästä taas mun virkeystilaa. Hehhe. Noeivaan. Tässä on joku juttu, koska mä jaksan paljon enemmän, kun mä oon yksin. Ei oo sitä toista siinä vieressä joka vois kans herätä aamulla Olivian kanssa tai viedä sitä sinne päikkyyn. Ei oo sitä toista, joka herää yöllä mun sijaan. Kaikki täytyy itse hoitaa. Mutta toisaalta mä tykkään tästä. Mä voin tehä asiat niinkun mä haluan, mun ei tarvii hoputtaa ketään, eikä kenenkään mua. Mä voin tehä asiat just ja tasan siinä järjestyksessä, kun mä itse haluan. Aika siiduu, eikö? Vähän niiku ois just muuttanut pois kotoota. Vähän niikun sillon 17 vuotiaana. 

No oikeestihan tätä ei voi siihen verrata. Onhan tää rankempaa, kun pitää huolehtia toisesta, joka on riippuvainen musta. Mutta Olivia taas pitää mut virkeenä. Se, että mä aamulla herään ajoissa ja teen ruokaa jokapäivä. Ja tää on oikeesti virkistävää, mä jaksan paljon paremmin, kun mä käyn koulua enkä oo Olivian kanssa kotona. Hullua, mutta totta. Mulla on oikeesti koulupäivien jälkeen ikävä tyttöä ja mä oon ihan intona sitä päikystä hakemassa. On sellanen levänny olo. Mutta, kun mä oon kotona niin on tosi puuduttavaa. Se, etten saa mitään aikaseks. 

Mulla on niin hyvä fiilis, oon onnellinen, vaikka mun mies on jossain muualla. Mä en oo riippuvainen mun miehestä. Se on ihanaa, koska sitä mä pelkäsin, että olisin. Mutta ei en ole. Tottahan toki kauhee ikävä on, mutta oon intona, kun mä pärjään myös yksin. Sen mä oon aina halunnu tietää ja nyt mä tiedän. Koulussa menee hyvin, tykkään ihan sikana olla siellä ja tehä kaikkea.

Nyt mä meen nukkumaan, kyllä kello 21.00, ehkä venyy kymmeneen, mutta suurin piirtein tähän aikaan, että mä jaksan. Onnellinen äiti kuittaa!

-Tanja