Sairaalaan mentyä mä myös vähän feikkasin mun kipua, että ne ei passita mua enää kotiin. Yliaikaa kummiskin jo 41+6.
Mua peloteltiin supistuksista, mut mua ne ei niin sattuneet. Kyllä me ne tunsin, mutta ei se ollut mailmanloppu. Mua vaan jännitti niin paljon, etten halunnut lähteä enää pois sairaalasta. Ensimmäiset supistukset koko raskauden aikana.
Päästiin heti synnytyshuoneeseen ja mä vaan hihitin Kallelle, koska olin niin täpinöissäni. Sain ilokaasua ja sehän vasta hauskaa olikin. Hihittelin kaksinkertaisesti. Kalle hajoili mulle ihan täysin. Ihankun olis ollu miljoonan promillen humalassa. Kätilö vaan totesi, etten ole ainoa kenen mielestä on hauskaa.
Kiikkustuolissa ilokaasua otellessa supistuksen tullessa. Sillon ne oli jo vähän kovempia, mutta ei sietämättömiä. Siinä meni varmaan parituntia ollessa. Välillä tarkastettiin avautumisen tilanne. Lapsivesikalvo puhkaistiin myös. Lapsivesi ei tullut itestään. Tosin olisin halunnut kokea sen lorahduksen.
Sairaalaan mennessä 5cm auki. Parisen tuntia sairaalassa ollessa 6cm auki. Joten kätilö tokaisi menee aamuun asti. Kun kätilö lähti kotiin ilmoitti vaan, että nähdään aamulla, kun hän tulee aamuvuoroon. Kello oli tällöin jotain ilta kahdeksan.
Sain epiduraalin, kun mä sen halusin. Supistukset olivat taas vähän kovempia. Sain epiduraalin onneksi ajoissa. Koko synnytyksen aikana mikään ei sattunut niin paljon, kuin epiduraalin laittaminen. Kalle oli just lähtenyt käymään jossain ja multa vaan tuli huutoitku, kun sattu niin paljon. Onneks kätilö oli niin mukava, että tsemppas mua. Ja pyyhki mun kyyneliä.
Kätilön lähdettyä mun piti yrittää nukkua, mutta en saanut aikaseksi nukkua. Olin niin intona, että millonkohan vauva alkaa syntymään. Joten en nukkunu silmäystäkään. Ja supistuksia en tuntenut ollenkaan. Epiduraali toimi siis loitavasti ja vaikutus kesti tosi pitkään.
Sitten hetki jolloin mun oli pakko päästä vessaan. Soittelin kelloa, että nyt on kiire. Tarkastus piti tehdä ensin ennenkuin pääsisin vessaan. Kätilö tokaisi nyt ponnista! Olin ihmeissäni, että siis mitä pitää tehdä? Mun on käytävä ensin vessassa.
Ponnistuksesta ei tullut lasta eikä paskaa. Kirjaimmellisesti ei kumpakaan. Supistukset alkoivat hiipumaan ja en jaksanut ponnistaa. Oksetti ja koko ponnistustarve tuntui niin epämiellyttävältä, etten olisi enää halunnut sitä tehdä. Mutta pakkohan se oli. N. 50minuutin päästä syntyi pieni tyttö.
<3
Sitä hetkeä ei hevillä unohda. Se tunne, kun kätilöt huusivat. Älä ponnista enää. Olin ihan, että en olis ponnistanutkaan. Jalat tärisivät ja olivat ihan maitohapoilla.
Kalle leikkasi napanuoran. Tyttö oli hetke rinnalla. Sen jälkeen painot pituudet ja pukemiset. Ja isin syliin.
Olivia syntyi 4.3.2014 klo. 22.40
Mua jännitti jäädä tosi paljon yksin sinne sairaalaan yöks. Kalle lähti kotiin ja me jäätiin vauvan kanssa sinne. Ikinä mikään yö ei ole kestänyt niin pitkään, kuin ensimmäinen yö vauvan kanssa. Vaikka väsytti ihan hulluna niin vahtasin vaan kelloa ja mietin millonkohan vauva herää ekan kerran ja mitä mun pitää tehdä.
Onneksi Kalle tuli aamulla sinne mun kanssa, koska mä olin niin kipeä, että en pystynyt juuri liikkumaan.
Tälläinen oli meidän päivä tasan vuosi sitten. Kivun ja onnen kyyneleitä täynnä.
Kuvat on tosi huonolaatusia, joka harmittaa ihan suunnattomasti. Mutta selvää niistä ainakin saa.
Huomenna meillä on 1-vuotis neuvola joten siitä huomenissa. Myöhemmin tulee yks vuotis kuvia. Tälleen ne vaan kasvaa! Pieni nyytti ja nyt iso tyttö!