Ollaan Olivian kanssa nyt palattu kotiin. Home oireilut on loppunut. Katsotaan tuleeko ne nyt uudestaan. Lahden taloilta sanottiin vain " peskää se home pois ja täts it. " Hmm lähteekö home pesemällä pois? Mielestäni ei. Korjatkaa jos olen väärässä. Olen kuullut paljon lahden taloista vain huonoa. Heitä ei kiinnosta, he eivät tee yhtikäs mitään ennenkuin on aivan pakko. Ja en edes tiedä mikä on heille aivan pakko, koska luulisi heidän ottavan home asian vakavasti koska asunnossa asuu pieni lapsi. Ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Oon aivan loppuun palanut tän asian suhteen. En jaksaisi enää tapella.
Ystäväni Sara ihanasti majoitti meidän hetkeksi nurkkiinsa. On ihanaa, kun on tälläisiä ystäviä, kun heitä tarvitsee!
Huomenna olisi asuntonäyttö, olen aivan innoissani. Ihana asunto kuvista päätellen. Mutta kolmannessa kerroksessa ei hissiä. Ja juurihan mä muutin asuntoon missä ei tarvitsisi ravata rappusia. Mutta katsotaan miten menee.
Kun päästiin tänään Olivian kanssa kotiin, Kalle oli siivonnu ihanasti ja kotona tuoksui ihanalta. Pääsin siis suoraan ruuanlaittoon puhtaaseen keittiöön.
Ruokana oli jauhelihakeittoa. Tehtiin iso satsi keittoa koko perheelle. Nostin Olivialle omaan kattilaan osan, että saan meidän keittoon vähän enemmän mausteita.
Valmis pakastesekoitus vihanneksia mm. Peruna, porkkana ja purjoa.
Lisäsin lisäksi vielä sipulin sekä yhden valkosipulin kynnen.
Jauhelihaa 700g.
Spagettia.
Mausteena parika, mustapippuri ja oreganoa. Tässä vaiheessa nostin Olivialle erikseen. Aikuisille lihaliemikuutio sekä yrttisuolaa paprikan, mustapippurin ja oreganon lisäksi.
Uusi nokkamuki ja ruokalappu. Pinkkiä pinkkiä tottakai. Nyt ruokalapun ansiosta ei syliin pääse niin paljon tippumaan sitä ruokaa. Olivia ei anna syöttää ruokaa. En tiedä miksi, koska puuron ja soseet saadaan syötettyä mukisematta. Normiruokaa ei missään nimessä saa syöttää. Silloin yökitääna ja ei haluta syödä. Mutta kyllä tämä meille käy, jos kerran haluaa itse syödä. Silloin vain en anna enää lautasta tytön eteen vaan nostan pöydälle pieniä määriä kerralla saa siitä otettua hyvin. Tärkeintä vain, että tyttö syö. Ei ne sotkut niin haittaa. Onneksi meillä on kaksi koiraa jotka auttavat ilomielin loppusiivouksessa.
Olen alkanut enemmän viihtymään keittiössä. Oon joka päivä aivan innoissani laittamassa ruokaa. Mutta sehän on vain hyvä? Uskon kyllä tämän innostuksen vielä jossakin vaiheessa laantuvan. Tää on vaan niin ihanaa, kun koko perhe voidaan ja saadaan syödä yhdessä. Arjen pieniä iloja. Nyt täytyy näistä iloista nauttia, koska Kalle lähtee työssäoppimaan Hollantiin ensivuoden alussa. Joten me jäädään Olivian kanssa kaksin kotiin. Kalle on aina halunnut lähteä ulkomaille asumaan/töihin mä en taas ole niin innoissani siitä. Mutta mä oon innoissani nyt siitä, että Kalle vihdoin pääsee tekemään sitä mitä haluaa ja minne haluaa. Ja se aika minkä se siellä on kummiskin niin lyhyt elämästä.
Tälläistä meille, mitäs teille?
-Tanja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti