Nyt tosiaan jäätiin koko perhe kotiin, tekemään koulu juttuja ja muutenkin vähän eristyksiin muusta maailmasta. Tilanne on mun mielestä jotenkin todella hassu, koska en henk.koht ajatellut, että tästä tulee näin iso juttu. 

Jotenkin ajattelin, että kyllä tämä tästä ohi menee omalla painollaan, turhaa panikointia. Mutta toisin kävi ja kotiin jäätiin, kun koulut suljettiin. Mun valmistuminen todennäköisesti myös nyt viivästyy, mutta ei se mitään kun olin jo vähän ajatellutkin valmistumisen viivästyvän. Omassa elämässä on nyt ollut niin paljon muutoksia ja muuta niin koulunkäynti jäänyt vähän taka-alalle, vaikka olen työharjottelussa käynyt niin silti näyttöjen antaminen on stressannut. Joten niitä ei tarvi nyt tässä kohtaa miettiä ja voi keskittyä tähän kotona opiskeluun ja opettamiseen.

Tuntuu, että viimeset puoli vuotta on mennyt vaan suoriutumisessa, kunhan vaan selvii siitä päivästä niin voi alkaa jo stressaamaan seuraavaa päivää. Joten toisaalta nyt koitan nauttia tästä kotona olemisesta. Viimesen puoli vuotta ollaan tehty muuttoa yhteiseen kotiin mun miehen kanssa. 

Mun entisessä kodissa oli sellanen loppuremontoiminen ja siivoominen, että hohho. Ja heitin muutossa todella paljon roskaa pois mitä oli kertynyt. Aikaisemmin, jos oon muuttanut niin oon vaa pakannu kaiken mukaan ja sanonut sitte et katon ne tavarat läpi, kun laittelen tavaroita paikoilleen. Entisessä kodissa oli vaatehuone, joten sieltä löytyi ylähyllyiltä muuttolaatikoita neljän vuoden takaisesta muutosta edelleen kokskemattomana, joten suoraan vaan kaatopaikalle. 

Oltiin miehen kanssa vähän niikuin muutettu jo samankaton alle, eli ravasin toisessa kodissa pakkailemassa töiden jälkeen ja sit tulin illalla miehen kotiin nukkumaan. Joten ravasin kahden kodin välillä. Joten voitte varmasti uskoa minkälainen rulianssi täällä on ollut meneillään ja lapset piti hoitaa siinä sivussa. 

Kun saatiin muutettua ja kämppä remonoitua niin lähdin seuraavana päivänä tosiaan Ivaloon viikon reissulle ja jätin miehen muuttokaaoksen sekaan. Viikon reissu pakkaseen ja lumen keskelle teki todella hyvää ja nautin siitä täysin rinnoin. 

Kun palasin reissusta kotiin oli muuttotavarat vastassa ja piti saada tavarat paikoilleen. Opiskelujen pariin ja samalla kotia kuntoon ja piti jo alkaa Olivian synttäreitä suunnittelemaan. Joten viime viikonloppu meni ihan hulinoissa, toki oli kiva, että kerettiin pitää synttäri juhlat. 

Joten kyl mä nyt nautin, että saan pyykkivuoren tuhottua tuolta ja järjesteltyä paikkoja. Koitan ottaa tästä ilon irti. Onneks mieskin jäi nyt kotiin, kotikoulua pitämään lapsille. Omat taidot ja kärsivällisyys ei oiken pysy kasassa tälläsessä tilanteessa, kun on Olivia tättähäärä on kanssa kotona, joten joutuu sillekkin keksiä puuhaa, jotta muut saa keskittyä koulukänytiin ja Oliviahan ei oikein jaksa kauaa keskittyä samaan asiaan, joten haasteita tulee olemaan. Ensimmäinen päivä ainakin meni ihan hyvin, joten ihan hyvillä mielillä jatketaan ensimmäisen päivän jälkeen. 

Mulla on tosiaan nyt aikaa rauhottua ja oikeasti kerätä voimia viimeseen loppu rutistukseen. Oon käyny niin ylikierroksilla pitkään, että en oo osannut pysähtyä. En osaa sanoa ei. Onneks mun työharkkapaikalla ymmäretään, se että jään lapsen kanssa kotiin. 

Toivottavasti tästä tulee mukava kuukausi kaikille perheineen. Uskon ja tiedän, että rankkaa tulee olemaan. Mutta mä ainakin selviän tästä. Käyn muutaman päivän tekemässä töissä niin silloin ainakin saa vedettyä vähän happea  ja etäisyyttä kaikkiin. Tiedän, että kaikille tämä on rankkaa, enkä tarkoita sillä, että en jaksaisi omaa lastani hoitaa, vaan tämä on niin erilaista nyt mihin on tottunut. Vaatii kaikilta todella paljon joustamista ja ymmärrystä. Kunhan me vanhemmat vedetään yhtä köyttä niin kyllä me selvitään. 

Huomenna käydään Olivian kuus vuotis neuvolassa ja sen jälkeen lupasin Olivialle, että pelataan aliasta. Sekä huomenna musta kuoriutuu köksän opettaja samalla, kun miehestä musiikin opettaja. Onneksi on mahdollisuus vähän jakaa näitä töitä. 

-Tanja

Viskarille tehtäväkirjoja kotiin

Olivia täytti juuri 6-vuotta. Joten syksyllä olisi tarkoitus aloittaa eskari. Olivia hirveesti kyselee, että millon pääsee kouluun ja eskariin. 

Oon aina sanonu, et eskariin mennään kun täytetään 6-vuotta ja kouluun, kun täytetään 7-vuotta. Uskotteko, jos sanon neidin silmien syttyvän ilosta ja toivosta nytkun hän täytti 6-vuotta ja tajusi tämän olevan se ikä, kun pääsee eskariin. Toivottavasti tämä into jatkuu vielä yläasteellakin. 

Olivia on kiinnostunut tosi paljon kirjaimista ja numeroista. Oikeen mikään muu ei saa häntä keskittymään niinkuin nämä tehtäväkirjat. 

On ilo nähdä, kun Olivia tekee niin keskittyneesti tehtäviä ja on valmis sekä halukas oppimaan uutta. 

Olivia on aina ollut todella huono keskittymään pitkäjänteisesti asioihin. Leikit eikä oikeen mikään muukaan innosta keskittymään. Joskus uudet palapelit saavat täyden keskittymisen. Olivia tekee jo 250 palan palapelejä oikein mallikkaasti sekä itsenäisesti.

Olivia tuntee kirjaimia todella paljon, olin oikeasti yllättynyt, että melkein kaikki kirjaimet tiesi lukuunottamatta näitä mitä käytetään vähmmän suomenkielessä. Muutaman kirjaimen kirjoittamisessa on vähän haastavuutta, mutta uskon niidenkin tulevan sieltä ajan kanssa. Ollaan erittäin hyvällä mallilla mun mielestä kirjainten opettelussa. 

Kellonaika kirja jätetään suosiolla myöhemmäksi. Olisi ollut jo innokas tekemään, mutta kun ei oo minkäänlaista haisua vielä ja numerot itsessääkin sekottuvat helposti. Numeroita luetellessa jää usein välistä 4 ja 7. 

Viivat ja muodot kirja on mun mielestä kans tosi hyvä, sitä Olivia onkin tehnyt jo jonkin verran. Mutta keskittyminen herpaantuu tosi helposti, jos ei mene just eikä melkein. Sekä turhautuu äkkiä. Sen kanssa saadaan vähän harjoitella pitkäjänteisyyttä enemmän. Mutta mun mielestä kaikki kyllä hoituu tosi hyvin, mutta on vaan niin itsekriittinen neitokainen. Haluaisi olla paras heti ja välittömästi. Liekö tämänkin perinyt minulta. 

Kyseisiä kirjoja löysin citymarkista, kun kaveri vinkkasi. Kannattaa käydä tutkimassa, koska valikoima on laaja. On myös muiden merkkien vihkoja. 

-Tanja 

Ruocutan kuurin muutokset ja lopputulos

Nyt vihdoin mun akne on päässyt päätökseen. Niille jotka ei tiedä niin mun akne puhkes todennäkösesti ehkäsykapselista. 

Aknea kesti viitisen vuotta ja välillä antibiottien johdosta se oli vähän parempi. Mutta ei ikinä parantunut, sitten se räjähti taas. Finnit alkoi muuttua isoiksi kipeiksi paiseiksi. 

Tarpeeksi monta kertaa, kun kävi paiseita avaimelassa terveyskeskuksessa niin sain lähetteen sieltä kunnalliselle ihotauti polille ja sain ruocutan kuurin. 

Söin kuuria noin 9kk. Pelkäsin hirveästi sivuoireita, koska netistä kun lukee kuurista niin on ihan hirveä lista sivuoireita. 

Mun sivuoireet oli just ne yleisimmät, koko kropan kuivuminen, vartalo, kädet, huulet ja silmät sekä paloin auringossa tosi helposti. Palan muutenkin helposti, mutta kuurin aikana ei saa olla auringossa ja pitää suojautua hyvin uv säteilyltä. Jossain vaiheessa, kun silmät oli kuivat niin valo ärsytti silmiä tosi paljon. Mutta silmätipat auttoivat tähänkin. 

(Nää kuvat tosi fresh..) 

Kuurin vaikutus alkoi näkymään tosi nopeesti, vaikka usko meinasi loppuakkin asian suhteen, koska se iho kuivu niin paljon. Itku tuli, jos huulirasva hävis tai jäi johonkin eikä löytynätkään taskusta silloin, kun sitä tarvisi. 

Joka kuukausi kävin verikokeissa, raskaustesteissä ja maksakokeissa. Lääke on sikiölle hengenvaarallinen, joten kuurin aikana ei saa tulla missään nimessä raskaaksi. Joten kuurin yhteydessä määrätään samalla ehkäisy. 

Maksa-arvot voi nousta ja kuuri on tosi raskas maksalle, joten arvoja seuraillaan koko ajan. Voiko/kannattaako annostusta nostaa taikka vähentää. Ymmrtääkseni, pillereiden päivä annostus on jokaiselle henkilökohtainen. Mutta on tietenkin se annostus mihin pyritään. 

Itse aloitin kuuria syömään jokatoinen päivä kaks kapselia ja jokatoinen päivä kolme kapselia. Ja sen jälkeen siirryin kolmen kapselin päiväannostukseen. 

Lopetin kuurin elokuussa 2019 ja tähän on nyt tultu. Kuva ilman meikkiä ja meikillä. 

Kuurin aikana oli tosi vaikea meikata, koska iho oli ihan super kuiva, hilseili ja meikki rullaili iholla. Joten en käyttänyt juuri meikkiä koko kuurin aikana. 

Pelkäsin, että mun iho jää ihan super punaseks ja arpiseksi. Mut nyt ku on ollut yli puol vuotta ilman lääkkeitä niin ihon punotus on alkanut tasottua. 

Ja haluaisin muistuttaa, että akne on ihosairaus. Vaikka puhdas ja terveellinen ruoka auttaa kehoa/ihoa, mutta jos iho on tälläisessä tulehdustilassa niin kehotan käymään ihotautilääkärillä. Nimimerkillä. Kokeilin kaiken mailman teepuuöljyt sun muut, mutta oma akneni oli niin pahassa jamassa jo, että se tulehdus oli mun koko kehossa. Mä olin tosi usein kipeä, koska olin niin altis tulehduksille, koska mun kehossa oli koko ajan tulehdus päällä. Aknen parantumisen jälkeen, oon ollut paljon terveempi henkisesti ja fyysisesti. 

Akne käy itsetunnolle. Akne ei ole häpeä, sille ei voi mitään. Tiedän miltä ne katseet tuntuu, kun sua tujotetaan kadulla, kun sun iho näyttää niin pahalta. Ihmisillä on vanhanaikainen käsitys aknesta, moni luulee edelleen tänäpäivänä että akne olisi pesemättömyyden merkki. Vaikka ei todellakaan ole. Uskon, että moni kenellä on akne hoitaa ihoaan enemmänkuin moni kenellä ei ole aknea. 

Kuuri toimii jokasella ihan yksilöllisesti. Mutta suosittelen harkitsemaan kuuria, jos sulla on akne taival takana ja mikään ei tunnu toimivan. 

Kuuri oli itsellekkin se viimeinen vaihtoehto. Pelkäsin kuuria kaikkien kauhutarinoiden takia. Jos lääke ei sovi, sen voi myös lopettaa, joten se ei ole mikään pakkokuuri, jos alkaa tulemaan itselle hirveitä sivuvaikutuksia. 

Kysykää ihmeessä, jos on jotain kyseltävää. Vastailen mielelläni, koska mulle ei ole ongelma puhua aknesta. 

-Tanja 

Miksi mun kirjoittelu loppui? - Koska tunsin paineita kirjoittamisesta

Tosiaan, moni varmaan ihmetteli miksi mun blogin kirjoittaminen loppui melkeen, kun seinään. Siihen on todella yksinkertainen selitys. -Tunsin paineita kirjoittamisesta. Lyhyt ja ytimekäs syy. 

Millä tavalla tunsin sitten paineita tai miksi? 

Sillonkuin aloitin blogin kirjoittamisen niin mullahan ei ollut minkäänlaista hajua minkälainen some on tai minkälaiseksi se muuttuu. Silloin vuonna 2013 some oli vasta kehittymässä sellaiseksi mitä se tänä päivänä on. 

Julkaisin blogiini ihan rennon rempseästi, kaiken raskaudestani, lapsen syntymästä, lapsen painosta muihin mittoihin, nimen sekä kasvokuvia. Mitä milloinkin teimme ja miten lapseni kehittyi. Jossain vaiheessa kaikki tämä alkoi tuntua väärältä. 

Oli tärkeää saada isokasa lukijoita, jotta blogini nousi käviämääriltään isoksi, joten käytin häikäilemättömästi lasta sekä itseäni siihen. Olin valmis kaikenmoisiin paskamyrskyihin, kunhan saisin kävijöitä blogilleni. Jotta tuntisin kuuluvani johonkin, koska "blogikoleegoillakin" oli isot käviät. Klikkiotsikot oli tieni isompiin lukuihin. 

Mitä enemmän yhteistöitä sitä parempi blogi tai instagram. -Näin ajattelin, joten se alkoi ahdistaa. 

En halunnut enää tuoda sen suuremmin lastani esille blogissa, koska Lahti on yllättävän pieni paikka, joten aina joku oli lukenut blogiani ja lapseni tiedettiin vihreästä kakasta tai siitä, kuinka raskas se oli juuri ollut. Kaikki tämä tosin kuuluu äitiyteen ja se oli sitä aikaa, kun ei muusta puhuttukkaan kun vihreästä kakasta. Vihreäkakka, oli vertauskuva. 

Mitä enemmän klikkiotsikkoja, mistä ihmiset provoistui niin sitä parempi tietenkin. Mutta miksi itseni tai lapseni kustannuksella? Näin jälkikäteen mietittynä, että olisi pitänyt kuunnella omaa perhettä, kun he sitä kyseenalaistivat onko tässä mitään järkeä. 

Blogin kirjoitusaiheet tuntuivat pyörivän blogista toiseen samoissa. Kun lukija on lukenut jo viisi samasta aiheesta olevaa postausta niin alkoihan se turhauttaa itseäni myös. En tiennyt miten muutoin erotun joukosta, kuin sillä että lauseen rakenteet blogissani oli päin v***** ja kirjotusvirheitä muutenkin oli paljon. Tekstini välillä rönsyili ihan oudoiksi. 

Mammabloggaajat on kirjaimmellisesti nyt nähty ja kuultu, mitä enemmän jaat tekstejäsi facebookin ryhmiin sitä enemmän saat paskamyrskyjä sekä arvosteluja äitiydestä ja lapsestasi. 

Nyt on toisaalta kiva aloittaa taas kirjoittelu, koska on nähnyt tuon stressaavankin puolen tästä, enkä halua siihen enään uudelleen. Se uuvuttaa. Kiva, jos joku sattuu blogiani lukemaan ja siitä saa jotain itselleen, mutta kävijät eivät ole enää se pääpioriteetti. 

En sano, ettenkö tule jakamaan tekstejäni ikinä koskaan mihinkään, mutta sen sanon että en jokaista postaustani. Vaan, jos asia on minulle tärkeä ja haluaisin siitä keskustelua. En sillä periaatteella, että kunhan saan kävijöitä. 

Nyt koitan kirjoittaa hyvän maunrajoissa asiasta, kun asiasta mutta en klikkiotsikoiden ja käviöiden toivossa. Tuntuu, että blogien aikakausi alkaa olla jo mennyttä, mutta nyt voi tehdä juuri sitä mitä itsestä tuntuu hyvältä ja omassa tahdissa. 

Olisi kiva kuulla bloggaajien ja lukijoiden ajatuksia bloggaamisesta? Kaksi näkökantaa, miltä se ainainen postausten linkittely jokaiseen ryhmään on lukijana tuntunut tai miltä paineet käviöistä bloggaajana? 

-Tanja 

Terveppä terve, pitkästä aikaa

Joskus sanoin aikasemmin, että lopetan blogin kirjoittamisen, koska tuntuu että ei siihen ole aikaa eikä mulla ole mitään annettavaa kenellekkään. En usko, että ketään teitä kiinnostaa, meidän tavallinen arki sen kummallisemmin, ehkä jotain vertaistuki juttuja saattaisit lukijana saada irti, koska olenhan rohkean rempseä kirjoittaja ja olen aina kirjoittanut aika suoraan asioita blogiin ja nettiin yleensäkkin. Mutta entäs nytkun lapsi on jo niin iso, että en tule kertomaan meidän neuvolamittoja sen tarkemmin tai, että miten lapsellani menee. Onko siis järkeä kirjoittaa mitään? No kokeillaan onko järkeä. 

Oon tosi pitkään taas miettinyt blogin kirjoittamista, koska onhan mulla asiaa ja haluan olla äänessä ja kertoa mun mielipiteet jokaseen imetyskohuunliittyen tai onko sektio synnyttämistä. Vitsivitsi. Sellaisihan ne kaikki äitiblogit pääpiirtein on, otetaan vuoronperää kantaa johonkin kohuun, koska jokanen meistä haluaa kertoa oman mielipiteensä. 

Mulla ei pitkään aikaan ole ollut mitään omaa harrastusta, arki pyörii tasan kotona ja koulussa. Muistan, kun kirjotin blogia päivittäin pääsin rentoutumaan ja nollaamaan ajatukset. Joten kokeillaan nyt uudestaan! Tällähetkelläkin, kun tätä kirjotan, niin mulla on toiveikas ja ilonen fiilis. Tiedä sitten johtuuko se tästä kirjoittamisesta vai siitä, että oon juuri tällä hetkellä lapsissa viettämässä lomaa yksin, ilman mun perhettä. Nautin tästä, toivottavasti kirjotuksen into säilyy, kun palaan takaisin etelään arjen pariin. 

Mutta onhan tässä elämässä ollut nyt aikamoisia muutoksen tuulia, mistä haluisin kirjottaa. Elämää uusioperheessä, missä miehelläkin on lapsia. Mun lapsi alottaa kohta eskarin, ehkä pienryhmässä ehkä ei. Mun pitäis valmistua ja ytittäjä jutut kiinnostaisi. Ehkä aletaan olemaan sovussa lapsen isän kanssa ja tapaamiset rullaa. Kaikkea olisi hirveesti mielenpäällä, mut mitä on sitten taas ok kirjotella tänne ja miten. Se hakee ehkä vähän vielä paikkaansa ja mielikuvitusta. Mut tiedän, että uusioperhekuviot kiinnostaa kaikki, mutta millä tavalla sen saa tänne blogiin tuotua, että ei ole liian henkilökohtaista. Näitä mietitään, kunhan päästään kirjotuksissa eteenpäin. 

Mä jään nyt innoissani odottamaan seuraavaa inspistä, joka on toivottavasti jo pian. Ja saan teille mukavaa luettavaa tänne. 

-Tanja 

Roacutan kuuria takana neljä viikkoa

Oon jonkin verran puhunu mun aknesta täällä bloginkin puolella. Enemmän ehkä instagramin puolella @tanjaelviira . 

Mulla on paha akne tosiaan kestänyt viisi vuotta. Se alkoi ehkäsykapselin laiton jälkeen pikku hiljaa. Ehkä jopa niin, että siihen ei ite huomannut heti, kuinka pahaksi se ylty nopeesti. 

Viime kesänä 2018 akne oli suht hallinnassa ja lähdössä pois, kun lopetin hormonaalisen ehkäsyn. Syksyn tullen se akne palasi pahempana, kun koskaan aikasemmin. Sillon myös mulla tuli otsaan paljon finnejä, aikasemmin otsa oli aina pysynyt puhtaana. 

Mitä pidemmälle syksyyn mentiin niin, mulla alko tulemaan ihan paiseita mun kasvoille. Kävin muutaman poistattamassa/tyhjentämässä ihan terveysasemalla. Koska ne ei lähtenyt itsestään pois. Ja vaikka ne tyjhennettiin niin ne ei lähtenyt pois, ne täytty vaan uudestaan. Kasvot oli tosi arat ja kipeät. 

Sain lähetteen ihotauti lääkärille, jossa mulle määrättiin sitten Ruoccutan kuuri. (Jos edes kirjotetaan noin.) Oon aikasemminkin käynyt yksityisellä ihotautilääkärillä ja sillon se ois kans määrännyt kyseisen kuurin, mut en henk.koht uskaltanu sitä alottaa, koska kaikki sivuoireet pelotti mua. Netistä löytyy oikeesti aika vähän kokemuksia kyseisestä kuurista. Ja jos jotain löytyy niin pahimpien sivuoireiden kera. 

Nyt oon syöny kuuria neljä viikkoa. Ja iho alkaa pikkuhiljaa paranemaan. Otsasta alkaa olla kaikki finnit kuivuneet sekä leuasta. Poskipäillä vielä muutamat isot jäljellä, mutta nekin alkaa kuivumaan. 

Mun sivuoireet näin neljän viikon jälkeen on: 

- Kasvojen iho on tosi kuiva. Tässä neljän viikon aikana aluks iho kuivu ensimmäisen viikon aikana tosi pahasti, mut rasvaamisella sen sai kummiskin suht "hallintaan". Välillä iho ei oo ollut niin kuiva, sillon yleensä tullu finnejä yksittäin lisää kasvoille. Nyt on taas kuiva vaihe menossa. Hilseilee ihan hirveesti. 

- Huulien kuivuminen. Koko aika saa olla lisäämässä vaseliinia. Tuntuu tosi ikävältä, kun huulet on todella kuivat. Alkaa helposti vuotamaan verta, jos ei rasvaile useasti. 

-Silmien kuivuminen. Alkaa helposti särkee päätä, kun silmät on niin kuivat. Mutta tähänkin mulla on apuna kosteuttavat silmätipat. 

Tosiaan söin reilu kolme viikkoa kuuria niin, että 1 pilleri joka toinen päivä ja 2 pilleriä joka toinen päivä. Maksakokekeiden jälkeen, ku kaikki arvot oli ok niin nyt syön joka toinen päivä 2 pilleriä ja joka toinen päivä 3 pilleriä. Viikon päästä siirryn, et syön joka päivä 3 pilleriä. Ja tosiaan kuuri on koko keholla aika raskas, joten seurataan maksan arvoja joks kuukaus verikokeilla. 

Ja toistaseks mulla on kuurista ihan hyvät fiilikset, vaikka aluks mua jännitti ihan hirveesti mitä sivuoireita saan yms. Meikkiä mä en tosiaan oo nyt käyttänyt juurikaan, koska kasvot hilseilee niin pahasti, että ei oo mitään järkeä meikata. Meikki kuluu tosi nopeesti pois sekä näyttää tosi rumalta, ku on niin hilseinen iho. Ripsaria oon koulussa käyttänyt, että en näytä suoraan sängystä nousseelta. 

Kiinnostaako teitä enemmän akne postaukset? Ja tosiaan oon instagramissa päivitellyt tästä enemmän, koska sinne on niin helppo ja nopee kertoo fiiliksiä. 

Ois kiva kuulla, että onko jollain teistä kokemusta aknesta ja tästä kuurista? Kysykää ihmeessä, jos tulee jotain mieleen. 

-Tanja

Sun lapsi koski mun ostoksiin eli oot vanhempana välinpitämätön

Joku päivä tässä taannoin luin jostain facebook ryhmästä taas jälleen kerran keskustelua aiheesta "vituttaa, kun toisen lapsi koskee mun ostoksiin." 

Luin ketjua ja aloin vaan miettimään, että hohho. Empäs oo ikinä ajatellut et joku oikeesti ottaa herneet nenään siitä, jos jonkun lapsi koskee omiin ostoksiin. Tein instastooryssä pienen kyselyn tähän liittyen, koska mä olin rehellisesti yllättynyt et niin moni oli sitä mieltä, että tuntemattomat lapset ei missään nimessä saa koskea omiin ostoksiin ja se hiiltyminen siitä oli ihan uskomatonta!  

Tähän instastooryyn vastanneet jakautui oikeesti aika fifty-fifty, niin että ne kenellä on omia lapsia niin niitä ei haitannut tämä, että toisen lapsi koskee ilman lupaa ostoksiin ja ne ketä se raivostuttaa on niitä kenellä ei ole lapsia. No eihän tää "tilasto" mua mitenkään nyt yllättänyt. 

Kyseisessä facebook ketjussa oli paljon, " vittu mä löisin sitä kakaraa kuka mun ostoksiin koskis!" Paljon puollusteltiin sitä, että se on hygenia syy, miksi heitä ärsyttää, et lapset koskee ostoksiin. -No tää ei mee mun jakeluun, koska missä kaikkialla ne ruuat onkaan pyöriny ja ollu kosketuksissa ennenkun ne on sinne kauppaan päätynyt tai kun sä olet ne ostokset maksanut. Että mun mielestä ihan turhaatta alkaa psykoosisoimaan jostain baktreereista mitä saattaa olla jauhelihapaketin päällä tai jossain hedelmässä. Mietikkää kuin moni siihen hedelmään on koskenut ennenkun sä oot sen ostanut! 

Mutta näin äitinä, kun aloin asiaa miettimään niin kyllä mä sen ymmärrän, että joku ei siitä tykkää et lapset menee sörkkimään niitä ostoksia. Ensinnäkin ihan käytöstapoihin liittyvää, se mikä ei ole sun, älä koske. Tätä itse toistan kaupassa käydessä usean kymmenen kertaa ennenkuin edes päästään kassalle asti. 

Ja eihän se ois kiva juttu, jos mun lapsi esim hajottais sen jougurtti purkin minkä joku on jo ostanut itselleen, silloin se on sen jokun toisen omaisuutta, ei meidän. Ni mitäs sit jos se purkki menis rikki? Tottakai mä siinä kohtaa pahoittelen ja tarjoudun vaikka ostamaan uuden tai antamaan rahat uuteen, kuin  vain. Mut hei niin me äiditkin ollaan vaan ihmisiä, ei mekään keretä rekisteröimään kaikkea sillä sekunnilla, kun se mun pirkkopetteri kerkee jo koskea jonkun toisen ostoksiin. 

Niitä facebookin kommentteja lukiessa olin oikeesti ihmeissäni, että eikö enää ymmärystä riitä, vaan heti ollaan somessa haukkumassa jonkun vanhenmuutta tai sitä lasta. "Kun ei ne vanhemmat sanonut mitään tai ei reagoinut, pitääkö niitä lapsia tehdä jos ei jaksa pitää niille kuria?" -Ootko ikinä miettinyt, et joku vanhempi, joka on sen lapsen kanssa siellä kaupassa niin voi olla raskas päivä takana? Ja vihdoin ja viimein sinne kauppaan on päästy lapsen raivareiden saattelemana ja oot joku sata kertaa kerennyt jo kertoa sille lapselle miten siellä kaupassa pitäisi toimia. Sanomisista huolimatta melkeimpä poikseutta ainakin meidän kauppareissulla tapahtuu jotain mistä oon ihan daahuoh, koska ei mee lapselle ymmärrykseen. 

Mutta ylivoimaisesti paraskommentti oli se, että "älä sitten mene lapsesi kanssa kauppaan, jos et osaa pitää sitä kurissa!" -Neiti mielensä pahoittaja voi sitten itse jättää kauppaan menemättä, jos ärsyttää suunnattomasti jos lapsi koskee sun ostoksiin! Kerro mulle, että käynkö mä vain joka toinen viikonloppu kaupassa, kun lapsi on isällään? Okei karrikoitu esimerkki, mutta esim me kuljemme jalan, voisin käydä kaupassa ennenkuin haen Olivian päiväkodista ja kävellä niiden kauppakassien kanssa yhden tunnin. Voin sanoa, että olen niin laiskaäiti, että en todellakaan ala kantamaan kauppakasseja toiselta puolelta kaupunkia kävellen. Plus, että eihän se lapsi ikinä voi oppaia toimimaan oikein, jos pitäisi jättää vain kotiin. Enkä kyllä neljä vuotiasta jättäisi yksin. Lapsia on myös erilaisia, muistakaa se. 

Mun täytyy nyt harmikseni myöntää, vaikka koitan lapselleni opettaa, että toisten ostoksiin EI SAA KOSKEA, niin poikkeuksetta näin silti tapahtuu melkein JOKA kerta. En ehkä ole huomannut sitä sillä sekunnilla, kun kaivan lompakkoa tai olen juuri maksamassa, mullakin on vain kaksi silmää ja kättä niinkuin sinullakin kanssa kauppailija! Mäkin olen vaan ihminen, vaikka olen äiti. Ei äitiys tarkota sitä, että mulla ois automaattisesti supervoimat ja mun lapsi käyttäytyisi aina kuin pyhä jeesus. 

Mietin vain, että pidänkö lapsesta väkisin kaksin käsin kiinni ja koitan selittää lapselle tilannetta samalla, kuin koitan maksaaa niin, että kassajono seisoo, koska tässä on meille opetustilanne. Vaiko, että lapsi menee kassanpäätyyn ja toivon hartaasti, ettei koske kenenkään tavaroihin ja saan maksettua nopeasti ja pääsemme nopeasti kaupasta pois. Instastoryssä moni vastasi, että pitäisin kaksin käsin kiinni, jolloin maksutapahtuma venyisi. Oletko sä samaa mieltä tässä? 

Mä oon sitä mieltä, että mahd nopeasti pois kaupasta ja jos se sattuu tai kun se koskee toisten ostoksiin niin siinä pakatessa on parempi tilanne muistuttaa, että ei saa koskea toisten ostoskiin. Mun mielestä olis silkkaa hulluutta alkaa lapselle selventämään siinä maksupäätteellä, kun koko muu jono seisoo. 

-Tanja 

Oppimisvaikeudet ja itsenäinen opiskelu - Tuntuu toivottomalta

Jokaisella meistä on ollut varmasti jonkin näköinen haaveammatti. Mun haaveammatti oli lapsena kukkakauppias sekä kampaaja. Kummallekkaan tielle en heti lähtenyt vaan kokeilin ravintolapuolen opintoja peruskoulun ja ammattisarttipajan jälkeen. Koska en luonnollisesti mun tuurilla ja koulunumeroilla päässyt mihinkään kouluun ensimmäisella kerralla mihin hain. 

Jos muistan oikein niin ensimmäisenä vaihtoehtona mulla oli peruskoulussa haettassa just tuo ravintola-ala ja sen jälkeen kosmetologi. Muistan, kun opo sano et laitetaan varma vaihtoehto ykköseksi, että kosmetologiksi ja kampaajaksi on tosi vaikea päästä enkä tulisi pääsemään mun numeroilla kumpaakaan. No niinhän siinä kävi, että en päässyt edes tähän "varmaan" vaihtoehtoon. Oli oikeesti aika kova pettymys itselle, koska luulin sen olevan varma, että sinne mä menen. 

Kävin vuoden ammattistarttipajaa, jossa tutustuttiin erilaisiin aloihin, että mikä voisi kiinnostaa noiden lisäksi, mihin en ikinä tule pääsemään. 

Jatkoin kosmetologiksi hakemista viisi vuotta ja viidennellä kerralla pääsin sisään. Olin päättänyt, että minähän en tämän suhteen luovuta, kyllä ne mut joskus ottaa sisään, kun kyllästyy muhun niissä päässykokeissa vuodesta toiseen. Ne näkee, että oon tosissani! En yhtään osaa sanoa mihin kampaajan haaveet hävisivät. Ehkä ne hävis siinä, kun tiesin että sinne on vielä vaikeampi päästä, kuin kosmetologiksi. Kosmetologi oli hyvä toinen vaihtoehto tulevaksi ammatiksi. 

Koulu ei sujunut mitenkään ongelmitta. Jäin aika nopeasti äitiyslomalle. Palasin äitiyslomalta niin oli paljon kirittävää ja muisteltavaa. Opiskelu on mulle henkilökohtasesti tosi vaikeaa. Mun on vaikea keskittyä ja oppia. Mulla on tosi pahoja oppimisvaikeuksia. En osaa sisäistää oikein monivaiheisia ohjeistuksia, välillä pitää selittää rautalangasta vääntäen. Mulle matikka eikä kieletkään oo ikinä helppoja. Ammatilliset opin hyvin tekemään, koska opin tekemällä. Mutta teorian kanssa miksi jotain tehdään syystä x oli vaikea oppia ja vieläpä muistaa niitä asioita. 

No vihdoin valmistuin kosmetologiksi 01/2017. Ala ei tuntunut oikealta ja en nähnyt, että tekisin sitä työkseni, Mutta tärkeintä mulle oli kaikkien haasteiden jälkeen se, että vihdoin 24-vuotiaana mulla on se ammatti, mitä en meinannut päästä opsikelemaan. Mulla on ammatti, vaikka opiskelu on mulle tosi vaikeaa. Tietääkö joku tunteen, että uusit matikan kokeen kuuluisat viisi kertaa, etkä pääse läpi? Minä tiedän. Yhtä tuskaa. Meinasi usko loppua ja meinasin luovuttaa ja sitä en tehnyt, enkä tee nytkään, vaikka luovuttaminen tuntuisi todella hyvältä vaihtoehdolta. 

Hain tosiaan opiskelemaan hiusalaa, koska ajattelin sen täydentävän ensimmäistä ammattiani. Tiedän monia, jotka ovat käyneet molemmat kauneudenhoitoalat. Se tuntui myös omalta. 

Mutta nyt voisin oikeasti luovuttaa, koska mä en opi. Taino opin, mutta erittäin hitaasti. Ja musta tuntuu, että koulussa ei ole resusseja opettaa mua. Koska nykypäivänä opiskelu on itsenäistä opiskelua. 

Ihminen kenellä on oppimisvaikeuksia noin muutenkin ja siihen lisätään vaikea ala ei tosiaan ole hyvä yhtälö. Se on oikeesti tosi ressaavaa ja harmaita hiuksia aiheuttavaa. Vaadin myös itseltäni ehkä vähän liikoja, Haluaisin olla kerralla hyvä ja osata. Mutta en todellakaan ole tälläinen ihminen, jolta se onnistuisi. Tarvitsen toistoja toistojen perään, tarvitsen opettajaa siinä mun vieressä kannustamaan mua, tarvitsen sitä varmistelua siihen tekemiseen kokoajan. No eihän koulussa tosiaan ole resusseja nykypäivänä tähän, että jonkun hitaammin oppivan vieressä istutaan koko ajan ja ohjeistetaan. 

En myöskään pysty keskittymään pitkiä aikoja. Enkä osaa englantia ja leikkauskirja on englanniksi, sekä kaikki leikkausvideot mitä me katsotaan koulussa on englanniks. Tulee jo pelkästään voittajafiilis siitä, et oon jaksanu sinnitellä puolvuotta siellä koulussa, vaikka ykskään leikkaus ei oo ehkä mennyt niinku ois pitäny. Ne leikkaukset käydään siihen irtopäähän kerran, mulle ei kerta riitä. Nyt teen jo toista kierrosta. 

Hiusalalla tarvii paljon hahmotuskykyä ja sitä ei löydy multa pätkän vertaa. Mut uskon, että hahmottamisenkin pystyy oppimaan toistojen avulla.  Ja sitä kuuluisaa englantia, tuotteet on englanniksi myöskin. Mutta mä oon tuotteet opetellu värikoodeilla mikä on mikäkin, koska en mä muistais niitä tuotteita muuten. Onneks niissä on ne värikoodit! 

Fuckit itsenäisesta opiskelusta, koska ketä se oikeesti palvelee? Ei ainakaan niitä kenellä on oppimisvaikeuksia ja ne tarvitsee enemmän sitä tukea siihen opiskeluun. Ihan hulluttaa! 

Mut hei mä en ajatellut luovutakkaan, mä istun niin kauan tuolla koulussa opiskelemassa, että mut vaikka kannetaan ulos sieltä ja sanotaan, et ei sä et opi. Oon yritteliäs, jos mua autetaan ja annetaan oppimis mahdollisuuksia. Mut mua ei henk,koht lämmitä oppia englannin kielisestä kirjasta leikkauksia, koska osaan sanan sieltä täältä. Mutta mä aijon näyttää, että vaikka se opiskelu on hankalaa niin silti voi saavuttaa niitä omia unelmia ja onhan se kerran jo todistettu! 

Postauksen pääpointti oli ehkä antaa sitä tsemppiä niille, joille opiskelu on vaikeaa, et hei kyl me saadaan paperit käteen, kun rohkeesti vaaditaan opetusta ja apua. Vaikka kuinka koulumailma olis menossa itsenäiseenopiskeluun päin! 

Muita kenelle oppiminen on vaikeaa? 

-Tanja