Ollaan Olivian kanssa nyt palattu kotiin. Home oireilut on loppunut. Katsotaan tuleeko ne nyt uudestaan. Lahden taloilta sanottiin vain " peskää se home pois ja täts it. " Hmm lähteekö home pesemällä pois? Mielestäni ei. Korjatkaa jos olen väärässä. Olen kuullut paljon lahden taloista vain huonoa. Heitä ei kiinnosta, he eivät tee yhtikäs mitään ennenkuin on aivan pakko. Ja en edes tiedä mikä on heille aivan pakko, koska luulisi heidän ottavan home asian vakavasti koska asunnossa asuu pieni lapsi. Ei kiinnosta niin ei kiinnosta. Oon aivan loppuun palanut tän asian suhteen. En jaksaisi enää tapella.

Ystäväni Sara ihanasti majoitti meidän hetkeksi nurkkiinsa. On ihanaa, kun on tälläisiä ystäviä, kun heitä tarvitsee! 

Huomenna olisi asuntonäyttö, olen aivan innoissani. Ihana asunto kuvista päätellen. Mutta kolmannessa kerroksessa ei hissiä. Ja juurihan mä muutin asuntoon missä ei tarvitsisi ravata rappusia. Mutta katsotaan miten menee. 

Kun päästiin tänään Olivian kanssa kotiin,  Kalle oli siivonnu ihanasti ja kotona tuoksui ihanalta. Pääsin siis suoraan ruuanlaittoon puhtaaseen keittiöön. 

Ruokana oli jauhelihakeittoa. Tehtiin iso satsi keittoa koko perheelle. Nostin Olivialle omaan kattilaan osan, että saan meidän keittoon vähän enemmän mausteita. 

Valmis pakastesekoitus vihanneksia mm. Peruna, porkkana ja purjoa. 

Lisäsin lisäksi vielä sipulin sekä yhden valkosipulin kynnen. 

Jauhelihaa 700g. 

Spagettia. 

Mausteena parika, mustapippuri ja oreganoa. Tässä vaiheessa nostin Olivialle erikseen. Aikuisille lihaliemikuutio sekä yrttisuolaa paprikan, mustapippurin ja oreganon lisäksi. 

Uusi nokkamuki ja ruokalappu. Pinkkiä pinkkiä tottakai. Nyt ruokalapun ansiosta ei syliin pääse niin paljon tippumaan sitä ruokaa. Olivia ei anna syöttää ruokaa. En tiedä miksi, koska puuron ja soseet saadaan syötettyä mukisematta. Normiruokaa ei missään nimessä saa syöttää. Silloin yökitääna ja ei haluta syödä. Mutta kyllä tämä meille käy, jos kerran haluaa itse syödä. Silloin vain en anna enää lautasta tytön eteen vaan nostan pöydälle pieniä määriä kerralla saa siitä otettua hyvin. Tärkeintä vain, että tyttö syö. Ei ne sotkut niin haittaa. Onneksi meillä on kaksi koiraa jotka auttavat ilomielin loppusiivouksessa. 

Olen alkanut enemmän viihtymään keittiössä. Oon joka päivä aivan innoissani laittamassa ruokaa. Mutta sehän on vain hyvä? Uskon kyllä tämän innostuksen vielä jossakin vaiheessa laantuvan. Tää on vaan niin ihanaa, kun koko perhe voidaan ja saadaan syödä yhdessä. Arjen pieniä iloja. Nyt täytyy näistä iloista nauttia, koska Kalle lähtee työssäoppimaan Hollantiin ensivuoden alussa. Joten me jäädään Olivian kanssa kaksin kotiin. Kalle on aina halunnut lähteä ulkomaille asumaan/töihin mä en taas ole niin innoissani siitä. Mutta mä oon innoissani nyt siitä, että Kalle vihdoin pääsee tekemään sitä mitä haluaa ja minne haluaa. Ja se  aika minkä se siellä on kummiskin niin lyhyt elämästä. 

Tälläistä meille, mitäs teille? 

-Tanja

Lapsenvaate friikkikö?

Taas vähän vaatteita Olivialle. Käytiin Saran ja Wilhelmiinan kanssa lanttilassa. Nimittäin meidän haalarille kävi pieni haaveri. Saran pesukone meni rikki ja meidän haalari oli pesussa. Kone ei aloittanut pesua, mutta laski kuuman veden sinne, yli kuuman. Joten haalari ihan haalistunut rytky. Harmittaa, koska se oli yksi kirppiksen parhaista löydöistä. Joten lähdettiin metsästämään uutta halaaria. Oon erittäin vaativa, joten tällä kertaa sitä ei löytynyt. Tosin tarjonta kirppiksellä oli muutenkin vähän huono tällä kertaa. Muutama löytö silti tehtiin. Tosin en kuvannut kaikkea. Muutamat bodyt, housut ja toppahousut löytyivät näiden lisäksi. 

Olivialla on paljon vaatteita. En tiedä olenko lastenvaate friikki. Hupsista. Aina näitä ihania vaatteita vaan löytyy jostain ja ne vaan jostain ihmeellisestä syystä tarttuvat meidän mukaan.

Mekkoja. Mitä minäkö ostin Olivialle mekkoja? Mä en yleensä käytä Olivialla mekkoja. Mut nää vaan pisti silmään kovin. Olen jo suunnitellut kuinka tuo punainen mekko on Olivian yllä jouluna kera harmaa body ja harmaat sukkahousut. Ihanaa. Ehkä rupean nyt käyttämään enemmän mekkoja. 

Muutamat farkutkin löytyi. Kaikkien muiden housujen sekaan. Valkoiset baby zara:merkkiset farkut ihanat! En tosin tiedä kuinka käytännölliset ne ovat, koska valkoinen..lapsella... Ihan se ja sama, jos menee likaiseksi menkööt. Koitetaan pestä puhtaaksi jos ei niin sitten ei. Farkkulegginssit toinen yyber ihana löytö. Rakastan tuollaisia " pikkuaikuis " vaatteita. En tykkää yhtään mistään " lapsellisista " vaatteista. 74 menee tällä hetkellä kokona. Toivottavasti menisi nyt vähän pidempään, koska nyt on paljon housuja 74 kokoisena. 

Hm ihana farkkumekko. Menee loistavasti nyt talvella. Kesällä vielä ihanemman näköinen, kun tyttö mitä aika varmasti on jo oppimassa silloin kävelemään. 

Newbie bodyn ostin uutena. Pisti silmään, rakastuin samantien. Olen alkanut ostamaan bodyjä jo 80 kokoisena, vaikka 74 on nyt juuri passeli. Mutta varastoon. Tämän ostin vielä 74 kokoisena, koska halusin bodyn heti käyttöön. En käytä bodyjä missä on liian pitkät hihat. Tai jos jostain syystä käytän niin käärin ne ja saan hermoromahduksia pitkin päivää, kun ne kokoaijan valahtaisi. 

Tälläisiä tällä kertaa! Mitäs tykkäätte näistä kirppis löydöistä? Voisin tässä joku päivä tehdä mulle mieleisistä vaatteista postauksen. Ja jos saisin myös Kallen valitsemaan sen mielestä kivoimmat vaatteet. Onko teillä niin, että jos isä valitsee vaatteet lapselle niin ne on hirvityksiä? Meillä kun Kalle valitsee ne on kaikista kulahtaneimmat ja eivätkä sovi yhtään yhteen keskenään! 

-Tanja 

Ruokaa, hyvää ruokaa?

Käytiin mäkkärissä tässä ykspäivä, kun teki vaan niin mieli. Joten sain postaus ideani siinä samalla, kun aloin ajattelemaan asiaa tarkemmin. 

Mäkkäristä löytyy, vaikka mitä syötävää. Herkkua ja vähemän herkkua.

Itse käyn käyn usein pikaruokaravintolassa, joka ei ole mun eikä Olivian kannalta hyvä asia. Olivia ei vielä saa mäkkärissä mitään. Eikä onneksi vielä kinuakkaan. Haluaisin vaihtaa mun oman tavan, että emme kävisi niin usein mäkkärissä/hesessä syömässä. 

Kauhistelin mäkkäriin mennessä, että kuinka paljon siellä oli lapsiperheitä. Kaiken ikäisiä lapsia. Mun oma mielipide on siihen, että tottakai lapsetkin saavat käydä mäkkärissa tai hesessä, mutta en halua sen olevan sellaista, että käymme 2-3 krt viikossa pikaruokaravintolassa. Ja haluan tarjota myös Olivialle näitä ruokia. En ymmärrä ehdotonta ei linjaa tai sitä, että käydään edes kerran viikossa. Mutta mitään paheksuttavaa siinä ei ole, jos silloin tällöin käy. Olivia ei vielä ymmärrä noista mitään, mutta yritän haluan ja tahdon pitää siitä kiinni, että emme kävisi viikottain pikaruokaravintolassa syömässä. Ja uskon, että se tulee hyvin onnistumaan. Sekä syöminen ulkona maksaa ihan hulluna. 

Olen ollut hesessä töissä. Silloin jo ennenkuin sain Olivian tulosta mitään tietoa. Ihmettelin sitä, kun oikeesti siellä kävi monta, toistan monta kertaa viikossa samat naamat samat lapsiperheet. Mietin et ei ei. Miksi? Onko vanhemmat niin väsyneitä etteivät jaksa työpäivän päätteeksi enää väsätä kotona lapsille ruokaa, joten on vain helppo mennä mäkkäriin tai heseen. Muistelisin, että omassa lapsuudessa tälläisiin paikkoihin meno oli yhtä juhlaa, koska todella harvoin käytiin. Sekä ihan henk.koht ärsytti se, sitten tilataan lastenhampparit ilman sitä tätä ja tota. Eikö se juuri opeta lapsija nirsoilemaan? En tiedä, mutta kyllä vaan ärsytti alkaa väsäämään ilman jotain. Pelkkä pihvi ja ketsuppi esim. Ja silti haluaa maksaa lastenateriasta sen reilu 5e. Ottaa pillimehun siihen ja suolattomat ranet. Ääh en kestä.. Mun mielestä hyvä ikä on viedä näihin paikkoihin lapsi sitten syömään, kun voi ns syödä listalta mitä vain. Toisaalta jokainenhan saa tilata ihan mitä itse haluaa ja näkee parhaaksi.

Nyt on tosin menossa sellainen #fit aikakausi, että missään ei saisi olla rasvaa, sokeria, suolaa ja pitäisi olla mahd terveellistä. Mutta silti käytetään paljon pikaruokaravintoloita. 

Mutta pakko vielä vähän hehkutella raxia. Vaikka sielläkin on pizzaa ja sun muuta. Toistaiseksi mun mielestä oli kiva käydä siellä pitkään aikaan. Varmaan viimeksi viisivuotta sitten käynyt. Teki itselle mieli mättöruokaa, muttei Olivia vielä pizzaa voinut syödä. Siellä on hyvä salaatti puffetti ja Olivialle silloin syötävää. 

Kanaa ( missä ei ollut mausteita ) salaattia, kurkkua, tomaattia, ananasta, herneitä ja paljon muuta. Olivialle tosi hyvä. Ja alle 3v ei maksa mitään. Joten musta tää oli positiivinen yllätys! Mutta ei täälläkään ole hyvä jokapäivä käydä syömässä. Olen ajatellut jos ulos lähdettäisiin syömään niin ehkä se olisi se rax vaihtoehto hyvän kokemuksen jälkeen se ensimmäin vaihtoehto. Niin kauan kuin  Olivia on tyytyväinen oman lautasensa tarjontaan. 

Rakastan käydä ulkona syömässä se on vain niin jotenkin " luksusta " kaiken arjen keskellä. Käydään myös usein kiinalaisessa syömässä ja Mamma Mariassa (italialainen ravintola lahdessa) 

Käyttekö te perheen kesken paljon ulkona syömässä? Missä käytte jos käytte? 

04.11.14

Nyt on taas yksi kuukausi kuljettu yhtämatkaa. Kirjoitan taas kuinka aika menee niin nopeasti. Juurihan Olivia oli vastasyntynyt pieni nyytti. Jota ihasteltiin. Niin pieni, niin sievä, niin vauvan tuoksuinen. 

Nyt ihastelemme kuinka hyvin Olivia kasvaa ja kehittyy. Ja hämmästelemme kuinka nopeasti aika menee. Nyt mennään ja viiletetään menemään jo ilmän äitiä ja isiä. Emme joudu/saa enään kantaa tyttöä huoneesta toiseen. Eikä meidän tarvitse, koska osaa jo kontata huoneesta toiseen. Kohta kävellään huoneesta toiseen. Pikkuhiljaa osaa nousta jo tukeavasten. Menee polvilleen ja osaa olla niin pystyssä. Jos laitan sohvan viereen seisomaan niin tyttö seisoo, mutta vain pienen hetken. 

Harvoin saan Oliviasta hyviä kuvia, joten tänään oli sen päivän aika. Olivia täytti tänään siis 8kk. Niin iso, mutta silti vielä niin pieni. Sekä saimme myös isin kuviin houkuteltua mukaan. Paljon otettiin kuvia,   mutta harva onnistui. Perhekuvat eivät ole täydellisiä, mutta halusin silti lisätä ne. Koska niissä oli aivan ihana tunnelma. Sekä meillä ei ole varmaan yhtäkään yhteistä kuvaa. Oliviasta on aika monta samanlaista kuvaa, mutta en vain yksinkertaisesti osannut päättää mitkä olisivat niitä parhaita, joten nyt on taas se hetki, että kaikki jakoon. 

Neuvolakuulumiset jää vähän nyt taka-alalle, vaikka lupasin niitä teille täällä jakaa. Mutta mulla on tällä hetkellä neuvolakortti kotona, ja me olemme ystävälläni käymässä. Painoa ja pituutta oli tullut hyvin. Kaikki muukin oli niin hyvin. Kehuivat vain Oliviaa kuinka pirteä ja iloinen tyttö on. Seuraava neuvola meillä on tammikuussa, kun Olivia on 10kk. 

Oon taas niin onneneni kukkuloilla. Voisin vaan hehkuttaa, kuinka ihana tyttö mulla on!! 

<3

-Tanja

Halloween&Pikkujoulut

Perjantaina juhlittii ystäväni 20-vuotis syntymäpäiviä halloween teemalla. Jokainen pukeutui vähän enemmän ja vähän vähemmän. Itse panostin todella vähän pukeutumiseen. Aika jotenkin vain loppui kesken. Pari minuuttia ennen lähtöä aloin etsimään kissankorvia. Päätin siis olla kissa. Vaikka eihän se juuri pelottavaa ole. 

Meikkasin ilman mitään päämäärää. Halusin tehdä teippimeikin, joka siis tarkoittaa teipin laittoa silmäkulmaan, jonka lopputulos oli aika kissamainen. Harvoin meikkaan näin rajusti, joten siksi vähän jännitti joudunku pesemään meikit pois ja aloittamaan alusta. Sekä niikuin normaalistikkin sain erittäin kovan kiireen, joten ei ollut aikaa juuri panostaa meikkiin. Meikin olisi kyllä kruunannut irtoripset, mutta niitäkään ei ollut tähän hätään. Joten pikameikki oli ainoa oikea. Punaiset huulet olivat piste iin päälle vielä kaiken lisäksi. En ole ennen itselläni tykännyt punaisista huulista. Nyt aina, kun on vain mahdollista laitan punaiset huulet. 

Pikkujoulut olivat vähän etuajassa. Tosin marraskuussahan niitä aletaan pitämään. Itse halusin pitää sen takia, ettei minun tarvitse juosta/kieltäytyä pikkujouluista. Ei ole mahdollista, että menisin kaikkiin ystävieni järjestämiin kemuihin. Joten päätin varata ajoissa viikonlopun ja kutsua hyvät ystävät koolle. 

Pikkujouluihin en niin juuri panostanut ulkonäöllisesti. Olin väsynyt edellisen illan riennoista ja olisin halunnut perua pikkujoulut kokonaan. Mutta juustokakut ja kaikki olivat jo leivottu. Ystäväni, joka toi juustokakun olisi nähnyt turhaa vaivaa. Mentiin siis nyyttäri meiningillä ja saatiin tosi hyvät tarjottavat kasaan. Ilta vierähti kyllä nopeasti väsymyksestä huolimatta. 

Kipsuja ollaan vähän edelleen, mutta siihen selvisi kyllä todella ikävä syy. Meidän asunnossa on HOMETTA. Se kertoo kaikille vastaukset, miksi olemme koko aijan flunssasss. Korjauksesta ei tällänäkymin ole edes tietoa, joten meitä odottaa taas muutto. En ajo jäädä tähän asuntoon odottelemaan korjausta. Se on meille liian iso terveysriski. Joten asuntoja ollaan jo katsottu, mutta vielä sitä omaa ei ole löytynyt. Huomenna alkaa taas kova soitteleminen ja etsiminen. Uskon meidän saavan suhtkoht nopeasti asunnon, koska meillä on pienilapsi ja home on erittäin vaarallista. Todella vakavat terveysriskit. Joten aika taas pakata kimpsut ja kampsut. Harmittaa sinäänsä erittäin paljon, koska luulimme muuttavamme tähän jäädäksemme. Asunto muuten täydellinen. Oma takapiha, johon jo suunnittelin ensikesäksi Olivialle uima-allasta ja sellaista pientä kivaa. Nyt sekään tuskin kovin mahdollista, jos ei löydy toista asuntoa missä olisi takapiha. Tällä hetkellä sellainen vaikuttaa todella epätoden näköiseltä ja olisimme siis muuttamassa kerrostaloon, vaikka olen aina sanonut etten muuta enää kerrostaloon, paitsi pakon edessä. Nyt kyllä on vähän se pakko ottaa asunto mistä saa asunnon. 

Huomenna Olivialla on 8kk neuvolla. Ihanaa, odotan innolla koska viimekuussa ei ollut neuvolaa. Siitä kuulumiset sitten varmaan huomenna. 

Hyvää sunnuntai-iltaa ja hyvää viikon alkua kaikille! 

Vuoden mittainen bloggaus

Nyt on takana vuoden mittainen bloggaaminen. Bloggaamisen aloitin 2012. Kynsi blogilla. Se tyssäsi ja jäi vuodeksi tauvolle. Muistin yhtäkkiä taas blogini, raskaaksi tultua. Jatkoin päivittelyä pikkuhiljaa ja menin postaus kerrallaan. 

En miettinyt mitään, miten bloggaan, mistä bloggaan kuhan kirjoittelen huvikseen tylsien päivien päätteeksi. Nyt tästä on tullut mulle harrastus. Harrastus jossa saan olla hetken vain minä ja kone. Kirjoitella ajatuksia ylös ja silti se liittyy myös Oliviaan paljolti. 

Innostutusta antaa aina kivat piristävät kommentit sekä lukijat. Niikuin mainitsin 100 lukijaa postauksessa, että blogi on teidän ansiostaan tällä mallilla tällä hetkellä. Vaikka aluksi sanoinki, että ihan huvin vuoksi kirjoittelen ihan sama, vaikka ei olisi yhtäkään lukijaa tai ei tulisi kommentteja. Mutta oikeasti ne on tosi iso motivaatio jatkaa kirjoittamista, en koskaan olisi ajemmin ajatellut, että ne lukija ja kommentit on asia mikä myös saa mua jatkamaan blogin kirjoittelua. Mitä enemmän tähän blogi mailmaan on tutustunut ja perehtynyt sitä enemmän vaatii aina itseltään. Ensin olin, että 50 lukijaa niin olen erittäin tyytyväinen. 50 oli täynnä sen jälkeen tuli, että 100 lukijaa niin olen erittäin tyytyväinen. Ja nyt ajattelen, että 110 lukijaa niin olen vielä tyytyväisempi. Voiko siis koskaan olla tyytyväinen? Tuskin. 

Vertailen paljon blogiani muiden blogiin. En ole katellinen heille siitä, että heillä on enemmän lukijoita. Mietin vain välillä miksei minulla ole? Iso syy siihen taisi olla blogin mainostus. En koskaan ole juuri mainostanut blogiani. En kehdannut, hävetti. Enää en häpeile ja olen ruvennut mainostamaan blogiani. Mistä he löytäisivät blogini, jos en mainostaisi yhtään. 

Nyt vain toivon, että innostukseni bloggaamiseen säilyy ja saan paljon kommentteja ja uusia lukijoita. Sekä, että vanhat pysyvät meidän menossa mukana. 

Kauanko sinä olet blogannut? 

<3

-Tanja

Kipeily vetää voimat aivan alas

Kipeily vie voimat aivan alas, lapselta sekä äidiltä. 

Me ollaan nyt Olivian kanssa sairasteltu vuoronperään. Mulla on huonoin vastustuskyky ikini. Pitäs alkaa syömään paljon valkosipulia ja vitskuja. 

Olivia on ensin kipeä sen jälkeen tulen minä kipeäksi. Olivia parantuu, minä parannun ja taas alkaa uudestaan rumpa alusta. 

Kipeily vie voimat aivan alas. Henkisesti sekä fyysisesti. En jaksaisi mitään tehdä, en jaksaisi edes aamuisin sängystä nousta, kun yöllä valvotaan. Kun Olivialla on niin paha olla. Mua säälittää, itkettää ja samalla raivostuttaa. Lapsen itku ei ole se paras ääni mitä haluaisi kuulla tunnista toiseen. Se on raskasta myös minulle. Jos se on minulle raskasta minkälainen olo Olivialla siis on? Varmasti aivan kauhea. 

Yritän parhaani mukaan auttaa ja käyttää äidinvaistoja. Mutta välillä musta tuntuu siltä, ettei mun äidin vaistot toimi. Aina sanotaan, että äidin vaisto kertoo kaiken. Höpöhöpö. Miten mulla voisi olla äidin vaisto, kun kerran en ole elänyt äitinä kuin 9kk+8kk. Välillä tuntuu siltä, etten osaa. Olen erittäin epävarma milloin olisi syytä huoleen, milloin on oikeasti hätä. 

Milloin vien lapsen lääkäriin kipeilyn takia? Päivän, kahdenpäivän vaiko kahden viikon jälkeen. Milloin on oikeasti pakko mennä lääkäriin? Pitääkö olla se aivan pakko edes, että mennee lääkäriin, vai voiko sinne mennä vain varmistamaan asian. Vaikka ei olisi ehkä hengen hätää. 

Mulla sekä kaikilla mun tutuilla on käynyt puhelin kuumana, kun kysyn neuvoa mitä nyt teen? Mennäänkö me lääkäriin? Mitä mä nyt teen? Sekä päivystyksen numero jo suosituimissa. Tuntuu jo, että ne välillä jopa hermostuu muhun, koska oon niin " epävarma " mutta mun mielestä mun ei kuulu olla täysin varma tuntemattomasta asiasta, mikä on mulle " arka. " 

Päivystykseen useasti soitettuna kysymykset: Syökö hyvin? Juoko hyvin? Onko kuumetta? Oletko antanut lääkettä? 

Tuli fiilis näihin kysymyksiin vastatessa, että en edes tiedä enää syökö Olivia hyvin, vai olenko vain vainoharhainen. 

On kumminkin lapsen " hengestä " kyse. En tarkoita, että olisi jotain mailmaa mullistavaa, kun on kipeä. Mutta silti haluan olla aivan varma kaikesta tämän asian suhteen. Lääkäriinkin on meiltä niin pitkä matka iltaisin, ettei hevillä sinne lähde. Ja se jonottaminen kipeän lapsen kanssa, kun itsekkin on kipeä. 

Kumminkin kaiken pohdinnan ja arpomisen jälkeen, vein Olivian aamulla lääkäriin. Ja mitään hätää missään suhteessä ei ollut. Korvat näyttivät erittäin hyviltä, sitä pelkäsin eniten, että niissä olisi ollut jotain häikkää. Lääkäri vain sanoi, ettei kannata tulla normi flunssan takia aina lääkäriin. Hei ihan oikeesti mä olin huolissani, että olisi korvatulehdus enkö mä silloin voisi mennä lääkäriin varmistaakseen, että kaikki olisi hyvin? 

Nyt olen saanut mielenrauhan. Ja nyt en ole enää niin epävarma tästä. Vien tasan ja just silloin lääkäriin, kun mulla on sellanen olo. Olkoon turhaa tai ei, mutta ei voi olla liian varovainen tänkään asian suhteen. 

-Tanja 

100 LUKIJAA

MÄ OLEN NIIN ONNELLINEN! 

Ihanaa, että olen saanut jo 100 lukijaa täyteen. Nyt on vielä isompi motivaatio jatkaa. 

Kiitos teille kaikille ihanille lukijoille! 

Ilman teitä ei myöskään olisi tälläistä blogia! 

Olette tosi iso osa tätä blogia! 

<3

-Tanja