Vanha elämä, onneksi VANHA

Elämää kahdeksantoistavuotiaana, viinaa, viinaa ja kavereita. Siinä oli ehkä tiivistettynä mun elämä ennen lapsen saantia. Karua eikö? 

Muutin lahteen, koska tiedostin jo itse, että elämäni ei ollut kondiksessa. Vaikka mulla oli espoossa paljon kavereita, mutta ne oli vääriä kavereita mulle. Tai ehkä väärä on huono sana, koska oli siellä paljon ihaniakin ihmisiä joiden kanssa tänä päivänäkin tekemisissä. Mutta mun on vaikea sanoa ei. Joten menin ja tein niinkuin muutkin. 

Se, että en päässsyt espoossa haluaamani kouluun oli helppo vain olla ja pistää elämä "ranttaliksi." Onneksi tajusin itse, että ei näin voi elämä jatkua, koska olisin varmasti piakkoin ollut alkoholisti ja varmasti olinkin jo. Tiesin, että mulla on "verissä" alkoholismi, mutta ei se paljon kiinnostanut siinä vaiheessa. 

Rellestys jatkui lahdessa, mutta uusien ystävien kanssa.. Tosiaanko? Vaihdoin paikkakuntaa, jotta saisin elämäni kuntoon. Rällästäminen jatkui.. Olin jälkihuollossa vielä tuolloin, joten asuminen ja vuokranmaksu oli taattu, kunhan vain veisin joka kuukausi toimeentulohakemuksen. Sekin alkoi olla ylitsepääsemättömän vaikeaa. Rahat, jotka tienasin pistin ne juhlimiseen, enkä käynyt viemässä toimeentulohakemusta yli puoleen vuoteen. 

Palasimme Kallen kanssa takaisin yhteen ja elämä alkoi vähän rauhoittua, mutta koulupaikan saantia odotellessa mitäs muutakaan, kun juhlimista? 

Kesällä 2013 tuli tikkuun kaksi punaista viivaa!! <3 Pelkkää rakkautta jo siinä vaiheessa. Samana päivänä postiluukusta kilahti kaksi kirjettä: "Tervetuloa opiskelemaan kauneudenhoito alaa!!" Ja " Häätövaroitus, kaksi viikkoa aikaa muuttaa pois." Häätö tuli maksamattomista vuokrista. Sydän hakkasi ja mietin päässäni mitä teen.. Olin itse pilannut elämäni, ehkä tietoisesti, mutta en silti tietoisesti. 

Soitin sosiaalityöntekijälleni itku kurkussa, että lupaan parantaa tapani, kunhan en saa häätöä. En voi saada häätöä! Sain vihdoin koulupaikan, jota olin haaveillut viisi pitkää vuotta ja nyt se oli vihdoin saatavilla. Olen raskaana, en voi asua kavereillani, koska mun pitää alkaa laittamaan vauvalle omaa huonetta mihin hän on tervetullut synnyttyään. Kotiin, jossa häntä rakastetaan ja hoidetaan! 

Sain jäädä asuntoon ja sen jälkeen paransin elämäni, totaallisesti. Opin kantapään kautta hoitamaan asioita ja hoitamaan itseäni. Samalla opin hoitamaan pientä ihmisen alkua. Erottamaan oikeat elämän tavat väärästä.  Opin laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen! 

Opettelen edelleen monia asioita, mutta nyt elämä alkaa olla suhtkohdillaan! Lapsen ei pidä kannatella äitiä, vaan äidin lasta. 

-Tanja