Kun lähivanhempi joutuu sairalaan niin minne lapsi menee?

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Mitä tapahtuu, kun lähivanhempi sairastuu pahasti ja "joutuu" sairala hoitoon useammaksi päiväksi? Tätä on tullut useamman kerran mietittyä ja todettua onneksi ei näin ole meidän perheessä vielä käynyt. 

Mulla alkoi ihan perus kuumeilulla ja niskajumilla mun oireet. Ei mitään flunssan oireita. Kävin päivystyksessa, koska en uskaltanut melkein päätä kääntää, kun tuntu siltä, että taju lähtee. Sain Olivian mun isosikolle hoitoon sekä kyydin päivystykseen. 

Tulehdusarvot näyttivät 90 ja mitään ei saatu selville mikä oli. Ehkä alkava korvatulehdus ehkä ei. Laitetaan siis varuiksi yleinen antibiottikuuri, kipulääkkeiden ja lihasrelaxanttien kera kotiin lepäilemään. Jäätiin mun siskolle yöks. Ajateltiin, että parempi niin, koska on vahvat lääkkeet ja on joku joka katsoo Oliviaa. Seuraavana iltana lähdettiin kotiin ja vakuuttelin itselleni lääkkeiden auttavan ihan kohta. 

Lääkkeet eivät alkaneet purra ja tässä vaiheessa kärsin kovasta kuumeesta, niskajumista, nivelet alkoivat turpoamaan sekä olivat todella kipeät. Illalla suihkuun mennessä huomasin, että kehooni oli alkanut tulla näppylöitä. Siitähän se riemu ratkesi ja soitin äitille, että jos oon kerran kaikki perus rokot sairastanu ni nyt on varmaan oikea aika varata saattohoito mulle, koska tilanne vaan pahenee. 

Akuuttiin lähtö ei ollut sillä hetkellä vaihtoehto, koska en halunnut ottaa Oliviaa sinne mukaan sekä olihan hän jo nukkumassakin. Äiti rauhoitteli mua, että odotetaan huomiseen ja katsotaan sitten. 

Seuraavana päivänä soitin mun siskolle taas jälleen kerran, että voiko ottaa Olivian ja viedä mut akuuttiin, koska itse en pysty ajamaan. Sanoin autosta hypätessä, että ei mee varmaan kauaa, saan uudet lääkkeet ja sillä selvä. Toisin kävi, tulehdusarvot hipoivat 200 ja kuume 40. Tuomio kävi ja osastolle oli jäätävä.
Tässä vaiheessa alkoi ajatus vilistä, mä olen yksin mun lapsen kanssa en mä voi tänne jäädä. Mulla on lapsi hoidettavana, ei mulla oo ketään kuka sitä voi päivätolkulla katsoa. Mä soitin mun siskolle itkuisena jo hyvän suunnitelman tehneenä. "Soitan mun veljelle, jos sä et voi sitä katsoa, kun oot jo niin monta päivää sitä hoitanut. Tai mä keksin kyllä jotain ku sulla on huomennakin sitä menoa. " Tähän mun sisko vastasi, "nyt rauhotu Olivia ei mene mihinkään, että hän katsoo sitä ei hätää." Aloin vaan itkemään entistä enemmän ja mietin, että enhän mä voi sellasta pyytää. 

Osastolla meni tosiaan kuusi päivää. Olivia lähti parinpäivän päästä mun äitille ja jotenkin pieni tressi laski. Mun äiti ei siis tosiaankaan asu lähimaillakaan meitä, semmoset +400km niin ei ollut itsestäänselvyyskään, että Olivia sinne pääsee. Sairaalasta kyllä sanottiin, että voi pyytää päivystävän sosialiatyönetkijän tähän keskustelemaan mitä tehdään. Mutta se ei silti tuntunut hyvältä.

Olivia oli ihan varma, että mä kuolen joten vieraan ihmisen seuraan ei ollut mun mielestä kovin hyvä asia ja onneksi mulla oli perhe siinä apuna samantien. 

Mulla tosiaan tulehdusarvot nousi koko ajan korkeammaks. Korkein taisi olla 250. Sitä sei saatu ihan helpolla laskemaan sekä kuume oli huipussaan koko ajan, laski korkeintaan puoleksi tunniksi ja taas huipussaan. 

Muutamaan päivään mä en pystynyt kävelemään ollenkaan, mut talutettiin vessaan ja pestiin. Koska mä en itse siihen pystynyt. 

Lopullinen diagnoosi mulle oli virusperänen aivokalvontulehdus ja tuntematon virustulehdus. Ikinä ei siis saatu selville mikä mulla oli. Koska nää oireet ei oikein täsmänny mihinkään. Joku oire johonkin ja toinen johonkin, kolmas oire jo kaatoi epäilyt juuri johonkin tiettyyn. 

Eilen mä pääsin kotiin ja edelleen ollaan toipilaana kotona lääkkeiden voimalla elellään. Olivia jää vielä hetkeks mummolaan, jotta saan kunnolla parannella itseäni. 
Lapsen kanssa yksin ei ole todellakaan mitenkään itsestäänselvyys lähteä sairastamaan osastolle. Vaan se on oikeasti aika iso tressin aihe, että mihin se lapsi laitetaan ja missä se on minkäkin aikaa. 

Mulla on nyt suhteellisen hyvä tilanne, että mulla kummiskin tukiverkkoa löytyy, mutta joillain ei oikeasti ole ketään.  Mä tiedän, että jopa mun ystävät olisi viimesessä hädässä mua auttanut. Joka on oikeasti niin iso asia, että meidän lähellä on niin paljon rakastavia ihmisiä, enkä oikeasti ole lapsen kanssa täysin yksin. 

Mä oon niin isosti kiitollinen mun perheelle ja ystäville tästä! 

Kiitos vielä kaikille sosiaalisessa mediassa tsemppiviestejä lähettäneille, ootte ollut myös iso tuki, kaikkiin oon pyrkinyt vastailemaan! 

Miten teillä tälläiset kuviot järjestyisi, jos olisit yksin lapsen kanssa ja sairastuisit pahasti, miten lastenhoito järjestyisi? 

-Tanja 

2 kommenttia:

  1. Hui, aikamoinen tilanne! Onneksi perhe auttoi ja säkin pääsit jo kotiin. Paranemisia! Onneksi Olivia tykkää olla mummolassa.

    VastaaPoista
  2. Sosiaalitoimi on tällaisia tilanteitakin varten. Jos lähivanhempi joutuu sairaalahoitoon eikä tukiverkostoa ole, pääsee lapsi sijaisperheeseen siksi aikaa että vanhempi tokenee :) Tämä on hyvin yleistä, eikä sitä pidä ajatella pahana!

    VastaaPoista