Noin vuosi sitten mulla ei ollut töitä eikä oikeastaan mitään muutakaan sisältöä elämässä.

Koitin kauheasti etsiä töitä, mutta tuloksetta.

Kuukaudet alkoivat kulua samalla kaavalla joka päivä viikosta toiseen, pikku neiti aamusin päiväkotiin ja itse kotiin sängynpohjalle.

Koitin toki myös pitää kotia jossain järjestyksessä. Aluksi se toimi ja oli todella siistiä, koska ei ollut muutakuin aikaa siivota. Tein ruuat aina valmiiksi sillävälin, kun neitokainen oli päiväkodissa.

Pikkuhiljaa tilanne alkoi luisumaan käsistä. Enää en siivonnut päivittäin, enkä edes joka toinen päivä. Siivous vaihtui huomaamatta viikkosiivoukseksi, jonka tein sieltä mistä aita oli matalin.

"Miten sua voi väsyttää, vaikka makaat kaiket päivät sängyssä?" -Nimen omaan!? Tätä itsekkin tuli pohdittua useasti, että miks mua väsyttää koko ajan. 

Kuva Pixabay

Kun vähän joutui jotain tekemään se tuntui urotyöltä ja sen jälkeen tarvitsi levon. Kavereiden kanssa oli vaikea lähteä mitään tekemään. Olin tekosyiden kuningatar! - En vain jaksanut alkaa ihmistäytymään ja olla sosiaalinen. 

Huomasin, että kavereitani alkoi tämä ärsyttämään suunnattomasti, koska kyllähän he tiesivät, että en tarvitse meikkiä kasvoilleni lähteväni ulos tapamaan heitä.

Pikkihiljaa asiat alkoivat kasaantumaan ja oli vaikea enää edes etsiä niitä töitä tai nousts sängystä sen koommin. Ajattelin joka päivä vain, että "olen kotona taas huomenna, teen huomenna siivouksen. Hoidan huomenna tarkeät asiat." - Harvoin niitä asioita tuli silti ikinä hoidettua, vaikka vannoin itselleni, että huomenna on muutoksen päivä. Silti sitä muutosta ei ikinä tullut.

Ennenkuin päätin lähteä työkokeiluun, joka oli pelastukseni.

Pääsin sängyn pohjalta ylös ja pääsin takaisin siihen tavalliseen arkeen. Työkokeilu tosin verotti varmaan ensimmäiset kaksi viikkoa tottua siihen tavalliseen arkeen ja olin entistä väsyneempi, mutta tiedän sen johtuvan tasan siitä, että ei ollut pitkään aikaan elämässä mitään sen säännölisempää rytmiä.

Työkokeilun loputtua päätin, että tähän kaikkeen en enää palaa. Siihen saamattomuuteen ja pahaan oloon mikä silloin oli. Mutta mä en ihan rehellisesti silloin tiedostanut tätä tilannetta mikä silloin oli. Näin jälkeempäin todellakin tiedostan ja ihmettelen, että minäkö olin masentunut? Perus terve ja iloinen nainen, joka innostuu asiasta kuin asiasta nollasta sataan sekunneissa!

Jännä näin jälkeenpäin miettiä, missä suossa sitä oikein on ollut ja mikä mietityttää, että sitä ei sillon oikeasti itse tajunnut.

Kuva Pixabay

Mutta nyt virkeämpänä kohti uusia haasteita. Sain työpaikan, jeij!

En ole käynyt toteamassa masennustani missään, mutta näin jälkeen päin pohdittuna taisin olla vähän masentunut kokoaikaisiin epäonnistumisiin ja siihen, että en saa töitä.

Onko teillä ollut masennusta? Miten tajusitte, että olette masentunut? Jälkeenpäin vai jo silloin kun itse tilanne oli päällä? Miten pääsitte takaisin normaaliin arkeen?

Masennuksiakin taitaa olla, jos jonkin näköistä sorttia, on lievempiä ja sitten vakavampia.

Ihanaa päivää teille!

-Tanja

Lukihäiriöinen bloggaaja

Sulla on lukihäiriö, mutta silti tykkäät pitää blogia. Tykkäät kirjoittamisesta, vaikka sua ei ois ehkä siihen niin täydellisesti luotukkaan. 

Mä ymmärrän, että ihmisellä jolla ei ole lukihäiriötä on vaikea lukea tekstejäni ja todennäköisesti teksti myös jää lukematta, koska virheet alkavat ärsyttää niin suunnattomasti. 

Joka on toki harmillista, mutta aina ei kaikkia voi tosiaankaan miellyttää. 

Sain anonyymi kommentin, jossa sanottiin että "Kannattaisi ehkä ajatella lukijoita." - Ja tähän tartuin, koska onhan tämä kummiskin vain ja ainoastaan minun blogini. Kirjoitan tänne sellaista sisältöä, kuin itse haluan. 

Valehtelisin, jos sanoisin että kirjoitan blogia ainoastaan vain itseäni varten. Näin teenkin 70%, mutta se jäljelle jäävä 30% on myös lukijoita varten, että he voivat saada mm. vertaistukea postauksistani. Kirjoitan mielestäni todella rehellisesti ja aidosti tekstini. 

Anonyymin sanoin: "Ei anna bloggaajasta hyvää vaikutelmaa se ajattelutapa, että "en itse huomaa, ihan sama mulle." - En mielestäni ikinä ollut, " että ihan sama." asenteella. 

Olen paljon miettinyt tapaani kirjoittaa ja kysynyt myös neuvoja asian suhteen, että mitä joku muu tekisi tilanteessani. Olen perustellut kantani, että tämä on _minun_ blogini, itse kirjoitan rehellisesti tänne kaikenlaista, joten myös kirjoitusvirheeni kuuluvat blogiini, koska ne ovat todella paljon osa minua ihmisenä. 

Kuva Pixabay

Kirjoitusvirheet eivät tee ihmisestä sen huonompaa. Olen myös saanut paljon ihania kommentteja siitä, että ihailevat minua siinä asiassa, että en anna lukihäiriön häiritä bloggaamista ja olen aloittanut bloggaamisen pahasta lukihäiriöstä huolimatta. 

Mielestäni tälläisten pikku seikkojen takia ei pitäisi antaa häiritä jonkin asian tekemistä mistä pitää. Kukaan meistä ihmisistä ei ole täydellinen, jokaisella on ne omat "vikansa" / vaikeudet. Lukihäiriö on oma vaikeuteni. Enkä anna sen häiritä bloggaamista, koska nautin tästä. Mutta en nauti halveksivista kommenteista kommentti boxissani. Jossa sanotaan, että en piittaa asiasta. - Kyllä piittaan, mutta tämä "virhe" kuuluu minun blogiini. 

Joten vinkkinä kaikille mielensä pahoittajille kirjotusvirheistäni, että kukaan ei pakota lukemaan tekstejäni, jos ne tuo mielipahaa ja ahdistusta. Muistakaa myös, että jokainen saa harrastaa sitä mistä tykkää, vaikka ei yltäisi aina täydellisiin suorituksiin! 

Olen myös vain ihminen, niinkuin tekin ruudun takana, joten ajatelkaa myös ennenkuin kommentoitte, jossa haluatte vain pahoittaa toisten mielen. 

Ihanaa aurinkoista päivää kaikille ja kiitos kaikille ihanille lukijoilleni kommenteista ja siitä, että seuraatte blogini kehitystä! Ilman teitä tämä olisi ehkä suoraan sanottuna vähän tylsää. Tiedän, että moni on saanu paljon vertaistukea blogistani! Kiitos! 

-Tanja 

Yhdestä äitinutturasta syntyi kaksi äitinutturaa

Olen aina ollut laiska laittamaan hiuksia millään tavalla. Mulla on luonnon kiharat hiukset, jotka pilasin teininä värjäämisellä sekä liiallisella suoristamisella ilman lämpösuihketta. 

Hiusten suoristaminen, vaikka hiuksissa oli lakkaa.. Enhän ole ainut, joka on ollut näin tyhmä?

Äidiksi tullessa loppui hiusten viimeinenkin hoitaminen. Eli hiusten harjaaminen.. Se on hiukset äiti nutturalle ja menoks. 

Äiti nuttura tarkoittaa siis mitä? -Hiukset äiti nutturalla = peset hiukset laitat ne nutturalle suihkun jälkeen, ainoa millä saat enää takut pois on kourallinen hoitoainetta hiuksiin. 

Hiukset jopa pysyvät melkein samassa asennossa, vaikka otat ponnarin pois. Heh heh.. (Ei ole hauskaa.) 

Olen asiakaspalvelu työssä, jossa pitäisi suurinpiirtein näyttää ihmiseltä jotenkin päin. Ja olisi välillä kiva näyttää vähän erilaiselta, kuin aina sama äiti nuttura päässä, kotona sekä töissä. 

Mutta silti on niin laiska tekemään mitään erilaisia toimenpiteitä, joten se on aina joka ikinen aamu se kuuluisa äiti nuttura. Tiedän, että elämä on täynnä vaihtoehtoja ja aikaa on siihen mihin sitä haluaa olevan, mutta kyllä mä nukun mielummin vähän pidempään, kun alan väkertämään hiuksia, koska taitoni myös hiusten laittamiseen on aika minimissä. 

No tänään aamulla repäsin ja tein jotain ihan uutta. Tavallisen äiti nutturan sijaan tein kaksi äiti nutturaa! Mustahan tuli ihan hurja! 

 Eli erottelin yhdestä isosta takkupallosta kaksi pienempää takkupalloa. Omaperäistä eikö? 

Mulla on tällä hetkellä ihan _JÄÄTÄVÄ_ juurikasvu ja se ei näy niin paljoa, kun hiukset ovat nutturalla. Mutta tykkään nykyään peittää vähän juurikasvua pannoilla. (Luojan kiitos töissä on myös pannat.) 

Olen pihi käyttämään rahaa itseeni ja jos värjään hiukset teen sen kotona kaupan väreillä. Kampaajalla olisi ihana käydä, mutta mullakin on niin paksut ja suht pitkät hiukset taas nykyään niin en raaski laittaa kampaaja reissuun sitä 200euroa, ei sillä että mulla mukamas edes olisi 200euroa ylimäärästä laittaakaan kampaajalle. 

Joten peitellään juurikasvua nyt erilaisilla nutturoilla ja hiuspannoilla. Ja en tiedä miksi nyt en ole värjännyt pitkään aikaan edes hiuksia? Ehkä laiskuus on siihenkin asiaan iskenyt. Pääsispä kampaajalle! 

Joten otan vastaan hiusvinkkejä! Hiukset pitävät olla töissä kiinni, joten minkälaiset kampaukset olisivat yksinkertaisen helppoja tälläiselle avuttomalle ihmiselle hiusten kanssa? 

Sekä olisi kiva kuulla minkälaiset hiukset mulle sopisi sun mielestä? Tummat, pitkät, lyhyet, vaaleat? Minkälaiset? -Uskoisin, että jos näihin hiuksiin saisi vähän uusia tuulia loppuis se ainainen äiti nutturan pitäminenkin. 

-Tanja 

FROZEN SYNTTÄRIT NELJÄ VUOTIAALLE

Vihdoin on neljävuotis juhlat juhlittu, Frozen teemalla tietenkin. Mielestäni juhlat olivat todella onnistuneet. Olivia tosiaan toivoi paljon frozen värejä ja niitä hän sai. 

Joten kuvat kertokoot tunnelman mikä meillä oli näissä juhlissa. 

Ruokaa oli riittävästi ja  Olivia sai aivan ihania lahjoja. Kaikki lahjat tietenkin Frozen teeman mukaisesti. 

Kiitos kaikille osallistujille ja jotka auttoivat ja juhlivat meidän kanssa. Saatiin myös päivitettyä kummikuva. Josta olen erityisen tyytyväinen, koska edellinen kuva on otettu Olivian ristiäisissä. 

Minkälaisia synttäreitä teillä on vietetty tai olisi toiveissa viettää? 

-Tanja

Yh = Yhteishuoltajuus vai Yksinhuoltaja

Mitä yhteishuoltajuus sun mielestä tarkoittaa? -Mun mielestä yhteishuoltajuus tarkoittaa sitä, että molemmat lapsen vanhemmat on yhtälailla mukana lapsen arjessa. Kaikki lasta koskevat asiat hoidetaan yhdessä. MM. Pukeutuminen, opastaminen tähän elämään ja lapsen kanssa oleminen.

Mutta mites sitten, kun joskus ero yllättää lapsen vanhemmat ( jos yllättää ) niin miten tämän "paskan" pitäisi pystyä pitämään yksin kasassa? 

Mielestäni siinä ei ole mitään yhteishuoltajuutta, kun lapsi käy etävanhemmalla esimerkiksi joka toinen viikonloppu. - Mitä yhteishuoltajuutta siinä on? 

Koska automaattisesti lähivanhempi hoitaa lapsen arkiset tarpeet ja kuljettaa lääkääriin ja hoitaa niin sanotusti kaiken yksin. (Ja tämä, jos esimerkiksi etävanhempi asuu eri paikkakunnalla, joten tämän takia ei ole mahdollista osallistua.) 

Mutta tosiaan mikä tässä määritetään yhteishuoltajuudeksi, jos etävanhempi nappaa kirsikat kakun päältä? 

Yhteishuoltajuus EI ole sitä, että lähivanhempi hoitaa 98% arjesta ja etävanhempi 2% arjesta. 

Yksinhuoltaja on taas mielestäni helppo määrittää ilman sen ihmeellisimpiä mietteitä. Yksihuoltaja on yksin lapsen kanssa ja ei ole sitä etävanhempaa lapselle tukena kasvatuksessa. 

Mutta on myös yksinhuoltajia, joilla etävanhempi on kuvioissa, mutta silti hänellä on yksinhuoltajuus? -Miksi? (Tiedän, että tilanteet ja asiat eivät aina ole niin yksinkertaisia, kun voisi kuvitella.) 

Meillä on yhteishuoltajuus lapsesta, joka on mielestäni ihan turhaa. Mutta mitä hyötyisin yksihuoltajuudesta? Saisin "kivan" nimikkeen itselleni? -Senkö että voisin kutsua itseäni yksinhuoltajaksi? 

Oli se sitten yhteishuoltajuus, ykshuoltajuus tai joku muu niin mitä väliä sillä loppupeleissä on? 

Yksinhuoltajat vain epätoivoisempia? (Näin olen lukenut monesta ryhmästä.) Ja aikoinaan sain säälittelyä ja haukkuja siitä, että olen lapseni kanssa yksin, vaikka minulla on lapseeni yhteishuoltajuus lapsen isän kanssa. 

Ja mietin, että mikä mä olen? En mielestäni ole yksinhuoltaja enkä myöskään omaksu itselleni tätä yhteishuoltajuutta. -Mutta, jos jotain tiedän olevani niin olen onnellinen äiti! 

Joten miksi tituleeraamme vanhemman tiettyyn "kategoriaan" eikö molemmilla ole sama tavoite? - Onnellinen lapsi, joka tulee pärjäämään tässä yhteiskunnassa? 

Olisi kiva saada pohdintaa tälle asialle! Ihanaa aurinkoista päivää kaikille! 

-Tanja

Älä sano, minä en koskaan.. Tai meille ei ainakaan tule..

Jos jotain olen oppinut äitiydestä ja siitä, että minulla on tytär niin sen, että älä sano ei koskaan.. Meille tule mitään tälläisiä tai että en minä ainakaan.. 

Muistan raskaana, että sanoin monia asitoita. mm. lapseni ei koskaan tule nukkumaan vieressäni, vaan hänellä on oma sänky missä hän nukkuu. -Väärin!- Olivia on saanut nukkua vieressäni vauvana sekä eron jälkeen on saanut tulla viereen enkä ole vienyt häntä takaisin omaan sänkyyn. Lapsi on kaivannut turvaa ja jos se turva löytyy äidin sängystä niin silloinhan olemme päässeet helpolla. Tyttäreni siis nukkukoon vieressäni niin kauan, kuin on tarvis. 

En koskaan tule syöttämään lapselleni soseita! -Väärin!- Kyllä tein itse omat soseet pitkään, mutta siinä vaiheessa kun soseet yrjötään päälle joka ruokailulla ja joka lusikallisella totesin vain, että kunhan syö! 

En tule ikinä antamaan lapselleni periksi missään asiassa! -Väärin!- Voin todeta, että periksi annettuja asioita tapahtuu päivittän.

Lapseni ei saa päättää päivän ruokaa kotona. -Osittain Väärin - Jos olen kysynyt lapseltani mitä hän haluaa syödä otan huomioon lapseni halun. Loppu peleissä minä olen päättänyt mitä me syömme. Mutta oli aikakausi jolloin ei syöty mitään mitä oli tarjolla, joten annoin syödä vähän mitä sattui ja milloin sattui, koska minusta oli tärkeää se, että kuhan jotain syö. 

Tästäkin syntyi loputon kierre, josta alamme pikkuhiljaa pääsemään yli ja meillä on vain ruoka-aika ja silloin syödään sitä mitä on tarjolla. Joten en suosittele kenellekkään tälläistä tyyliä. 

 Lapseni ei tule syömään roskaruokaa! -Väärin!- Tähän vastaan vain, että paskanmarjat. 

En osta ikinä kuuna päivänä lapselleni mitään printtivaatteita! -väärin!- Kyllä meiltä löytyy nykyään frozenia paljon, sekä Helinäkeijua. 

En kyllä suostu ostamaan lapselleni roolivaatteita. -Väärin!- Nyt on Frozen mekkokin synttäreiksi hommattu! 

Oikeasti lista olisi varmaan loputon kaikista näistä minä/minun lapseni ei ainakaan, koskaan, ikinä milloinkaan lauseista. 

Olkaa armollisempia itsellenne sekä älkää päättäky etukäteen missä vauva/lapsi tulee nukkumaan. Tilanteet muuttuu. Ei minunkaan lapsi nukkuisi mun sängyssä, jos eroa ei olisi tapahtunut ja Olivia ei tuntisia oloaan turvattomaksi. 

Tuskin enää tuntee oloaan turvattomaksi, mutta siitä on tullut tapa, että kesken yötä kömmitään äidin kainaloon nukkumaan. 

Aina voi miettiä miten haluaisi toimia ja miten kannattaa toimia. Mutta älä ruoski itseäsi, kun se ei välttämättä onnistukkaan. Ehkä olen itse ollut myös todella takakireä, koska suunnitelmani eivät olekkaan mennyt niin kuin olisin halunnut niiden menevän.

Tärkeintä kaikista on lapsen onni, ilo ja turva. Se että näkee lapsen hymyn jostain asiasta mistä ei itse niin välitä niin siitä alkaa itsekkin välittämään, koska lapsi rakastaa sitä asiaa. 

-Tanja

Jos tänä vuonna ehkä vähän iisimmin tytön synttäreiden kanssa?

Minun pieni neiti täyttää tasan viikon päästä neljä vuotta. En voi uskoa, kuinka nopeasti tämä neljä vuotta on kulunut. Sekä kuinka paljon näissä vuosissa on tapahtunut kasvua niin minun kohdallani äitinä sekä tyttärelläni. 

Vastahan tuo pieni tirppa syntyi ja opettelin vaihtamaan vaippoja, koska en ollut koskaan aikaisemmin vaihtanut vaipan vaippaa varmaankaan ennen tyttäreni syntymää. 

Olemme opetelleet tuntemaan toistemme hyvät ja huonot puolet näiden vuosien aikana. 

No olemme tulleet elämässä siihen vaiheeseen, että suunittelemme Frozen syntympäpäiviä. Koristelut alkavat pikkuhiljaa olla hankittu ja tietenkin mikä tärkein niin synttäri mekkokin on jo hankittu. 

Olivian unelmien täyttymys, Frozen synttärimekko. En todellakaan vuosi sitten olisi voinut kuvitella, että hän joskus vielä oikeasti juhlii frozen kolttu yllään. Mitä vain sen tähden, että näkee oman lapsen onnen! 

Taitaa vaan pieni neiti olla todella malttamton juhlien odottelija. Joka päivä kysytään, että joko ne frozen synttärit kohta olisi. Nyt voin jo huokaista helpotuksesta, että onneksi ne on kahden viikon päästä. Aivot meinaa sulaa tähän kyselyyn ja jankutukseen.  (Lapsi ei tietenkään ymmärrä aikaa.) 

Koristeet aikalailla hankittu, mutta entäs syömä puoli? Mitään ei ole vielä lyöty lukkoon tai mietitty sen koommin, muutakuin että Olivian kummitäti taikoo tänä vuonna kakun, joka on tottakai teemaan sopiva. 

Ajattelin tänä vuonna mennä sieltä mistä aita on matalin, koska en yksinkertaisesti jaksa leipoa sitä tuota ja tätä pienessä olemattomassa keittiössäni. Tänä vuonna ei tule suurta voileipäkakkua eikä mitään muutakaan sen ihmeellisempää. Suolaiset minimiin sekä makeat. Olen ehkä aikaisempina vuosina pistänyt vähän överiksi tarjoilujen suhteen. 

Omasta lapsuudesta muistelisin, että omilla synttäreillä on ollut perus täytekakku missä on päällä ollut kiiviä sekä persikkaa. Muutama muu kippo mitkä ovat sisältäneet poppari, sipsiä sekä karkkia. Ei kummosempia tarjoiluja ollut 20-vuotta sitten. 

Joten tänä vuonna panostetaan vähän enemmän koristeluun, koska Olivia toivoi Frozen synttäreitä jo niin pitkään, joten ne hän saa. Olivia ei todellakaan ymmärrä, suolaisten piirakoiden tai muutaman eri keksilaadun juttua. Lasta ei se ruoka kiinnosta vaan mikä tunnelma siellä kotona on. 

Joten näin nyt ehkä muutaman kerran todenneena kerron vielä kerran, että ruokailu on tänä vuonna syntymäpäivillä on minimissään. 

Onko teistä mennyt tämä nykypäivän synttäri hömpötys vähän överiksi? Omasta mielestäni on ja siksi yritän itse nyt vähän rauhoittua, koska muuten meidän 5v syntymäpäivät on samaa tasoa, kun joskus aikoinaan MTV:ltä tuli näitä Sweet Sixtyyn synttäri ohjelmia. Silloin 16-vuotias teini tuli norsuilla juhlapaikalle 500e mekossaan. Ja lahjaksi hän tottakai sai uusimman auton mitä markkinoilta löytyi. 

Jos olette putoista seurannut niin siinä tämä Tanhupallo sanoi aika hyvin. että synttäri vieraiden pussukoihin meni 60e/kpl joten seuraava loma vietettiin omalla takapihalla. (Jotenkin näin.)

Joten tänä vuonna minä myös yritän ja toivon, että en mene liiallisuuksiin näiden syntymäpäivien kanssa. Tykkään hirveästi laittaa ja tehdä. Sekä tykkään siitä, että kaikki olisi just vimpan päälle laitettu ja katettu. Mutta tänä vuonna toivottavasti toisin. 

Kaipailisin siis pieniä suolaisia/makeisia tarjottava vinkkejä, mitkä sopivat isolle porukalle missä on lapsia sekä aikuisia! Laita kommentilla tuohon alas, kiitos! 

-Tanja

Tulevaisuus pelottaa, onko lapseni aistiyliherkkä?

Kuva Google

Ollaan vuosi oltu toimintaterapia jonossa ja tänä talvena nyt ollaan päästy kahdelle arviointi kerralle. Kolmas on sitten palautteenanto näistä kahdesta kerrasta. Mua on näillä kahdella kerralla kirjaimmellisesti vähän jännittänyt, että jos Olivia onkin kuin herran enkeli ja tulee "tuomio", että ei Olivia tarvitse toimintaterapiaa tai mitään muutakaan.

Onneksi neitokainen on ollut täysin oma itsensä ja vetänyt jopa mun mielestä ihan "ranttaliksi." Kiitänyt huoneen päästä päähän tutkimaan, jos jonkin näköstä vempelettä ja hetken päästä juossut jo toiselle puolelle huonetta tutkimaan jotain muuta. Tämän kaiken keskellä piti tehdä tehtäviä ja keskittyä niihin. Voitteko uskoa, kuinka vähän hermostutti, nauratti, ärsytti sekä pelotti, että miten tämä tulee jatkumaan, kun toinen ei keskity yhtään.

Positiivista tässä on se, että Olivia oli täysin omaitsensä ja ohjaajakin huomasin meidän tarpeet apuun.

Kuva Google

Käyntikerran päätteeksi en ollut oikein varma millä fiiliksellä olen. Toimintaterapia ei ehkä ole vastaus/apu meidän tilanteeseen. Olivia on todella aistiyliherkkä (kuullemma) ja oltiin vähän sitä mieltä, että toimintaterapia ei yksistään tue meidän tarpeita. 

Lopullisen arvion saamme kuukauden päästä, kun on ensin konsultoitu neuropsykologia (vissiinkin) sekä muita ammatti-ihmisiä. -Tämäkin, että mulla pitäisi olla joku joka kuuntelee näitä asioita mun kanssa, koska olen itse niin huono keskittymään, että välillä asiat menee itselläkin ihan ohi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka olen koittanut skarpata. Onhan kumminkin tärkeästä asiasta kyse. 

Nyt koitan itse soittaa perheneuvolaan, jotta sieltä saan itse apua tähän tilanteeseen. Perheneuvola on mm. tueksi toimintaterapian lisäksi perheen aikuiselle. Sieltä minä voin saada apua miten kannattaa toimia arjen keskellä "mahdollisimman helposti". -Korjatkaa, jos olen väärässä? 

Sekä soitan meille neuvola-ajan ja pyydän neuvolapsykologille aikaa. Sekä päiväkodissa käy psykologi katselemassa Oliviaa miten hänellä menee siellä, ammattilaisen näkökulmasta. 

Aika monta rautaa tulessa eikö? - Mua kirjaimmellisesti vähän hirvittää ja kauhistuttaa. Tunteet on tosi sekasin. Oon todella iloinen, että meidät on vihdoin huomioitu ja saamme apua, jokaselta taholta. Mutta silti tuleva pelottaa, että mitä kaikki tuo tullessaan. 

Kuva Google

Olen koittanut netistä lukea mitä esim aistiyliherkkä tarkoittaa, silti jotenkin itse todella sokea oman lapsen käytökseen. Omaan lapseeni olen tottunut sekä elän hänen kanssaan päivittäin, en kiinnitä kaikkiin asioihin aina huomiota mihin muut ehkä kiinnittävät. Ja jos olen ymmärtänyt oikein niin aistiyliherkyyttää on monenlaista? -Meillä ei tosiaankaan ole tavallista arka, koska olen itse niin huono keskittymään sekä olemaan rauhallinen. 

Joten nyt vain odotellaan ja koitetaan pärjäillä. Otetaan kaikki apu vastaan mitä saadaan. Onko teidän lapset käyneet toimintaterapiassa tai onko ollut jotain tälläisiä apukeinoja käytössä? (Lause vähän muotoiltu huonosti, koska en keksinyt parempaakaan!) Kaikki vinkkivitoset ja vertaistuki kertomukset ovat tervetulleita! 

Ihan tälleen hauskuuden rajoissa, kun kaikki varmasti miettii, että minkälainen tämä mun isopieni neitokainen on niin oletteko koskaan katsonut sarjaa nimeltä Masha ja Karhu? -Katsokaa ihmeessä, ihankuin sarja olisi tehty lapsestani. Heh. 

-Tanja