Synnytyskertomus

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Synnytyskertomus. 

Tää postaus on vähän venähtänyt kun mä luulin et se lippulappu tulis sairaalasta postissa miten kaikki on mennyt kellontarkkaan. Mutta Sara sanoi tänään kun siellä kävin et sehän ois pitäny saada suoraan käteen synnärillä. No enhä mä oo saanu ja tosiaan luulin et tulis postissa mut ei vissiin tule sitten. Joten kirjotan tän niinku MÄ muistan! :D 

Mä oon koko raskaus ajan hokenu että haluan et mul on ripsenpidennykset synnytyksessä. Kaikki on nauranu mulle ihan sikana ja et mitä mä tollasia ajattelen. Miksi ei? Kai jokainen saa mennä sen näkösenä synnyttämään kun tahtoo. No olin maanantaina saanu just huollon. Onneksi koska synnytys alkoi seuraavana päivänä. 

Elikkä mullahan ei ollut supistuksia koko raskaus aikana ollenkaan. 4.3 mulla alko ekat supparit noin kello 04.00. Sen jälkeen en hirveesti saanu unta, koko aijan ravasin vessassa. En yhtään kattonu kelloa että miten usein suppareita tuli, mutta noin puolentunnin välein. Ajattelin etten sano Kallelle mitään, koska Kallen piti helsingistä lähtee aamulla hakemaan meidän ruokapöytää jota ollaan himoittu vuosi ja ikinä ei oo ollut kyytiä sitä hakeemaan ja nyt kun se oli ni mä ajattelin et mähän istun jalat ristissä siihen asti kun pöytä on turvallisesti kotona. 

No Kalle oli jo sitten tullutkin jo himaan mä edelleen olin kotona hyvillä mielin. ( olin siis kyllä kertonut että supistelee, en voinut olla hiljaa kun olin ihan innoissani. :D ) Supistukset tihenivät koko aijan, mun mielestä ne kivut ei ollut edes pahoja, kaikki oli pelotellut että ne supistukset on kyllä yhtä helvettiä. No mun mielestä ne ei ollut. Soitin synnärille joskus noin 14.30 ja kysyin " millon mä saan tulla? " Tiesin että tänään mä synnyttäisin, mutta olin niin intona niin oli pakko soittaa ja kysyä olisin voinut olla vielä kotona, kivut ei ollut niin pahoja. Mutta en jaksanut vaan odotella kotona. :D Ne kyseli kaiken mailman kysymykset. vihdoin sieltä sanottiin puhelun lopuksi että voisin tulla. Soitin siskolleni että nyt mennään. 



Saavuttiin synnärille joskus noin 15.30. Sieltä sitten kysyttiin et olinks mä se joka soitti, myöntävä vastaus ja pyydettiin että seurataan Kallen kanssa kätilöä seuranta huoneeseen. Siellä sitten pisutesti ja vauvan sydänkäyrää katsottiin. Tehtiin myös tarkastus että nähtiin missä avautumis vaiheessa olin. n. 5cm varmaankin noin kello 16.00. Samalla siinä kysyttiin mitä toivomuksia synnytyksen suhteen olisi. Tokasin vaan " en haluu et se sattuu, et kaikki lääkket, kiitos " kätilö naurahti ja sanoi " ei voida luvata kivutonta synnytystä. " No tottakai mä sen tiesin mutta kuhan sanoin. Sitten kätilö meni valmistelee synnytyssalia. Ja päästiin sinne tosi nopeesti. Vaihoin siinä odotellessa sairaalan vaatteet. 

Kun päästiin synnytysaliin, pääsin kiikkus tuoliin ja ilokaasun käteeni. Ensimmäiset hömpsyt nauratti todella. Melkein katkesin naurusta. Mutta enemmänkin nauratti se että, ei ole juonut tippaakaan alkoholia reilun 9kk aikana ja sit pää ihan sekasin. No siinä sitten sitä vetelin. Ne ei kyllä auttanut supistuksiin millään tavalla. Ehkä otin sitä aina liian myöhään. Kivut yltyivät mutta edelleen ne olivat siedettävällä tasolla, no kätilö ehdotti epiduraalia, ja kun se oli laitettu puhkastiin vedet. Synnytyksen kivuliain osuus oli epiduraalin laitto. Sen jälkeen en tuntenu supistuksia ollenkaan, sitten vaan odoteltiin. Kätilö sanoi et kannattaa nukkua nyt kun vielä pystyy, no enhän mä voinut nukkua ku olin niin intona ja samalla todella todella jännittynyt. 


Ite otin kuvan ittestäni. :D hah. 

Kello oli EHKÄ jotain 20.00 kun kätilö tuli sanomaan, et tekee mulle vielä tarkastuksen ennenkun lähtee kotiin. Silloin olin 6cm auki. Monta tuntia oli mennyt ja vasta 1cm avautunut lisää.. Siinä vaiheessa alko usko loppua, et ei tää tuu ikinä ulos kun muutenkin oli kaks viikkoo yli. Kätilökin oli sitä mieltä että siinä menisi paljon aikaa ennenkun pääsisin tositoimiin. Toisin kävi. noin 30-45 min. Soitin kelloa, että nyt on pakko päästä vessaaan järkyttävä kakkahätä. Kätilö sanoi et pitää ensin tarkastaa tilanne ennenkun voin mennä. No en sitten ikinä sinne vessaan päässyt, tarkastaessaan sanoi et pitää alkaa ponnistamaan tuota pikaa. Mulla tuli kauhee itku paniikki. Koska olin varautunut että monta tuntia vielä menisi. Kätilö tyhensi virtsarakon ja laittoi alas sen jälkeen jotain puuduttavaa ainetta. Sen jälkeen tuli käsky " ponnista aina kun supistaa " ajattelin vain päässäni et ei helvetti en pysty tähän. 

Siinä sitten yritin ponnistella, mutta ei tullu sitte ei millään. Marisinki siinä et ei tää tule täältä. Olin niin hapoilla, koskaan elämässäni en oo ollut niin hapoilla kun tän suorituksen jälkeen. Mulla meni aikaa enemmänkin siihen marisemiseen et " ei tää tuu ulos. " Samalla mul tuli korvista ulos kätilön " tsemppaaminen " ei kyllä auttanu asiaa yhtään enemmänkin alko vituttamaan se. Jossain vaiheessa mulla alko supistukset loppua, vaikka lisättiin käteen sitä tippaa mikä ylläpitää supistuksia jossain vaiheessa, valehtelematta supistus kesti jonkun 3 sekunttia, ehkä ei niin vähän mut todella todella vähän aikaa sekin toi sitten omat haasteensa ponnistamiseen. Mutta kun olin siinä jonkun aikaa ponnisttellu, niin kätilö pyysi toisen kätilön auttamaan. Sen tsemppaukset oli oikeesti paljon kannustavampii. No 50minuutin ponnistamisen jälkeen syntyi ihana neiti! 




Isin sylissä ensimmäistä kertaa. <3

Siinä sitten sain tikit ja niin pois päin, en tänäkään päivänä tiedä monta tikkiä tuli. Kun kysyin asiasta lääkäri vastasi " ihan tarpeeksi monta " eli siis ihan riittävin määrin. 

Synnytys ei todellakaan ollut niiiin paha mitä ajattelin. Luulin että se sattuisi hirveesti, mutta ei, ei sattunut mua. Mutta se ponnistaminen oli mulle tosi rankka kokemus. Mutta kai se jokaisella menee ihan eri tavalla. En kyllä ihan heti uudestaan synnyttämään lähtisi! :D Ja en tosiaan tiedä oikeasti noita kellon aikoja mutta suurinpiirtein näin meni..

Sairaalassa olin 4 päivää. Odotin kotiin lähtöä kun kuutanousevaa. Kalle onneksi tuli joka päivä käymään sairaalassa kattomassa meitä miten hänen kaksi rakkainta naistaan voivat. 





<3! 

Kallen äiti kävi meitä sairaalassa katsomassa ja toi ihanat kukat. 





Oli ihanaa lähteä kotiin, kun oli 4 päivää ollut sairaalassa. 


Ja nyt olen mailman onnellisin pienen tytön äiti. 


Toivottavasti ei ollut kauhutarina kenellekkään, tarkoituksena ei ollut pelotella ketään. :) 



-Tanja 

4 kommenttia:

  1. Mulla ilokaasu auttoi kyllä. Taisin hieman ottaa sitä liikaakin kun kätilö kehotti hetkeksi sen pois pistämään :D Ilokaasuissa tunsin kyllä supistukset ja sen kivun mutta, jotenkaan siitä ei vaan välittänyt.. todella outo tunne kyllä. Itsekkin otin epiduraalin ja annosta jouduttiin itselleni lisäämään koska kivut oli kovat. Minulle itselleni jäi traumat tikkien laitosta, mielestäni se oli pahin koko touhusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tää jännä kun kaikilla jää synnytyksestä ihan eri mielipiteet ja tuntemukset. Vaikka ns samakokemus se on kaikille. Ja tuokin että sulle tikkaus oli niin paha. Mulle se ei taas yhtään. :D mulle ponnistus oli ihan ylitsepääsemätöntä.. muistan sen kun eilisen. :D

      Poista
  2. ¨Tosi kivasti kirjotettu tää kertomus:) Mulla sama eessä heinäkuussa ja tää anto jotenkin taas uusia voimia että kyllä siitä selviää, vaikka jännittääkin jo kovasti, lähinnä ne kivut mutta onneksi palkinto on paras<3 :D

    -Ninnu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin pelotti ne kivut tosi paljon mut ei ne lopulta ollu niiin kipeitä mitä ajattelin! :)
      Toivottavasti sulla menee synnytys hyvin! Pidän peukkuja sulle! <3 ja palkinto mitä parhain!

      Poista