Vaatteita

torstai 3. huhtikuuta 2014

Eihän meillä näitä vaatteita vauvalle vielä olekkaan.. :D Taas tänään vähän tuli ostettua lisää täyttämään kaappia. 

Samase mihin vaatekauppaan sitä menee niin aina sieltä jotain lähtee mukaan VAUVALLE! Ei itselle koskaan mitään.  

Tälläinen saalis tänään kappahilsta kun siellä oli kaikki vaatteet -50% no tietenkin mentiin aika myöhään sinne niin kaikki rekit oli jo keretty tyhjentää. 



Vaunuihin tälläinen pussukka. En tiiä onko hiostava, mutta jos tähän säähän. Ja oli alennuksessa ja päätin ostaa. En ehkä muuten olisi ostanut. Jos ei ole käyttöä niin voihan sen aina laittaa myyntiin. 




Kaksin kappalein body. Ostin kaksi samanlaista, koot 56 ja 62. Taas syy siihen miksi ostin kaksi ja myös koon 56. Oli alennuksessa ja meille on iso vielä tuo 56. Ja mutta se jää varmaan kuukauden sisällä pieneksi ja oli niin kiva body niin päätin sitten ottaa isommankin koon. En olisi näinkään tehnyt jos ei olisi ollut alennuksessa. Hintaa yhdelle bodylle jäi noin 5e. 



Pipo ja helisitn. 

Meillä on helistimeen samaa sarjaa oleva unirätti. Samanlainen siis. 


Suklahousut röyhelöpyllyllä. 

Kipitin vielä H&M. Sieltä mukaan tarttui ensikesäksi farkkuahortsi haalari. Pohdin että minkä kokoinen neiti olisi kesällä. Pienin koko taisi olla 68. Joten otin sen. 74 koko olisi varmaan ollut liian iso. Veikkaisin ainakin. 


Olin jo himoinnut tätä pitkään mutta mietin onko tyhmää ostaa jo kesälle vaatteita. Mutta ostimpa silti. :D Vauvan vaatteet ovat niin ihania. 





MINÄ JOKA EN IKINÄ KOSKAAN MILLOINKAAN OSTA LEOPARDI KUVIOISIA VAATTEITA. 

En itse itselleni koskaan osta, vihaan koko kuviota!! Mutta tässä se oli söpö ja natsas. Näköjään poikkeuksiakin voi olla?!? Jossain vaiheessa kaikki oli tätä kuosia ja en tykännyt yhtään kun ihmiset kävelivät " laukku, legginssit, kengät, paita ja jnee.. " olivat samaan aikaan päällä.. Ehkä mulle tuli siitä pienoinen yliannostus muiden päällä. 

Ps. Kuvat näyttää tosi epätarkoilta. Puhelimella otettuja, niinkun kaikki kuvat varmaankin täällä blogissa. Toivottavasti saa jotain selkoa. 

Nyt kun tämä on tälläinen vaatepostaus. Voisin yhtyä ystäväni Kuun blogikirjoitukseen vauvan/lastenvaatteista siinä määrin olen samaa mieltä vaate kun vaate. Itse en satsaa kalliisiin vauvan vaatteisiin. Neiti on niin pieni ja kasvaa kovaa vauhtia en halua maksaa miljoonia jostain bodystä joka kerkeää olla kerran päällä ja jää pieneksi. 

Tykkään paljon kyllä merkkivaatteista ja yllätys yllätys mun mielestä heinot merkkivaatteet maksaa PALJON! Ehkä tulee ostettua enemmän merkkivaatteita kun käy pidempään vaate. 

Mutta vaikka olisi kallis ja jotain " kunnon " merkkiä ei se tarkoita aina sitä, että se kestää. Ja tämän ikäisen vaatetus mihin se kuluisi? Kun kerran nukkuu ja syö välillä vähän pällistelee sängyllä. Silloin se vaate ei kulu. Joten voin hyvällä omalla tunnolla mm ostaa hmsta vaatteita. Nyt taas käytän hm esimerkkinä. Siellä on kivoja vaatteita, miksi en siis ostaisi niitä? Hintalaatusuhde on kans hyvä. 

Tietenkin hintalaatusuhde hm vaatteissa täytyy sitten miettiä uudestaan jos bodeja pitää kerran viikkoon olla ostamassa lisää jos menee rikki. Mutta tän ikäiselle ne on ainakin ihan täydellisiä ja kivoja. 

Kulumisesta puheen ollen tämän neidin melkeempä kaikki vaatteet olemme saaneet toiselta vauvalta. Joten käytettyjä nekin. Ja ihankuin uusia, koska tämän ikäisellä ne ei kulu juuri. 

Olen myös kirppareilta ostanut paljon vaatteita. Rakastan kirppareita. Sieltä saa paljon hyvää hyvällä hinnalla. 

Pieni vaatevuodatus! :D 

Lupasin kertoa mitä sain Kallelta synttärilahjaksi. Pyysin farkkuja ja ei se kuullemma osannut niitä itse ostaa joten sain lahjakortin kyseiseen kauppaan, että voin sitten itse käydä ostamassa. :) 

-Tanja

2 kommenttia:

  1. Moikka! Olen metsästänyt kaikkialta tota leopardisettiä, ja mistään ei löydy. Onko teillä se vielä ja onko jäänyt/jäämässä pieneksi? Olisin todella halukas sen ostamaan sovittuun hintaan jos se teillä vielä on ja jos siitä haluat luopua? :) laita vaikka s-postia: anskkk-@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti olen jo myynyt sen aikoja sitten! :(

      Poista