Olettamuksia ja epäilyksiä

perjantai 8. tammikuuta 2016

Musta on aina tuntunut, että mua tarkkaillaan enemmän, kuin muita "normaaleita" ihmisiä. Vain mun taustojen takia. Taustojen, joiden eteen itse en ole tehnyt mitää. 

Kerron todella avoimesti mun menneisyydestä, enkä häpeä kertoa siitä muille. Yleensä saan vastaukseksi silmien pyörittelyä sekä kauhistelua kuinka kamala elämä mulla on ollut. Joidenkin mittakaavassa onhan se kauheaa, että ei ole asunut omien vanhempien kanssa, mutta mä vastaan aina, että mulle tämä on normaalia, en tiedä muusta. 

Raskaana oli ensimmäinen neuvola käynti ja siellä tuli puheeksi se, että olen asunut sijaisperheessä, enkä kovin hyvin tiedä onko mitään perinnöllisiä sairauksia tai muuta vastaavaa. Seuraavassa hetkessä neuvolan täti ojensi ensikodin esitteen. Olin hetken ymmälläni.. Miksi tämä esite annettiin meille? Neuvolatäti oletti, että meillä ei ole tukiverkostoa eikä elämän taidoista ole tietoakaan. Vaikka elämäni olikin vähän risaista ennen raskautta ei se tarkoita mun kohdalla, että ei olisi tukiverkkoja tai kotitöistä tietoakaan. Hän selitti juurtajaksaen, kuinka siellä opetellaan ihan normaalia arkea. Kiihdyksissäni vastasin vain, ettemme tarvitse tälläistä apua. Paikka kuuluu jollekkin toiselle, joka sitä tarvitsee meitä enemmän. Joka neuvola kerralla esitteestä mainittiin meille, että mulla olisi todella hyvät mahdollisuudet saada paikka sieltä, koska olen asunut sijaisperheessä sekä olen jälkihuollon nuori. 

Toiseksi mikä minua ihmetytti oli se, että kun kysyttiin miten voidaan ja miten menee, vastasin, että muuten ihan hyvin, mutta väsyttää. Neuvolatäti tokaisi, tarvitsemmeko me tukiperhettä?!?! Kiva, että sitä kysyttiin, mutta ihmettelin, että on ihmisiä, jotka oikeasti sitä tarvitsisi ja he eivät saa. Ja sitten minulle, joka ei ainakaan omasta mielestään sellaista tarvitsi niin sitä tarjotaan minulle. 

Mulla on aina ollut loistava tukiverkko, aivan loistava! Mutta musta oletettiin, että mulla ei ole ketään. Mun mielestä tuollainen olettaminen sun taustojen takia on törkeää. Olinhan elänyt railakasta nuoruutta, mutta eihän neuvolatäti sitä tiennyt. 

Mutta olen "näyttänyt" osaavani elää normaalia arke, olla lapselleni äiti. Tuntui silloin, että elämäni oli pelkkää näyttämistä ja toisille todistelua, että kyllä minä pärjään, vaikka olen sijoitettu. Pyydän apua, kun koen sitä tarvitsevani. 

Sain paljon epäilyjä äitiydestäni, kuinka tulen pärjäämään, mutta kyllä minä olen ainakin omastamielestäni pärjännyt loistavasti. Toisinaan rimaahipoen ja toisinaan loistavasti. 

Onko teitä joskus epäilty pärjäävän? Miltä se on teistä tuntunut? 

Nykyään en jaksa välittää ihmisistä, jotka sanovat minua huonoksi äidiksi. Vuosi sitten sain muutamia kommentteja blogiini, jossa minua haukuttiin huonoksi äidiksi ja lapseni pitäisi ottaa pois minulta.  Ihmisiltä, jotka lukevat vain kirjoituksiani, eivät tiedä minusta muuten mitään. 

Vaikka olen nuori, mutta olen silti aikuinen. En voi taustoilleni mitään. Ja välillä ihan todenteolla ärsyttää, kun epäillään taustojentakia. Taustan, jota et itse ole voinut valita toisin. Tuntuu, että sijoitetuista nuorista aina oletataa sitä pahinta, että elämän taidot puuttuisivat kokonaan. 
-Tanja

6 kommenttia:

  1. Vaikutat blogin perusteella pirteältä ja hyvältä äidiltä! :) Inhottavaa, että olet joutunut kokemaan epäilyjä! Minusta olisi tuntunut tosi pahalle tuollainen!

    Olen kohdannut vammani vuoksi epäilyjä. Erän mummo kaupassa päivitteli minulle etten varmasti pysty imettämään lastani koska en kävele... Myös yli 50-vuotiasta avustajaani on luultu A-murun äidiksi, vaikka hän on istunut minun sylissäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina! <3 Todella kiva, että tarjotaan apua, mutta en halua, että mulle tarjotaan apua epäilyksien/olettamuksien takia. On ihmisiä, jotka oikeasti tarvitsevat apua ja he eivät sitä saa.

      Uskomatonta!! Miten imettäminen liittyy siihen, vaikka et kävelisi.. Törkeetä!!

      Poista
  2. Inhottavia juttuja! :/ Itsekin muistan kun ekoilla kerroilla raskausaikana kysyin jostain lääkärikäynnistä tms että onko isän hyvä olla mukana niin mulle sanottiin että isä voi tulla mukaan JOS on kuvioissa ja paino sanalla jos. Mä hämmennyin siitä kyllä niin, että käskin miehen tulla seuraavalla kerralla mukaan näyttäytymään. :D Samoin kun oon myös ollut todella ihmeissäni, kuinka jotkut hieman vanhemmat äidit ovat muhun suhtautuneet, koska olen muka niin nuori. Olin 23v kun sain lapsen ja kohta täytän 25v, joten en mielestäni ole edes mitenkään erityisen nuori. Välillä tuntuu, että jotkut ovat sitä mieltä etten voi tietää äitiydestä mitään kun olen muka niin nuori. Onneksi osaan nykyään jo jättää nämä omaan arvoonsa, minkä mä sille voin, että tänne päin on sattunut paljon keskivertoa vanhempia äitejä joiden silmissä ehkä vaikutan ikäni puolesta nuorelta, äitiydestä sen sijaan ikä ei mielestäni kerro yhtikäs mitään. :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on myös kokemusta sijoitetuksi tulemisesta, mutta meillä oli onneksi mukava neuvolatäti, joka vaan sanoi, että "menneet on menneitä ja sä oot niistä selvinnyt." Mutta toi on tosi inhottavaa saada noin arvostelevia kommentteja menneiden takia, tietämättä edes asioista sen enempää. Kuka odottava äiti tai äiti ylipäätään ei ole koskaan väsynyt?
    Paras mahdollinen äiti oot omalle lapsellesi<3

    VastaaPoista
  4. En ikinä sano lol, mutta nyt on melkein pakko. Ihan kuin niissä tavallisissa ydinperheissä ei olisi ongelmia, jotka saattaisi vaikuttaa siihen millainen kasvattaja lapsesta tulee. Alkoholia, perheväkivaltaa tai sitten vaan ihan lapsen tarpeiden ja olemassaolon laiminlyöntiä, kun asetetaan omia kunnianhimoja (vaikka työ) perheen edelle. Mutta eihän ne tietty näy aina ulospäin tai ole tietoina missään arkistoissa, niin eihän niistä puhuta tai kysytä.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista