Oli aika ottaa härkää sarvista kiinni ja toivottaa tervetulleeksi taapero sänky

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

VIHDOIN mä uskalsin sen tehdä. Annoin nimittäin pinnasängylle lähtöpassit ja tervetulo toivotukset taapero sängylle!!

Viivyttelin tätä asiaa varmaan puolisen vuotta, koska vihdoin olimme saaneet unet täydellisen hyviksi. Ennen joulua Olivia taas alkoi heräilemään joten siinä meni ne yö unet. Joten nyt oli aika ottaa härkää sarvista ja kohdata pahin painajainen eli taapero sänky. 

Mutta uskokaa tai älkää ensimmäisenä yönä, kun sänky oli vaihdettu nukuttiin täydellisen kokonaiset yöunet. Uskomatonta! Ensimmäisinä iltoina nukutettiin aika kauan Oliviaa omaan sänkyyn, kun ei neitokainen malttanut pysyä siellä.

Muutamia kertoja Olivia on herännyt keskellä yötä äidin parhaimpaan uni aikaan. Mutta ihan hyvin ollaan saatu neitokainen takaisin nukkumaan, vaikka neiti on ollut yöllä pirteä, kuin peipponen. Manasin mielessäni monesti, että tätäkö tämä tulee olemaan seuraavat kaksi viikkoa jollei pidempäänkin. Mutta turhaan, tänään ensimmäistä kertaa Olivia meni nätisti nukkumaan, enkä joutunut palauttamaan neitiä kertaakaan takaisin sänkyyn. VoittajaFiilis!! (sain postauksen kirjotettua niin eikös neitokainen tullutkin pois sängystä) 

Mutta ei tämä vaihdos ollut yhtään niin paha mitä ajattelin. Ei todellakaan. En tiedä miksi pelkäsin, mutta jostain syystä pelkäsin.

Aluksi ajattelin, että jeij nyt voin lukea Olivialle iltasadun ja tyttö nukahtaisi siihen, mutta hohho turha luulo. Lukuhetki meni täysin pelleilyksi, joten päädyttiin siihen, että Olivia saa itse rauhoittua omaan sänkyyn ja me viedään vaan takaisin neitokainen, kun hän sieltä pois tulee. Ehkä meidän iltasatu hetki tulee jossain vaiheessa.

Päiväunetkin uudessa sängyssä mennyt suht hyvin. Toivottavasti piakkoin alkaa normaalisoitua unille menot!

Miten teillä on mennyt opettelu uuteen sänkyyn? Pelkäsittekö vaihtoa? 



-Tanja

7 kommenttia:

  1. Voii eiii! Meil ei oo edellenkään edes harkinnassa kun Niilo nukkuu niin älyttömän hyvin pinniksessä.... kiitos tästä postauksesta herätti ajatuksia, että pitäis ottaa se iso askel....

    VastaaPoista
  2. Meillä Aino aikoinaan ravasi jatkuvasti pois kun siirryttiin isompien sänkyyn . Meni kokonaisuudessaan puoli vuotta ennen kuin tilanne rauhoittui ja tyttö jäi sänkyyn iltaisin. :) Tulee kyllä välillä vieläkin pois, mutta onneksi ei joka ilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, jos meilläkin meneen oin kauan!! Iik!!

      Poista
  3. Meillä on jo aikas kauan sängyn vaihdosta, mutta meillä on sama sänky kuin teillä ;) Se on hyvä, kun sinne mahtuu äitikin nukuttaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi sänky on ihana!

      NO äläpä muuta, niin ihanan leveä! :D

      Poista
  4. Meillä juniorisänky otettiin käyttöön pojan ollessa 1v3kk. Ekat yöt meni ok, mut sitten rupes kiukuttelee ja lopulta sitten kahen viikon jälkeen ei oo ollu mitään, et se pikkuhiljaa laantu. Saatiin rauhalliseksi sillä, et mentiin ite viereen nukkuu kunnes nukahtaa ja sit loppuyö yksin. Ja nykyään 1v10kk kieltää ettei saa tulla sänkyyn kaveriks, et pitää isin ja äitin mennä omaan sänkyyn nukkuu. Paitsi välillä kaipaa yhä kainalokaveria nukahtamiseen. :)

    VastaaPoista