Äiti jota ujostutti vauvalle puhuminen

tiistai 3. toukokuuta 2016

Olin ehkä kummallinen, kun musta oli tosi vaikea puhu vauvalle, joka ei vastaa. Vaikka mitä koittaisin rupatella. Toinen katsoo, kun vihannes. Sekös, jos jokin saa mulle todella tyhmän fiiliksen. 

Kun Olivia oli vauva, en osannut puhua hänelle. En varsinkaan julkisilla paikoilla. Tuntui todella tyhmältä puhua, vähän jopa nololta. Vaikka puhuminen on todella tärkeää se ei vain luonnistunut minulta yhtään. Kotona "piilossa" yritin harjoitella vauvalle puhumista, mutta turhauduin moneen otteeseen, kun vauvan ilmekkään ei värähtänyt. Yritin ilmeillä ja hymyillä, en saanut vastakaikua. 

Välillä jopa ilmeilin peilin edessä, että oliskohan tämä hyvä ilme.. Tiesin, että ilmeeni eivät tehoa vastasyntyneeseen. 

Kävelimme ulkona, kaupassa ihan missä vaan ihan hiljaa. Kumpikaan ei sanonut sanakaan.. 

Mutta se hetki, kun aloin saamaan vastakaikua ilmeillä, käsillä jaloilla ihan millä vaan. Aloin lämpenemään vähän yksin vuoropuhelulle. Se, kun sai edes sen hymyn niin antoi mulle jonkinlaisen tsempin jatkamaan puhumista.

Pikkuhiljaa tämän äidin sanavarasto alkoi kasvaa. Ja enää ei tuntunutkaan hassulta puhua vauvalle, joka ei edes vastaa.
Nyt meillä asustaa pienimuotoinen räpätäti, joka saa kauhean hepulin, jos äiti ei heti vastaa. Nyt huudetaan niin kauan äitiä, kun äiti sanooo "no" Tälläisiä puhe juttuja mä aloin tänään pohtimaan päiväkoti matkalla, kun neitokainen ei ollut sekunttiakaan hiljaa. Hän tarvitsee sen vastauksen. Oli asia mikä hyvänsä.

Näin jälkeenpäin tunnen itseni todella hölmöksi, kun en osannut puhua vauvalle. Näin kahden vuoden jälkeen sehän tuntuisi todella itsestään selvyydeltä. Mutta onneksi olen oppinut puhumaan lapselleni. Tosin pakkohan se on vastata, kun kysymyksiä tivataan kovaa vauhtia.

Mutta eihän sitä omille tuntemuksille vain mitään voi ja varsinkin kun yrittää ja yrittää. Silti puhuminen tuntui niin luonnottomalta.

Onko kenellekkään muulle tuntunut vaikealta alkaa rupattelemaan vastasyntyneelle vauvalle? 


-Tanja 

14 kommenttia:

  1. Mä höpöttelin aina kotona vauvalle mutta julkisilla paikoilla en kehdannut.
    Nyt tosiaan en saa sitten enää suunvuoroa kun nuo kaksi pälpättää niin, että hyvä kun muistaa henkeä vetää välissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meillä kans nykyään vaikea saada suunvuoroa.. :DD heh

      Poista
  2. Mä en meidän esikoiselle myöskään osannut höpötellä. Pidin sitä myös hirveän nolona. Mutta nyt meidän kuopukselle höpöttelin heti, minkä kerkesin. Puhun myös koirille. Eikä enää haittaa ihmisten pällistely. Ja eihän ne sitä oikeesti edes kato. Okei, mun juttelua koirille välillä katotaan ja naureskellaan, mutta kyllä nekin tykkää juttelusta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan kanssa, että jos joskus toinen lapsi suotaisiin niin sille olisi helpompi heti alusta lähtien alkaa rupattelemaan. Joo kyllä mäkin meidän koirille rupattelen! :D

      Poista
  3. Oli se vähän "hassua" ekalle puhua, mutta aloin sitten laulamaan heti ja hoilottelen itsekseni. Nyt tokan kanssa miettii, että toivoisikohan vauva hiljaista hetkeä, kun koko ajan höpötellään, lauletaan ja... huudetaan, 3 veen ääni raikaa välillä aika hyvin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Kiva kuulla, että muillekkin se on tuntunut vähän vieraalta ekalle lapselle puhuminen heti vauvana!

      Poista
  4. Mä niin muistan tämän, kuinka idiootilta se tuntui höpöttää toiselle "mamma tekee sitä ja mamma tekee tätä.... " vaikka toinen ei ymmärtänyt hölkäsen pöläystä :D
    Varsinkin kotona tuntui kuin seinille olisi jutellut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just näin!! Haha onneksi en ole ainoa tunteideni kanssa oleva!

      Poista
  5. Esikoiselle höpöttely tuntui todella vaikealta, samoin toiselle muksulle kun oltiin kahdestaan kotona. Ajan mittaan miekin opin molemmille puhumaan, ja melkoisia räpättimiä ovat nyt molemmat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, nyt meilläkin räpätetään ihan täyspäiväsesti. ja välillä huomaan, että puhun yksinkin.. :D

      Poista
  6. todellakin tuntui hassulta! Ja sitten kun oikein keskittyi siihen että pitää puhua ääneen niin saatoin havahtua omiin ajatuksiini kun olin selostanut itselleni mielessäni koko aamupesun tapahtumat mutta vauva ei kuullut sanaakaan vaikka hänen takiaan edes ajattelin. jossain vaiheessa sitä vaan oppi ajattelemaan ääneen :D mutta kyllä nyt on paljon helpompi ja luontevampi puhua kun lapsi opettelee puhumaan ja selvästi imee kui pesusieni kaikki sanat ja äänenpainot vaikkei vielä kaikkia osaa edes sanoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä, munkin mielestä nyt on vaan niin paljon luonnollisempaa puhua, kun tietää saavansa melkeen aina jonkin vastauksen. Vastauksen, joko liittyy asiaan tai sitten ei ollenkaan. kummiskin vastaus! :D

      Poista
  7. Kotona höpöttelen tytölle melkein jatkuvasti ja julkisilla paikoillakin jonkun verran. Kyllä se vähän hölmöltä tuntuu, mutta en jaksa välittää :D Veeran ollessa ihan vauva en muista että olisin esim kaupassa jutellut mutta nyt kun saa jo naurua ja ölinää vastaukseksi niin kyllä juttelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en minäkään missään kaupassa tai bussipysäkillä jaaritellut. :D Nykyään missä vaan millon vaan. Pölinää riittää!

      Poista