Saksin lapseni lelun, koska en keksinyt muutakaan keinoa tähän asiaan

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Uskon että jokainen ihminen tietää tunteen, kun on kokeillut kaiken ja silti tämä kaiken kokeilu ei auta asiaan x. Näin on meillä aika monen asian suhteen, että ei kiellot, lahjonnat tai kiristykset auta. Mä en ole väsynyt mun lapseen vaan olen väsynyt mun lapsen käytökseen. Kokeili sitten hyvällä taikka pahalla niin ei mene perille. 

Pienestä lähtien olen saanut sanoa asioista moneen kertaan. Uskon, että moni muukin saa sanoa lapselleen päivittäin samoja asioita mitä toistteein viimeksi eilen illalla ennen nukkumaan menoa. 

Olivia on kova piirtelemään seiniin, mistä milloinkin löytyy uusi hieno piirrustus. "Äiti, äiti tule katsomaan mitä mä piirsin!" - Aivan, ensinnäkin mistä se on löytänyt kynän, mun huulipunan tai jonkun josta lähtee mukavasti väriä. 
Tähän on kokeiltu, jos jonkin näköstä kieltoa, kiristystä sekä että ne kynät lähtee pois kokonaan. On myös kokeiltu sellaista, että neitokainen saa itse siivota seinistä piirrustuksensa. - Tämän hän ottaa vain palkintona, joka ei oikeasti edes ole palkinto.
Olivia myös rikkoo tavaroita, omia, mun sekä kaikkien muiden ja voitte varmasti uskoa, että olen erittäin kyllästynyt siihen. 

Tämän takia vihaan kirjaimmellisesti kyläilyä, koska se on aivan järkyttävä stressin aihe. Mietin vain, että mitäköhän se tänään keksii rikkoa. Voitteko uskoa kuinka ahdistava se tunne on? 
Joten kutsun mielummin meille ihmisiä kylään, koska täällä ei voi enää varmaan rikkoa yhtikäs mitään mikä tuntuisi miltään. En halua olla siitä barbista vastuussa, joka on ystävän luona ja todennäköisesti menee rikki. 

Olivia ei näytä minkäänlaista katumusta rikki menneestä tavarasta. Kiellot menee kuuroille korville. Ymmärtää kyllä, että on tehnyt väärin mutta ei häntä se harmita yhtään. 

Olen loppu! 
Olen monet kerrat sanonut, että vielä kun rikkoo jonkun äidin tavaran niin rikon vastapainoksi hänen tavaransa, että tietää miltä se tuntuu. Ei tunnu kivalta ei. - Tätä en ole vielä toteuttanut. (Paitsi tänään.)

Tavaroita on ollut vuoronperään jäähyllä sekä kaikki jopa kerralla pois huoneesta niin. että huoneeseen on jäänyt huonekalut ei muuta. Tämä ei vaikuta reagointiin millään tavalla. Olivian vastaus ennemminkin "Aha.." - Ja tälläinen välinpitämättömyys ärysttää suunnattomasti mua! 

On kokeiltu, jäähyt, lelut/tavarat pois, uhkailut, kiristykset sekä lahjonnat. Ei auta.. Tänään ihan pokkana hain sakset ja estin Olivian huoneesta jonkun vauvalelun ja saksin sen. Mua hermosttu, että suostunut siivoamaan huonettaan, vaikka istuin vieressä ojentamalla tavaroita ja neuvomassa. Tätä kestin ehkä puolitoista tuntia ja sen jälkeen ei mun pinna enään riittänyt joten saksin tyttäreni lelun ja sanoin, että niin tulee käymään KAIKILLE leluille, jos ei ala siivoamaan. - No tämä toimi, mutta tiedä siitä sitten oliko kovin fiksua tai aikuismaista. Kun keinot on vähissä en ehkä ajattele kaikista järkevämmin, mutta olen iloinen että se toimi. 

Teillä antaa jonkin näköisiä vinkkivitosia mun/meidän avuksi tälle tilanteelle?

-Tanja 

29 kommenttia:

  1. Kyllä on aika rajuja kasvatuskeinoja ollut käytössä noin pienelle lapselle :( :(

    VastaaPoista
  2. Ompas kurja tilanne ja sinulle varmasti älyttömän raskas. Oletko kysynyt neuvolasta apua? Jos Olivia on päiväkodissa, osaisiko siellä henkilökunta antaa jotain ohjeita tilanteeseen? Paljon tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on neuvoja tullut, mutta mikään ei käytännössä toimi. Täytyy koittaa löytää joku kultainen keskitie.

      Kiitos kun kommentoit! :)

      Poista
  3. Alennuit vähän lapsen tasolle tossa tilanteessa mutta ymmärrän sua ihan täysin! Ootko ajatellut olisiko käytös huomionhakua? Annatko liian helposti periks niin lapsi pelaa sillä? Hmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En anna periksi. Pitää seurailla tilannetta. Asutaan kummiskin täysin kaksin niin luulisi saavansa kaiken huomion itselleen.

      Poista
  4. Mitä jos tekisit piirtelyhetkestä täysin sinun ja lapsesi välisen kivan ja yhteisen aktiviteetin. Lapsi saa tällöin kaiken huomiosi eikä välttämättä tekis tuhmuuksia selän takana. Valvova silmä ei aina ole negatiivinen jos siitä tekee tärkeän yhteisen hetken. Tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla, mutta aina olen mukana piirtämisessä. Hetken jaksaa keskittyä ja sitten olis jo kova tarve saada tehdä muuta.

      Kiitos kun kommentoit.

      Poista
  5. Hän täyttää vasta 4 ja olet nyt jo noin pulassa tytön kanssa. Äläkä vaadi noin pieneltä liikoja, ei yksin jaksa vielä huonetta siivota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin apuna koko ajan niin ei ole ollut yksin siivoamisesta mitään puhetta. :)

      Poista
  6. Voimia! Olet tehnyt siinä kohdassa virheen, kun et ole vienyt uhkausta loppuun. Miten teillä toimisi jäähypenkki?

    Laskeudu lapsen tasolle, rauhallisesti ja päättäväisesti pyydä lasta katsomaan silmiin ja sano, että: ”Olen todella pettynyt sinuun, koska rikoit esineen x. Se oli tärkeä minulle ja nyt minua harmittaa. Joudut jäähypenkille, koska rikoit sääntöjä” ja vie lapsi jäähypenkille ja vie rangaistus loppuun. En usko, että lastasi pelottaa lelujen puolesta, joten jäähypenkki on ehkä järkevin vaihtoehto.

    Kai lapsella on jotain, minne saa toteuttaa luovuuttaan sallitusti? Kuten paperia tarjolla pöydällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei toimi jäähypenkki, tyttö kun tekee väärin jotain niin meni itse jäähypenkille, vaikka en ollut vielä huomannut tuhoja, joten jätettii jäähypenkki pois, koska siitä ei ollut apua ei hyötyä ei mitään.

      Kiitos kommentistasi.

      Poista
  7. Minusta toimit hyvin. Tärkeää on toteuttaa se millä on lasta uhannut. Eli ei pidä uhata, jos ei aio toteuttaa, siitä lapsi ei opi mitään.

    VastaaPoista
  8. Tuo kiukun purkaminen leluun on paljon parempi, kuin vaikka lyödä lasta. Kaikki lapset eivät ole helppoja ja silloin vanhemmat joutuvat koville. Voisiko saada vaikka perhetyötä avuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, mutta en vertaisi lasten lyöntiä tähän, että olen jonkin rändöm lelun saksinut. Ikinä en satuttaisi lastana fyysisesti.

      Poista
    2. Enkä henkisesti. (Tämä tosin vissiinkin luokitellaan henkiseksi) en ole tästä ylpeä, mutta ei voi minkään enään.

      Poista
  9. Minä tiedän, ei ollut kovin fiksua tai aikuismaista.

    VastaaPoista
  10. Kolmivuotiaalta ei voi todellakaan odottaa taikka vaatia oman huoneen järjestyksessä pitämistä. Aikuisena sun tehtävä on kärsivällisenä opettaa sitä asiaa toiston ja positiivisen, kannustavan esimerkin kautta. Käsitin ensin, että tässä puhuttiin 12-vuotiaasta tmv. Kolmen vanha oppii vain pelkäämään sinua, jos saksit hänen tavaroitaan rikki uhaten tehdä samaa lisää. Hae apua kasvatsutuspulmiin neuvolasta, neuvolapsykologilta? Bloggaamalla ja näitä kommentteja lukemalla ei vielä pitkälle pötkitä. Mukavia yhteisiä piirtelyhetkiä teille! Kannattaa valita, mitä lapsi muistaa isona omasta lapsuudestansa. Teet valintoja ajankäyttösi suhteen joka hetki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyse ei ole, että olisin saksimalla saksinut hänen rakkaimpia lelujaan.

      Saksin vauvamaton killuttimen, joka olisi enihau mennyt roskiin.

      Ja en todellakaan usko, että lapseni näkee kolmekymppisenä pahoja unia tästä asiasta, koska ei ollut mikään merkittävän tärkeä lelu.

      Ja kiitos kiitos.

      Poista
  11. ymmärrän täysin tunteesi! Dr.Phil sanoi joskus viisaasti että sun täytyy keksiä mikä on sinun lapsesi valuutta. Tavara tai oikeus jonka menettäminen tuntuu hänestä menetykseltä. Lapsesi on vielä pieni, joten onneksi peli ei ole menetetty ja ehditte varmasti vielä kasvattaa hänestä empaattisen huomaavaisen lapsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos asiallisesta kommentistasi. :)

      Näimpä mutta mä en ole keksinyt mikä se ihan todella todella todella mast on. Ehkä mä keksin sen vielä.

      Poista
  12. Hei, tilanteesi kuulostaa tosi kuormittavalta. olet rohkea, kun uskalsit kertoa siitä täällä. Voisit ottaa yhteyttä neuvolaan, ja päästä sitä kautta perheneuvolan avun piiriin. Perheneuvola on just tällaisiin tilanteisiin tarkoitettu.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Älä pahalla vaan hyvällä. Palkitse hyvästä käytöksestä, älä rankaise huonosta. Jos on liikaa tavaraa tai leluja, ja saa uusia liian helposti uusia, niin ei opi arvostamaan niitä milläänlailla. Älä kuitenkaan palkitse materialla tai herkuilla. Vaan yhteisellä tekemisellä. Oma tyttö 7v ja painin samanlaisten asioiden kanssa. Ite oon saanu alle vuos sitte add diagnoosin ja tyttö saanee tänä vuonna adhd dg

    VastaaPoista
  15. Perheneuvolaa suosittelisin myös :)

    VastaaPoista
  16. Minusta kuulostaa siltä, että lapsella saattaa olla jokin keskittymisvaikeuksia aiheuttava häiriö. Sellainen ei ole äidin toiminnan syy, muttei myöskään parane sillä. Voisiko neuvolan kautta päästä juttelemaan lastenpsykologin kanssa? Myös toimintaterapiasta voisi olla apua. En ole psykologian asiantuntija, mutta opetin joskus kielikoulussa poikaa 7v, jolla oli diagnosoitu ADHD. Hän tuli mieleeni, kun luin kuvaustasi. Hänelle on ollut hyötyä toimintaterapiasta. Myös äiti voi tarvita ohjausta ja erityistukea, jos lapsella on jokin arjen toimintaa hankaloittava häiriö. Ymmärrän ihan hyvin tunteesi, kuulostaa tosi rankalta.

    VastaaPoista
  17. On aika uskomattomia jotkut kommentit. :o Ei voi kun ihmetellä... Mutta siis musta teit ihan oikein, että toteutit sen uhkauksen, että hän rikkoo, säkin rikot. Mun mielestä se ei ole mitenkään väärin tehty, varsinkaan kun kyseessä ei ollut se lemppari petsshoppi tai se rakas unikaveri. :)

    Toivotan paljon tsemppii muru sulle <3 Ehkä se ajan kanssa vielä alkaa käyttäytymään kunnolla. Mulla vähän sama ongelma että en tällä hetkellä Leevin kanssa liiku pahemmin missään, koska kielenkäyttö... Epäillään tourettea!

    Mutta voimia <3

    VastaaPoista